On onni odottaa yhdessä

Kun selvisi että olin raskaana,kiilasin sopivasti erään ystäväni lasketun ajan tienoolle. Hän odotti niin pitkään toivomaansa vauvaa raskausviikolla 10. Minulla oli viikkoja 9. Hänen laskettunsa aika oli viikkoa minua aiemmin. TASAN viikkoa ennen.

Se että läheinen ystävni on ollut samaan aikaan raskaana on ollut aivan erityislaatuinen juttu. Se ,että on joku jolle soittaa ja purkaa sen että mitä murheita on ,mikä ottaa päähän,tuntuu hyvältä. Hän ei koskaan ole sanonut että "ne hormonit" Eikä että "ehkä ylireagoit". Hän kuuntelee aina ja ymmärtää.

Hän on minulle ollut verraton tuki ja turva, ei ole turhia,tyhmiä valituksen aiheita, kaikki on erittäin hyviä syitä valittaa jos haluan valittaa,samat ongelmat tuntuu hänelläkin olevan. Myöhemmin kun vauvatkin syntyy, jää erittäin hauskaksi katsoa paljonko sitä ikäeroa tulee loppujen lopuksi ,vai olemmeko peräti samana päivänä synnyttämässä.

Joku hetki takaperin pohdin miehelleni että kuinka ihanaa on ollut odottaa hänen kanssaan yhdessä. Mieheni totesi että on ne isätkin mukana odotuksessa,mutta on onni odottaa yhdessä ysätävn kanssa,koska hän todella tietää millaista se on,mitä se on,mikä pelottaa,miten asioita voi puida ja puida kyllästymättä. 

Ystäväni blogia voi lukea osoitteessa http://a-babybelly.blogspot.fi/. Kiitos Annika,että olet ollut tässä minun kanssani<3 Monesti olisin jo vaipunut epätoivoon ilman sinua,ystäväni. Saadaanhan melkoset joululahjat tänävuonna <3 

Masun valokuvaus ja kuvat!

Kävimme raskausviikolla 33 kuvauttamassa mahaani Viva Images valokuvaus studiolla Glen Nelsonin hellässä huomassa. Pakko kyllä sanoa,että siinä on valokuvaaja ,jonka kuvattavana oli ILO olla. Valokuvaaja oli todella huomaavainen,teki kuvauksesta helppoa,luontevaa,tunnelmallista ja jälki oli ehdottoman upeaa. Vaikka valokuvissa minulla oli hädintuskin mitään päällä,en tuntenut oloani alastomaksi kertaakaan. Valokuvaaja ei ollut paikalla kun vaihdoin vaatteita ja hän ehdotti ja ohjasi todella hienosti. Aluksi vähän ujostutti,mutta valokuvaaja sai minusta ehdottomasti parhaat puolet esiin. Kehuikin vielä kauniiksi odottavaksi äidiksi. Ja tässä on nyt hyvät lukijat se lopputulos:

Rakkauspakkaus

Rakkaus

33 weeks pregnant

Onni <3

We made you<3

35+2 YLLÄTYS Vauvakutsut!

Perjantai iltana ukko kullan kanssa tuli tapeltua oikein viimesen päälle. Ärsytti kuinka se ei ymmärrä minua niinkuin minua nyt pitäisi ymmärtää,eli lukea ajatuksiani. Riita päättyi siihen että minä suutuin niin kovin että paiskasin kaakaojauhepaketin seinään hormonipäissäni ja lähdin lätkimään. Voin muuten sanoa että yksi hienojakoinen kaakaojauhe leviää kämppään kuin ylinlaskeuma. Se menee JOKA PAIKKAAN. Painelin sitten lapseni kummitädille kiukuttelukahveille ja jätin tyynesti miehen siivoamaan. Tulin keskellä yötä sitten takasin. Olipa ukkokulta saanut siivota ja mopata sitä kaakaojauhetta ihan muutaman tunnin. Yöllä ei nukkunut kuopus. Oli ihan sitä mieltä että hän ei mene nukkumaan kunnolla ennen klo 3.30 aamuyöstä. Aamulla oli väsymys sanoinkuvaamaton.

Lähdimme kauppaan ja mieheni sanoi että haluaa käydä pihalle ostamassa muutaman joulutontun piristäväksi koristeeksi ja lähdettii sitte kaupoille. Olin tosi väsyny ja oisin halunnu jäädä kotiin mutta pakko se kai sit oli lähtee. Mies lupasi että pääsen kirpparillekin ja sieltä piti lähteä lohjalla  käymään kylässä vanhempieni luona. 

No kun tulimme kaupoilta,mies ajoikin kodin kautta ja käski hakemaan yhden cd:n että polttaa sillä välin itse tupakan. Että otti päähän,olis hakenut itse,sen kun on niin helppo nousta ylös autostakin. Lähdin sitten naama happamana käymään sisällä.

osa vieraista

Avasin oven ja ensimmäisenä ihmettelin että mitähän ihmettä meidän koirat tekevät kuraeteisessä? Sitten kuulin kuinka hyvä ystäväni ,lapsen tuleva kummi huusi koiria. "ahaa Veera on meillä...Hetkinen? mitä helkkaria se meillä tekee?!" Olin kun puulla päähän lyöty. Mietin hetken että uskallanko tulla sisälle.


Kun pääsin eteisestä vähän peremmälle ja näin olohuoneeseen,näin rivin naamansa sohvatyynyillä peittäneitä naisia. Kun tyynyt siirtyi ja huudettiin "yllätys!" niin näin tuttuja ystävieni kasvoja. USKOMATONTA että moni oli tullut TODELLA pitkän matkan takaa! Heille huudahdinkin että "Mitä ihmettä TE TÄÄLLÄ TEETTE!". "me järkättiin sulle vauvakutsut!" sain vastaukseksi .Olisin varmaan alkanut pillittää onnesta,jos yksinkertaisesti olisin hämmästykseltäni kyennyt. Pöytä oli täynnä lahjoja! 

Ystäväni ja mieheni oli onnistunut pitämään koko homman salassa minulta! alusta loppuun saakka! Uskomatonta sakkia,oli todella hyvät tarjottavatkin,oli leivottu minua varten upeaa kakkua ja äitini oli kinkkupiirakkaa tehnyt,vauvan kummi salaattia,anoppi suklaakakkua,oli limua,kahvia KAIKKEA!


Aloimme availemaan lahjoja ja olin todella otettu että niitä oli paljon ja paljon niistä oli MINUA varten. Oli sielä tietysti vauvallekin asioita,mutta sielä oli Minulle ,vain minullekin hemmottelua.

Lahjoista löytyi mm:

• Vauvaöljyä
• Vaippoja 
• Sukkahousut (olin niistä sanonut aiemmin ystävälle että puuttuu)
• Harsoja (näistä myös)
• Bodyshopin mango bodyscrub
• purkkiruokia
• vauvan ihan pieniä ykköskoon vaippoja
• 2 aivan ihanaa pyjamaa vauvalle
• unilelu vauvalle
• brumberin suukkoja
• siideri äidille(HUOM! vasta syntymän jälkeen :D )
• Namia
• Villanuttu ja hattuja vauvalle
• Masu kipsi, jonka lapsen kummi lupasi tehdä! :)
• ja sain vielä itselleni BODYSHOPIN joulukalenterin!
  
  Lisäyllätyksekseni,Mieheni oli käynyt hakemassa DVD:n valokuvaajalta jossa oli kaikki ihanat valokuvat jotka kävimme otattamassa valokuvaajalla ihan vain ja vartavasten raskausajasta muistona. Tästä erillinen postaus. Valokuvissa piti mennä monta viikkoa,mutta niissä menikin 2 päivää! Oli se juoninut sen valokuvaajankin kanssa selkäni takana! Minua jymäytettiin kunnolla!
  
  Päivä oli ikimuistoinen. Naurun remakka,hyvä henki,rakkaat ystävät ja kaikki vain minua varten. Kaikki kirjoittivat vauvalle terveiset kirjaan ja niitä oli ihana lukea. Tehtiin myös käsikorut joita kaikki pitää siihen asti että minä poksahdan. Vauvalottoiltiin ja syötiin hyvin. :) Uskomatonta että saan olla niin onnekas,että minulla on noin hyviä ystäviä jotka ajavat monta tuntia suuntaansakin ihan minun takiani! <3 :') Kiitos rakkaat ,rakkaat ystäväni <3 You made my day!

Joulumasut 2012

Kun selvisi että olin raskaana,hain anonyymisti ensin tukea kaksplussan joulumasut 2012 ryhmästä. Aika pian kuitenkin päädyimme perustamaan facebook ryhmän,sillä facebookissa notkuminen tuntui luontevalta jo entuudestaan ja sinne kaksplussaan ei meinannut millään muistaa kirjoitella aina. Miten se tuntuikaan välillä vähän kohmeiselta. En voinut kuvitellakkaan mitä saisin siitä facebookin ryhmästä.

Aika nopeasti meille muodostui tiivis porukka,jossa jaettiin kaikki ilot ja surut. Kun erään äidin tyttö syntyi pikkukeskosena ,koko ryhmä pidätti hengitystään,kuinka tässä käy? Kun ei käynyt hyvin,kaikki myötäelivät surua. Se järkytti koko ryhmää. Vähän tämän jälkeen syntyivät erään voimakkaan ja ihanan äidin kovin toivotut ja odotut kaksospojatkin keskosena ja sinnittelivät lastenklinikalla. Jälleen koko ryhmä pidätteli hengitystään ja myötäeli joka minuutin äidin kanssa. Kun taas ryhmäämme kohtasi suru,kaikki olivat surullisia. Vielä yhdet suru uutiset jouduimme kokemaan,sillä vielä yksi pieni poikavauva lähti enkeleiden matkaan ,sillä hänellä oli puutteita,joiden takia elämä kohdun ulkopuolella olisi ollut mahdotonta. Äitien suruun ei löytynyt sanoja. Kykenimme vain lohduttamaan. 

Edelleen nämäkin jouluvauvojen äidit,joilla syli jäi tyhjäksi, ovat ryhmässämme mukana. Ihailen heidän voimakkuuttaan,vahvuuttaan. He ovat superäitejä. Äitejä meidän joukossamme joiden sinnikkyys ja voima palkitaan.

Olemme järjestäneet 2 miittiä,joissa olen ilokseni saanut olla mukana. Tuntuu siltä,kuin joulumasut yhteisö olisi minulle toinen perhe. He ovat ihania vahvoja naisia,joiden kanssa olen tutustunut. He tukevat minua,kun minulla on paha olo. Yksikään aihe ei ole liian arka tai typerä,kaikki on sallittuja valittamisen aiheita ja kaikki tsemppaavat ja tukevat toisiaan. On kyseessä ilon tai surun aihe,haluan sen jakaa heidän kanssaan. Tiedän että saan pysyviä ystävyyssuhteita siitä porukasta. Kuinka ihania naisia he ovatkaan. 

Lokakuun lopulla syntyivät ensimmäiset tarpeeksi vahvat jouluvauvat. Kaksospojat,joista molemmat voivat heti hyvin ja eivät tarvinneet edes hengitystukea. He ovat jo kotiutuneetkin,pieninä,mutta sinnikkäinä pieninä miehen alkuina. 

Nyt odottelemme että loput joulutontut syntyvät ja pääsemme taas tapaamaan,vauvojen kera. Tosin ravintolat ja kahvilat saattavat vaihtua kotikahviin ja pullaan,mutta ei se paikka,ei se aika, vaan se seura.<3 Tämä kirjoitus on teille,rakkaat kanssa odottajani. Te olette tehneet odotuksestani tuskien ja vaivojenkin lomassa sen paremman ajan <3 En voisi koskaan kiittää tarpeeksi teidän olemassa olosta. 

34+ Mitä lapset ajattelevat vauvasta?

Nyt vihdoin uskalsin laittaa vauvan pienen pienet vaatteet kaappiin. Makuuhuone on siivottu ja järjestelty pientä pinnasänkyä varten. Katselin noita luokattoman pieniä vauvan vaatteita lähes kyynelsilmin. Voi että,pian se vauva on täällä. 

Olo on erikoinen. Toisaalta ajatus tuntuu jännittävältä,mahan pohjaa kutkuttavan ihanalta. Toisaalta taas ylitsepääsemättömän pelottavalta. Miten kaikki lutviutuu? Sitten olo on taas yhtäkkiä varma ja tyyni. Tietenkin kaikki sujuu hyvin. 

Olen ollut huolissani miten Esikoiseni ja kuopukseni ottavat vauvan vastaan. Mitähän he meinaavat vauvasta? Kaverilleni syntyi pienen pieni tyttö 15.11. Kävimme katsomassa ystäväni pientä "raakista" sairaalassa,kun vauvalla oli ikää vain reilun päivän verran. Omien lasteni reaktio yllätti myös minut täysin. Meidän vilkas esikoinen, rauhoittui heti kun vauvan näki. Hän katsoi hellästi pientä vauvaa,silitti ja paijaili ja näytti siltä että olisi voinut katsella sitä pientä ihmettä ikuisuuden. Olisi kovasti halunnut lukea kirjaa vauvalle ja oli tosi tarkkana ettei siskonsa vajaa 2v pääse vauvaan koskemaan yhtään liian kovakouraisesti ja muistutti ettei saa huutaa tai vauva voi säikähtää. 

Kuopus sitten oli sitä mieltä että äitin sylissä olisi pitänyt olla hän,eikä vauva ja että turhaa sitä on kattella kun se vaan on :D Tiedämme siis että hänen kanssaan voi mustasukkaisuus purkaus olla kovakin. Mutta Esikoinen on niin valmis isosiskoksi uudelleen kun vain voi olla <3 Asia helpotti minun mieltäni paljon.

Esikoisemme on kyllä odotellut jo pitkään pikkuveljen tai siskon tuloa. On kovasti kyselly että koska vauva syntyy,tuleeko se pian, saako antaa vauvalle lahjoja ja niin edelleen. :) On ihanaa seurata kuinka innolla odottaa reilu 3 vuotias pientä sisarta. :) '

Sänky vauvalle

33+ Minne aika on mennyt?

23.11 tulee kuluneeksi puoli vuotta,siitä päivästä kun elämäni muuttui totaalisesti taas raskaustestin myötä. Se oli positiivinen ja vielä vahva sellainen. Silloin tuntui että minua rankaistiin ja lujaa jostain. "En VOI olla raskaana! tässä on joku paha virhe!" oli kauhun sekaiset ajatukset. Olin vuotanut reilusti verta kuukausi takaperin ja se selittyikin lääkärissä sillä että kohdussa oli ollut kaksi ,joista toinen oli todennäköisesti tullut ulos ja kuin ihmeen kaupalla toinen vielä jäänyt sinne.  Vauva oli tulossa,varmasti ja vielä tänä samana vuonna! "miten helvetissä tässä edes kävi näin! me käytettiin ehkäisyä!". Näin huusin miehelle illalla itkien epätoivoisesti. En kyennyt tekemään aborttia. Miten minun pitäisi päättää kuka saa olla meidän lapsemme ja kuka ei? Eikö niitä kaikkia pitäisi rakastaa? Ne on MEIDÄN lapsiamme. Ehkä tästä selvitään.
"Meillä on jo kaksi ja on selvitty niistäkin hyvin niin hyvin tämäkin menee! Ihmisethän saa 3 lasta kerrallaankin! Auto kyllä pitää vaihtaa.." Mieheni tuumi illalla ja toi minulle uuden lasin vettä ,kun oksensin iltapalat jälleen vessanpönttöön. Olo oli epätodellinen. Raskausviikkojen 10 ja 20 välissä kävin äitipoliklinikalla 3 kertaa verenvuodon takia. Syyksi löytyi ilkeä tulehdus johon sain kovat antibiootit. Vauva oli ja voi aina hyvin. Kuin ihmeen kaupalla kaikesta huolimatta.

Peugeot 206 vaihtui Audi A6 Farmariin ja viikot kuluivat oksennellessa sielä ja täälä. Kerran iski paha olo kesken kauppareissun ja ei auttanut kuin S-marketin hedelmä ja vihannesosastolla oksentaa näyttävästi tyhjään vihanneslaatikkoon. 3v. esikoinen kärryistä huikaten vielä "onko sulla äiti paha olo?". Hävetti,mutten voinut muutakaan. Hoidimme ostokset toisesta kaupasta sillä erää. Kun oksentelu viimein loppui,iski hirveä himo salmiakkiin ja huimaus ja väsymys vei voiton. Matalat verenpaineet pyörryttivät ja miehen juuri perustama yritys työllisti miestä paljon. Oli selvittävä yksin. Toisinaan tuntui etten jaksa enää päivääkään ja hirvitti etten selviä koko hommasta. "no onneksi on vielä aikaa,kyllä tämä tästä". Vauva tuntui epätodelliselta edelleen. Yhtenä iltana tosin tunsin sen. Herätyspotkun,napakankin sisältäni. Vauva potki. Se oli sielä,se oli todellinen,se oli meidän. Mieskin tunsi. Rakenneultrassa oli vauvalla kaikki hyvin ja sukupuoli jäi salaisuudeksi loppuun asti. Hyvä niin. Tosin oli meillä omat epäilyksemme,kumpi se oli. :)

Viikot vierivät ja lensimme mieheni kanssa islantiin reissulle lataamaan akkuja. Mies puhui kaikille ylpeänä kuinka odotamme lasta,kolmatta. Kuinka ylpeä isä hän onkaan. "enkä meille sittenkin mahtuu se kolmaskin lapsi" ajatus heräsi sisälläni. Kun alkoi olla lähellä 30 viikkoa,alkoivat selkäkivut,supistukset ja kaikki muu vaivaamaan minuani. Kaikenlisäksi olemme sairastaneet hirveän tautikierteen ja olen ollut kuoleman väsynyt. Yöllä en pysty nukkumaan ja päivällä en voi. Supistelut ajoivat minut myös sairaalaan ja tarkistuttamaan kohdunsuun tilanteen. Vauvalla kaikki oli hyvin,nyt täytyy vain kestää loppuun asti. Vaatteita on ostettu ja hankintoja tehty,nyt alkaa olla kohta jo aika kasata pinnasänky ja todella ymmärtää että pian meillä on vauva. Oma pieni ja kaunis vauva joka on tullut jäädäkseen ja muuttaakseen meidän elämämme. Pieni ihmeemme. Ihme,jota koskaan ei pitänyt olla,mutta oli kuitenkin. Ihme joka varmasti tekee elämästämme vieläkin erikoislaatuisemman. Juuri niin elämisen arvoisen kuin voi tehdä.

32+ phuuh phuuh supistaa!

Nyt on alkanut vaivaamaan ihan toden teolla näinkin ärsyttävä vaiva kuin supistustukset. Ja KIPEÄT sellaiset. Välillä lepokaan ei auta. Okei - myönnän että lepo on aika nimellistä minun kohdallani,mutta kunnon lepokaan ei estä supisteluita aina.
Nivusia ja selkää särkee ja polttaa,reisiä pakottaa ja nivusissa tuntuu hirveitä sähköiskumaisia kipuja. Ilmeisesti tämä raskaus todella koettelee ainakin minun kehoani.

Neuvolassa oli kaikki ihan hyvin,painoa oli tullut 1100g/vko(!) ,mutta turvotustakin löytyy,joten vähän voin antaa armoa itselleni etten ole mässännyt itseäni vain tähän kuntoon. Vaikka myönnän herkutelleenikin. Hb oli pudonnut nyt reilusti ja oli 114 edellisen yli 120 sijaan,rautakuurille käsky kävi ja apteekkin tieni vie. Pissa oli puhdas RR 106/71. Vauvan liikkeet ++ ja sykkeet 130-140 välillä. Vauva tosin on laskeutunut tosi alas ,joten käsky kävi että herkemmin yhteys synnärille jos tarve vaatii kun supista.

Illalla alkoikin sitten supistamaan yhtäkkiä 10 min välein ja kipeästi. Koska neuvola oli kehoittanut ottamaan yhteyttä synnäriin ,soitin sinne lopulta ja menin näytille. Aluksi vastaanotto oli kohtuu kuiva,mutta kun selvisi että todella kyseessä on supistukset ,muuttui tilanne. Sain lopulta todella kohtuullista kohtelua ja iloisia uutisia että vauva voi hyvin ja ei ole isompi kuin siskonsakaan ovat olleet,joten huoli suuresta vauvastakin on turha.
Nyt vain pitäisi saada levättyä, ja sehän onnistuu hienosti 2 pienen lapsen äitinä. Jos yrittäisin kuitenkin.

Vauvasta alkaa tulla todellinen ,kun sen näki ultrallakin taas hieman. Painoarvio siis näin 32+5 oli 1820grammaa. <3

Uneton raskausviikolla 31+0

Tämä kirjoitus tulee vähän jäljessä sillä,meillä ollaan TAAS oltu kipeänä.

9 viikkoa laskettuun aikaan. Jos tämä lapsi tulee yhtä ajoissa kuin edelliset,on lapsen syntymään enään todellisuudessa vain 8. Esikoinen syntyi käynnistyksen päätteeksi 39+0 ja seuraava tuli 39+0. Synnytys käynnistyi vesien menolla ja kesti piiitkään. Nyt olenkin siis hyvin varautunut ja suunnitellut hypnosynnytystä. Jos kesto olisi lyhyempi. Jos en kestä kipua,otan epiduraalin mutta yritän silti olla ilman. Pakosti en kuitenkaan yritä kestää. :) Mennään miten parhaaksi nähdään.

Yksi niin inhottava vaiva joka nyt on hiipinyt seurakseni on unettomuus. Vaikka olisi kuinka hyvin aikaa mennä nukkumaan,en saa kuin pyörittyä ähisten ja vaivalloisesti sängyssä. En pysty nukkumaan. Päässä pyörii miljoona asiaa, oksennus hiipii kurkkuun kun närästää,on jano,nälkä,pissahätä tai tuhottoman kuuma. Koskaan ei löydä asentoa ja jos erehtyy löytämään sen hyvän asennon,jompikumpi lapsista herää. Päivät kuluu zombien lailla. Onneksi esikoinen on päivähoidossa 3x vikko 5h kerta,niin sillointällöin voi nukkua päiväunet. Miehen kanssa kiukutellaan kilpaa kumpi on väsynyt. 

Jottei päivityksestä nyt liian kitisevä tulisi voin lisätä tähän huumoripläjäyksenä taas muutamia kukkasia mitä on suustaan päästellyt mieheni ja lapseni äidin uusista upeista muodoista: 

Katsoimme mieheni kanssa asuntoja ja minä tuskaisesti huokailn,sillä jouduin seistä tietokoneen vieressä ja mies istui leppoisasti tuolilla. Tästä kävimme sananvaihdon: 

Minä: "Miksen minä saa istua? Oon raskaanakin ja selkään särkee?" 

Mies: "Ajattelin vaan että sä et sit pääse siitä kuitenkaan ylös niin et halua istuakaan." 

Esikoisen kanssa olimme kaupasta tulossa kotiinpäin kauppareissulta kerran:

Lapsi: "äiti koska nyt on kohta talvi ja tulee lunta,meidän täytyy mennä koko perhe pulkkamäkeen!"

Minä: "Mennään toki heti kun lunta tulee"

Lapsi: "Sitten tarvii kyllä ostaa uusi pulkka,että voit siskon kanssa siihen mennä kun et sä mun kanssa enää taida edes mahtua." 

Myös pienimmällä on jo selvät näkemykset äidin navan paikasta:

Pieni: "mun papa!(=napa)"

Minä: "No missäs on äitin napa?" 

Kuopus nostaa paitaani ja toteaa: "Ei oo!"

Ja vielä mainitakseni että mahan ympärys on tasan metrin! lyllertäen kohti joulukuuta! 

Joulumasu miitti Tampere 22.10

Olen aktiivisesti kirjoitellut raskausajan aivan ihanassa ryhmässä facebookissa: Joulumasuissa. Meillä on sielä aivan mielettömän upea porukka,kaikki ovat olleet tukena toisilleen hyvissä ja pahoissa ja ne naiset sielä ryhmässä ovat kyllä päiväni pelastus! Ei olisi paremmin voinut sattua kohdille! 

Olemme treffanneet helsingissä syyskuussa jo aiemmin ja VR:n tarjoukset mahdollistivat sitten helposti toisen miitin ja paikaksi varmistui tampere. Kiitokset joulumasujen Jaanalle ,joka osti minulle liput ,koska oli vr:n veturi klubilainen. Sainn hyvät paikatkin.

Aamulla lähdin klo 10.12 pasilasta kohti tamperetta. Matkalla sain juttuseuraa ja kovasti kaikkia kiinnosti koska on laskettu aika,vauvan sukupuoli ja muut asiat,olihan maha jo sen kokoinen että se selvästi herättää huomiota. Tampereelle tultiin nopeasti kun juttu siis luisti. Matkalla popsin fatzerin geisha suklaata ja join limua. 

Kun Pääsin perille oli vessahätä jotain tähtitieteen luokkaa. Junassa en ollut päässyt vessaan koska,yllätys yllätys, kaikki olivat varattuja. Raskaana oleville pitäisi olla omat. Rukoilin mielessäni ettei vauva nyt potkaisisi virtsarakkoon tai se olisi ihan varmana sitten mahdoton pidätellä enään. Näin ei kuitenkaan käynyt ja pääsin etsimään kaikki muutkin isot mahat. 

Löysinkin Joulumasut helposti,osa oli tuttuja osa uusia kasvoja(näin livenä) Yksi oli entuudestaan hyvä ystäväni Annika jonka odotusta muuten voi seurata blogissa Baby belly (http://a-babybelly.blogspot.fi/). Meidän lasketuissa ajoissamme on tasan viikon ero. Näkemistä oli jo aikaa joten sekin oli varsin ihanaa kun sain nähdä taas hyvää ystävääni samalla! 

Lähdimme kaikki kohti Ravintola Zarilloa,mitä eräs ryhmämme jäsen Terhi oli suositellut. Olin todella skeptinen ollut ravintolaa kohtaan sillä hintataso oli todella halpa ja ravintolakaan ollut järin minkään näköinen. Enemmänkin se muistutti pubia. Eikä mieltä paljoa muuttanut asia että jouduimme odottamaan ravintolan edessä avaamista ,joka oli myöhässä aikataulusta.

Tarjoilija mies oli hyvin iloinen ja jonkun aikaa juttuja kuunnellessaan hän hieman punastui ja katsoi meitä ja kysyi: "Oletteks te kaikki raskaana?!" Siitä syntyi melkoinen naurun remakka ja naureskelimme enemmän kun mies sanoi että ajatteli että ollaanko tavattu ennen vauvan odotusta jo,sillä se olisi jo hyvin ajoitettu ,sillä olihan meitä 9 isoa mahaa paikalla! :) Heitimme vitsillä että tottahan toki ja sama isä pisti kaikki aluille,tuskimpa pistelee ketään enään miksikään tämän urakan jälkeen. Juttu luisti ja nauru raikoi. Puheenaiheet pyöri missä muuallakaan kuin vauvoissa,synnytyksissä,lapsien heitoissa ja lapsissa ylipäätänsä. Ryhmässämme kun on ensisynnyttäjiä ja uudelleen synnyttäjiä. Se on ilo kun kokeneemmat voi kertoa faktoja ensisynnyttäjille. Olisipa itsellä ollut sama tilaisuus kun odotin ensimmäistä lastamme. Olisi ollut miljoona kysymystä :) 

Tilasin ruoaksi pihviä ja lohkoperunoita. Ruoka kun tuli eteen en voi sanoa muuta ,kuin kokeneeni aikamoisen positiivisen yllätyksen. Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli ennenkaikkea PALJON! ja hintaa sille sisäfile pihville 160grammaiselle ja lautaselliselle lisukkeita ja mielettömän hyvää kastiketta tuli 22euroa. Söimme myös annikan kanssa nachot alkuun ja niissä oleva cheddar kastike oli todella hyvää myös! 

Zarillon tarjoilija yritti ottaa meistä kuvaakin yhdessä ja toivotteli hyvät syntyvyydet kun lähdimme jatkamaan matkaa kahville. 

Kahvipaikaksi Terhi oli valinnut meille Kahvisalonki -nimisen ihanan vanhahtavan kahvilan antiikkikalusteineen ja mielettömän hyvine kakkuineen. Kahvilan omistaja (kaiketi?) oli niin tohkeissaan kun sai paljon raskaana olevia kahvilaan kerralla. Hän tuli pyytämään saako ottaa meistä kuvaa facebook sivuille ja tiedusteli kovasti lasketuista ajoista ja vaikka mistä. Oli niin herttainen mies että oikein nauratti. Kahvi oli hyvää ja kakun palat tosiaan oli myös hyviä. Pyysimme ottamaan uuden kuvan meistä. Valitettavasti siinä sählingissä kuvasta jäi melkein ulos 2 ihanaa äitiä ja mahatkaan ei päässeet oikeuksiinsa. Nekin varmasti hyvästä herkuttelusta olivat saaneet muutaman sentin lisää ympärysmittaa. ;)

Koska kahvisalonki meni kiinni klo 15 jo lauantaisin,vaihdoimme istuskelemaan ja rupattelemaan vähän matkan päähän olevaan vanhahkoon cafe europaan (toivottavasti meni oikein). Paikka oli hiukasn tunkkainen hajultaan ja täynnä lauantaita viettäviä ihmisiä. Itselläni oli kokoajan vähän kiusaantunut olo kun ihmiset tuijottivat välillä naureskellenkin. Ihan mukava paikka silti rupatella. Annikan kanssa otettiin Masu battlet(Helin sanoin) ja kummasti ollaan molemmat vaan pyöristytty samaa tahtia.

Kahvilassa myös lähti hyvää vitsiä siitä mitä jouluvauvojen isot sisarukset on tehneet ja kommentoineet ,joita vanhemmat on sitten saaneet ehkä jo vähän häpeillä. Tämän jälkeen porukkaa alkoi jo erkaantumaan kohti juniaan ja osa jäi sitten vielä shoppailu kierrokselle. Käville ihailemassa koskikeskuksen liikkeissä ihan pieniä vauvan vaatteita ja rupattelimme niitä näitä. Lopulta tuli myös oma aikani lähteä kohti Pendolinoa joka lähti klo 17. Ihana päivä,ihana seura,hyvä ruoka. KIITOS kaikille paikalla olleille Joulumasuille ja erityiskiitokset Terhille,joka oli meille ihanat paikat suunnitelleet ja Jaanalle ,joka oli hankkinut minulle hyvät paikat junasta. Nyt haikein tunnelmin odotellen vain kun vauvat on syntyneet,missä saamme miitata ensi kerran sitten kun joukko on jakaantunut! Yksi asia on ainakin varma: tämä porukka solmii pysyviä ystävyyssuhteita varmasti! 

HUOM! Kaikki äidit ja masut ovat luonnossa vähintään 100 x kauniimpiä mitä valokuvat antaa edes ymmärtää. Kamerani ottaa jostain syystä aina rumia kuvia. ;) 

30+0 Can i do this?

Nämä ovat todennäköisesti ne viimeiset pyöreet viikot mitä tässä raskaudessa tulen saavuttamaan. OMITUISTA! Tuntuu että aika menee mielettömän nopeasti. Kun aika kuluu nopeasti alkaa taas vanha tuttu nousemaan uudelleen esiin. Nimittäis se pelko. Pelko siitä,mitä elämä on sitten kun on 3 lasta?

Elämä on nyt ihanan tasaista. Lapselle löytyy aina vapaa syli,missä saa vain olla. Joko tyhjä syli on isän tai äidin,mutta se on aina saatavilla. Kohta pitää lasten mahtua syliin kun siinä on joku toinenkin. Onko minulla voimia ja aikaa kaikille tasapuolisesti? Minulla on 2 täydellisen ihanaa ja kaunista tyttöä ,miten vauva voisi muka olla yhtä ihana kuin he? Onkohan normaalia ajatella näin?

Muistan kun odotin toista lastamme,mielessä pyörivät ihan samat asiat,kaikki ne oli kuitenkin turhaa ja toinen tyttö oli ihan yhtä ihana kun oli edellinenkin ollut. Silti tämä tuntuu olevan nyt taas TÄYSIN eri asia. Pilaammeko kaiken kun tulee kolmaskin perään? Mihin ihmeeseen olen joutunut? Miten näin edes pääsi taas käymään?! Ainiin joo,ehkäisyhän petti ja jos kelataan toukokuulle takaisin päin makasin itku kurkussa tyrmistyneenä tutkimuspöydällä kun lääkäri näyttää kuvaruudulta minulle vauvan. Tässähän sitä sitten taas ollaan.

Nyt on vauvan sukupuoli alkanut kovasti kiinnostaa,enkä osaa mielessäni yhtään kuvitella miltä vauva näyttää,saatika että meille tulee edes vauva. Olen asennoitunut vain täysin siihen ,että olen raskaana ja laskettu on joulukuussa. Ja sillä hyvä. Mutta että sieltä tulee oikeasti vauva? Kuinka typerää ihmetellä sitä vielä kolmannenkin kanssa. Ei se aiemmin ole tuntunut niin omituiselta. Vauvakutsutkin pitäisi järjestää jossain vaiheessa. Tai sitten ei.. Ehkä kuitenkin..

29+0, neuvola ja synnytyksen pohdintaa.

Reilu viikko sitten meille iski pieni epidemian kaltainen virus. Enterorokko. Olin kuullut toki että enterorokko on ihan kamala tauti ,mutten silti odottanut noin kamalaa mitä tuli. Esikoisella oli suu niin kipeä ettei voinut syödä mitään moneen päivään,hän kun oli parempi ja kellot käsissä ja jaloissa oli ilmestyneet,nousi kuume kuopukselle. Kuopus sai 40 asteen kuumeen ja yli 400 rakkoa ja kohtuullisen vähän suu oireita. Nyt kun lapset on paremmassa kunnossa, perheen isäntä sai eilen 40 asteen kuumeen. Eikö tämä ikinä lopu? Viikon valvoneena vuoron perään jotain hyysänneenä alkaa voimat olee kohtuullisen lopussa. Toivottavasti tämä ei tule enään ikinä takaisin.

Kun synnytys alkaa epäilemättä lähestyä,on alkanut mielessäni selvitä kuva synnytyksestäni. Haluan synnyttää rauhallisin mielin. Haluan tuntea miten kehoni toimii ja haluan tehdä töitä sen kanssa. Luonto ohjaa,minä teen työn. En halua draamaa,en kiljumista. Haluan seesteisyyttä ja rauhallisuutta. Lopulta vaihtoehdoksi nousi eräs kiinnostava ratkaisu: hypnosynnytys.

"HypnoSynnytys on lempeä ja luonnonläheinen synnytysmetodi tai - filosofia, jonka avulla sekä äiti että isä voivat käydä läpi palkitsevan ja stressittömän synnytyskokemuksen, jonka kulkuun he itse vaikuttavat merkittävällä tavalla." - Bebesinfo.fi

Lisää hypnosynnytyksestä voi lukea täältä: http://www.luonnollinensynnytys.com/ .
Näin ollen rohkaistuin ja laitoin Jaana Cowasjille sähköpostia. Vastausta odotellessa.
Palaan siis varmasti aiheeseen myöhemmin.

Neuvolassa tänään 29+5 Oli taas jälleen neuvolan tädillä hankaluuksiä löytää kunnon sykettä vauvalta. Meidän vauva todisti jälleen olevansa melkoinen macgyver ja taikoi itsensä aina doplerin alta pois jonnekin "nkäymättömiin". Neuvolan tätiä alkoi jo naurattaa ja hänkin totesi että "aika ilmiömäinen vauva tämä kyllä,ei ole koskaan muiden vauvojen kanssa olut näin vaikeaakun tämän teidän liukkaan kaverin!" Tarjontakin oli vaikea,oikeastaan melkein mahdoton määrittää tästä syystä.
Apuun pyydettiin naapurihuoneesta kolleega joka sitten lopulta oli ovelampi ja piti toisella kädellä iukan vauvasta "kiinni" ettei päässyt helposti karkuun ja näin vauva pisti potkien näpeille minkä ehti. Lopulta saatiin hienosti syke pitkäksi aikaa kuulumaan. :)

Olin ollut huolissani ,koska vauva ei ollut liikkunut ,joten selvisi ainakin nyt että ainakaan ei ole hätää. On potkinut tänään muutenkin niin kovaa ,ettei hiljaisuudesta ole taas tietokaan. :) <3 Vauvan koko myös askarrutti ,mutta sf-mitta oli painunut taas käyrällä alemmaksi eikä kasvu ollut niin hurjaa verrattuna viime kertaan niin nyt sf-mitta on sama kuin oli kuopuksesta. Jännityksellä seuraten,minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa. Rt:hen lopulta selvisi vauvan tarjonta ja matalalle laskeutunut. Jospa siis pysyisi näin. :)

Neuvolakuulumiset kaikkineen siis kuitenkin olivat:
RR                                106/62
Hemppa:                     124
Tarjonta:                    RT
Pissa                          -/-
Painon muutos/vko: +480g
Sf-Mitta                      26cm

Vaatehankintoja ja 28+0

 

Uudet viikot sanoivat poksis ja päätimme käydä sitten vähän kirpparilla katsomassa jospa vauvalle löytyisi vähän vaatetusta.Olin ostanut aiemmin facebookin kirpparilta ihanan setin vauvale 56cm Polarn o. Pyretin bodyn,housut ja pipon. Kävimme ensin Akselin kirpputorilla. Sieltä löytyi yhdet me&i:n pilvipylly potkarit. Aivan ihanat <3 Enimmäkseen täytyy kyllä kauhistella ,että hirveät hinnat pyydetän jostain ihan nukkavieruistakin vaatteista jos on vaan jotain "merkkiä". Halusinpa sitten tämän kunniaksi lähteä käymään vielä Nella&Nuttu kirppiksellä. :)



Nella&Nuttu on tosi ihanan pirteä,kodikas ja sopivan kokoinen kirpputori. Ei
juuri iso,muttei liian pienikään ja se on pääosin lastenvaate ja tarvike kirpputori. Sieltä sitten löytyikin enemmän. Löysin Dunsin Bodyn joka oli ihan varmasti käyttämätön,popin bodyn,joka ei kanssa uudelle hävennyt,ihanat punaiset tossut 2 bodyä lisää ja yhdet housut.Ostin myös vaaleanpunaiset potkuhousut kokoa 62,eihän sitä koskaan tiedä jos se olisi tyttökin. Hintaa niillä oli 2 euroa ja olivat todella hyvässä kunnossa ,joten voi ne antaa lahjaksikin sitten jossei meillä tule käyttöön. Kaikinpuolin siis  Oikein onnistunut reissu! Tämän jälkeen kävimme vielä syömässä yhdessä hesburgerissa jossa 3vuotias pamautti kovaan ääneen: "Äiti sulla on jo tosi iso maha!" ja vieressä oleva herrasmies hymyili meille. Heti perään täräytti neiti vielä: "ja aikamoiset tissitkin!" Meinasi se mies sitten tukehtua hampurilaiseensa. Lapsen suusta kuulee totuuden eikö?

Perjantaina kävimme oopperassa katsomassa miehen kanssa Taikahuilua. Pidin esityksestä kovasti ,mutta kesken esityksen yhtäkkiä alkoi aivan hirveä kipu viiltää oikeaa kylkeä ja tuntui että joku tulisi siitä läpi. Oli todella hankalaa yrittää pysyä aloillaan ja hiljaa ja puristin rystyset valkosina mieheni kättä ja purin hammasta. Vauva kääntyi taas parhaaksi näkemäänsä asentoon,perätilaan, sillä huomasin hikan vaihtaneen paikkaa reilusti ylemmäs ja potkut suuntautuivat alemmaksi. Huh. Että teki kipeää.
Loppu esitys meni ihan hyvin,kunnes loppua kohden paha vessahätä hiipi pikkuhiljaa ja asiaa ei ainakaan helpottanut virtsarakon suuntaan suuntautuneet potkutkaan eivät helpottaneet asiaa. Päin vastoin. Sain niin kovia supistuksia muutamat kappaleet ,että oli taas hyvin vähästä kiinni etten alkanut huutaa. Kaiken kruunasi hirvittävä nivuskipu. Onneksi vauvakin päätti vaihtaa asentoa ja sain lopulta katsottua näytöksenkin loppuun.

28 raskausviikkoja,kiloja ja kipuja. Siinähän ne on hyvin tiivistetty. Selkäkivu ovat vaivanneet nyt erityisen paljon ja vauva hikannut myös hirmu paljon. Yöllä menee ikuisuus löytää hyvää asentoa ja vihdoin kun sen asennon löytää,joutuu jo herätä milloin vessaan,milloin joku lapsista herää,milloin vetää syöntä,milloin on jano. Alkaa jo vähän painaa tämäkin univelka. No,jos tämän nyt vain jaksaisi. :)

"Musta ei koskaan tulis suurperheen äitiä"

 Raskausviikko 27+ meni todella nopeasti ohitse. En edes pahemmin ehtinyt ajatella mitään.
Yhtä asiaa kyllä ajattelin muidenkin edestä. Miten elämä vie eteenpäin vaikkei sitä suunnittelisikaan? Jos joku olisi reilu 4 vuotta sitten sanonut minulle ,että tänä jouluna olen suurperheen äiti ja mieheni R-kioski yrittäjä,olisin varmasti nauranut. Olisin nauranut epäuskoista naurua ja kovasti.
Eihän 18 vuotias bileprinsessa nyt ikinä tekisi kuin yhden lapsen. Ihanan vauvan ,jota olimme jo toivoneetkin hetken. Muistan sanoneeni monesti kavereilleni ,jotka ihmettelitä haluani perustaa perhe varhain : "Joo mutta aattele niitä jotka tekee jonkun kolme peräkanaa ja toimii jonain raskauskoneena. Hyvästi elämä ja omistaudun kotiäitiyteen paskasissa vaatteissa ja hiukset aina ponnarilla kotona. Vähänkö sellanen ois kauheeta! Mitä elämää niillä on?". Silloin en tiennyt. Itseasiassa paljon enemmän sisältöä elämää on juuri kuvailemallani äidillä ,kuin baareissa luuhaavalla,lauantait krapulassa kuluttavalla ihmisellä. En ikinä olisi kuvitellutkaan ,että minusta tulisi suurperheen äiti. Ainakin tilastollisesti. Nyt tietenkään kohta 3 äitinä ei tunnu edes isolta määrältä. Sopivalta enemmänkin.

En olisi voinut kuvitella ,että ne aamun pitkät unet onkin paljon vähempi arvoiset kuin se, että joku pieni sanoo sinulle viattomin silmin "äiti mä rakastan sua hirmu paljon". Tai kun olet itse 38 asteen kuumeessa lasten kanssa,he painautuvat vasten ja vain äiti on kyllin hyvä nyt silittämään ja lohduttamaan

 Sinä silmänräpäyksenä kuin esikoiseni, tyttö 10 pistettä,2770grammaa ja 49 cm annettiin syliini heräämössä kiireellisen ja kaoottisen sektion jälkeen, ymmärsin vasta mitä on rakkaus. Mitä on ehdoton rakkaus,jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Kuinka voikaan jokin niin pieni,niin viaton,niin kaunis ja tuntematon, olla niin tuttu ja turvallinen ja maailman tärkein? Kun hän tarttui sormeeni pienellä kädellään, tiesin.

Kun vauva tuli perheeseen,yöt vaihtuivat katkonaisiksi uniksi,päivät zombiena kuljeskeluun mahanpuruja itkevän vauvan vuoksi,kauppareissut pikakäynteihin imetysten välillä ja spontaani seksikin jäi vain haaveeksi. Vaikka ulkokuori oli nuhjuinen,vaatteissa oli puklua ja suihkussa tuli käytyä kun ehti,ellei mies ollut kotona,olin onnellisempi kuin koskaan. Minulla oli vihdoin merkitys,minä olin äiti.

Kun toukokuussa 2010 aloin odottaa toista lastamme olin hieman peloissani,mutta riemuissani. Toinen lapsi? vielä enemmän univelkaa,kun esikoinenkaan ei nuku vieläkään ja ikäeroa niille tulee 1,5 vuotta vain.Kaksi vaipatettavaa,kaksi valvovaa lasta. Miten tästä selvitään? Osaanko rakastaa kahta siinä missä ensimmäistä joka sai olla ainokainen vain 1,5vuotta elämästään? Silloin viisaimman neuvon tarjosi äitini. Oma äitini,minulle rakas,oman elämäni mentori,ystäväni ja vanhempani samassa paketissa sanoi kerran: "Kun lapsia on useampi,se rakkaus ei jakaannu,se kasvaa". Tuntui oudolta. Rakastin nyt jo koko sydämestäni. Miten se voi olla mahdollista?



Kun syksy muuttui talveksi ja joulukin meni ison mahan kanssa ohi ja vuosikin vaihtui,eräänä kylmänä kirkkaana pakkasaamuna tammikuun 27. päivä lapsivedet menivät. Melkein 36 tuntia myöhemmin syliini ojennettiin toinen ,10 pisteen,hirmuisen tuuhean,tumman tukan omaava tyttö. Painoa vain 5 grammaa vähemmän kuin siskonsa,ulkonäöltään hirveästi samanlaiset,ymmärsin vihdoin miten viisaasti oma äitini oli sanonut. Se oli totta joka sana.

Nyt tätä kolmatta odottaessani olen miettinyt monia valintoja,monia ratkaisuja ,monia tunteita. Koko raskaus oli shokki,mutta siitä kun selvisi ei se enään tunnukkaan yhtään pahalta vaihtoehdolta. Arki on tasaista ja innokas 3 vuotias odottaa omien sanojensa mukanaa innokkaasti "pikkuveljeä". 1,5 vuotias kuopus halaile mahaa ja sanoo "oiiij vauva". Tosin hänen mielestään äitin maha olisi parempi pomppulinna kuin "hautomo". Joskus on rankkaa,niin rankkaa että tekisi mieli iskeä pää vanhaan tammeen ja luovuttaa. Mutta sitten tulee vasta painoksi se päivä kun lapsi sanoo: "'Äiti sä oot mun sankari". Joskus on vapaan tarpeessa,mutta sen vapaan jälkeen ei taas malta odottaa ,koska saa hakea lapsen yökylästä.

Vielä en tiedä mitä on olla 3 lapsen äiti. Jonain päivänä,ehkä vielä tänä vuonna tiedän. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Minä olen äiti ja siinä minä olen hyvä.

"Ehkä ne hormonitkin sulla vähän voi vaikuttaa?"

Meillä oli esikoisen päiväkodin valokuvaus tänään. Eilen stressasin sitten koko päivän vaatteita,mitä voisin lapselle päälle laittaa. Päivällä selkä sanoi poks ja en pystynyt kunnolla seisomaan. Vaatteiden valintatehtävä jäi siis miehelle. Koska olen ollut laiska,pyykkivuori oli suunnaton ja kaikki varteenotettavat vaihtoehdot pyykissä,joten ne vaatteet olisi pitänyt pestä päivällä,mitkä nyt olisi valittu.

Miehen logiikalla mieheni päätyi tietenkin omasta mielestään fiksuimpaan vaihtoehtoon. Jätti vaatteet kattomatta ja paineli vaatekauppaan lasten mentyä nukkumaan. "Tarvitseehän se muutenkin vaatteita". Totta niin tarvitsee,mikäs siinä sitten.

Hän oli ostanut  sitten sieltä lastenvaateliikkeest farkut,vaalean boleron ja HARMAAN paidan. Kauhistelin ensin vaatteiden hintaa,mutta päätin olla hiljaa. Vaatteet olivat muuten ihan ihanat ,mutta harmaa... Vihaan harmaata. Se on vain niin harmaa. Harmitti. Oikeastaan ei harmittanut vaan otti päähän niin kovin etten sanotuksi edes saanut. Mies tietää että minä puen lapset värikkäisiin vaatteisiin ja sitten se tuo jonkun harmaan paidan. Okei siinä oli aniliininpunaisia paljetteja sentään tekstin muodossa rinnassa.

Painelin pyykkejä kaiveleen että mitä minä laitan päälle sille lapselle sinne kuvaan ja föönillä sitten kivailin niit vaatteita nihkeiksi ja jätin kuivaan narulle. Mies tuli kysymään että "mikä on kun oot noin hiljaa?". En voinut sanoa ,että oli nyt idiootti ja minä petyin ja minua harmitti. Oikeastaan harmitti monikin asia. Toinen on ystävällinen ja käy hakemassa tyttärelleen vaate kokonaisuuden josta on itse ylpeä ja minä en pidä siitä koska se on "mitäänsanomaton". Okei, pieni asia mutta tuntui maailman lopulta. Vaatekriisit on minulle arkipäivää. Yhtäkkiä vain purskahdin itkuun. Itkin varmaan puoli tuntia ihan hysteerisesti ,sillä tuntui vain niin kamalalta. Olen näemmä tässä raskaudessa sitten todella herkkä.

Mies meni ihan hämilleen reaktiostani. Totesi että siivoaa keittiön ja hävisi kodinhoitohuoneesta. Kai sekin ajatteli että "nyt se sitten varmaan pimahti lopullisesti". Sain kriisin päätökseen ja löysin toisen paidan,josta en edes pitänyt,puettavaksi tytölle kuvaan.

Aamulla mies varovasti jo sanoi että "Ehkä ne hormonitkin vähän sulla voi vaikuttaa? Kun olit niin herkillä eilen ja mun tuli tosi paha mieli kun purskahdit itkuun. En tarkottanu mitään pahaa" Tunsin syyllisyyden pistoksen. En voinut sille mitään että itkuun purskahdin ,mutta jälkikäteen voin myöntää että onneksi en ole tuollainen ilman raskautta. Tuossa tilanteessa jos olisi sanonut että "ne on noi hormonit" olisin suuttunut ja lujaa! mikään ei ole ärsyttävämpää. Tänään käytiin sitten shoppailemassa ja se harmaa paita vaihtamassa vaaleanpunaiseen. Kaikki oli tyytyväisiä.

26 ja pieni säikähdys

Aika lentää siivillä. Tuntuu että mahakin kasvaa silmissä. Kenkien pukeminen,varpaiden kynsien leikkaus ja kaikki muu ,ennen itsestään selvä, alkaa olla hankalaa. Kylkiä pakottaa ja vatsan iho tuntuu pinkeältä.

Silti olo on hykerryttävä. Vauva potkii ja liikkuu ja ihanuutta ei voi sanoin kuvailla. <3

Muutama päivä sitten kesken ikean reissun säikähdin kun housuun yhtäkkiä lorahti jotain. Ensin ajattelin sen olevan perus valkovuotoa,mutta sitten selvisi vessareissun yhteydessä ,että se olikin aivan hirveä määrä sitä samaa sitkeää kirkasta limaa. "eikai jumankekka lähteny nyt limatulppaa reippaasti?" oli ensimmäinen ajatus. Tämän jälkeen supisti. Se teki kipeää. Säikähdin,niin säikähti mieskin. 

Soitin synärin vastaanottoon ja kehoittivat tulemaan paikalle. Vasta kun ajoimme tutun risteyksen ohitse tajusin että mieskin pelkäsi,olihan juuri ajanut ajatuksissaan harhaankin risteyksestä josta ajamme joka päivä. "eikai nyt käynyt jotain pahaa?". Sydän tykytti.

Jorvissa pääsin nopeasti käyrille ja käyrän otto oli hieman hankalaa. Supistuksia piirtyi muutama,ei mitään kovin voimakkaita. Vauva potki vain anturia ja oli selvästi sitä mieltä ,että tämä ei nyt käy päinsä.

Lääkäri ultrasi käyrän jälkeen ja totesin testienkin jälkeen että kaikki on kunnosa. Lima voi olla vain jotain erikoista eritettä,limatulppaa se ei ollut eikä lapsivesiä ollut vuotanut. MIKÄ HELPOTUS! Vauvalla painoa jo huimat 925 grammaa,mikä vähän enemmän kuin meidän tytöillä on ollut ja sai vähän miettimään että eikai meidän vauva ole joku 4 kiloinen jötkäle syntyessään sillä tytöthän ovat olleet vai 2,7 kiloisia. Kaiken lisäksi selvisi että vauva majailee komiasti perätilassa. Vauva ehtii kääntyä vielä moneen otteeseen,mutta nyt näytti olevan komeasti pakara tarjonnassa. Ei näkynyt "pähkinöitä" ;) Tosin emme edelleenkään sukupuolta ole selvittäneet. Ihana pieni linssilude. Edelleenkään en nähnyt sivuprofiilia,sillä taas hän katsoa tillitti suoraan ultralaitetta kohden,kuten viimeksikin.

 Joulukuu tulee äkkiä. Millainenkohan vauva mahtaa olla? Onkohan se tyttö vai poika? Onkohan sillä paljon hiuksia? Esikoinen oli melkein kalju,kuopuksella on ollut hirmuinen musta pehko. Pieni vauva,joka ei ole niin pieni enään. Kohtahan on jo talvi...

26+2

26+0

25 viikkoa ja paniikin alkua

25 viikon rajapyykki tuli vauhdilla ja hurahtaen. Kohtahan on jo 26 viikkoa. Vatsa on jo aika kokoinen verrattuna aiempiin raskauksiin. Neuvolakäynnillä Torstaina rv 25+1 säikähdin itse sekä neuvolan täti. Vauva yhtäkkiä pudotti pulssinsa 112-114 lyöntiin ,mutta koheni siitä taas sinne normaaliin "jumppapulssiin" 130+. Sanoin että tuntuu oudolta kun vauvalla on niin matala pulssi. Onhan tytöilläkin paukuttanut matalimmillaan nukkuessaan sen 140 jos ei ole liikkunut mutta vauvalla tuo pulssi on sen 130 kieppeillä vaikka potkisi menemään minkä kerkeää. "olisikohan tällä kertaa tulossa poika?" totesi neuvolan täti. En uskalla edes ajatella vauvan sukupuolta. Poika olisi todella tervetullut mutta olisi 3 kopla tyttöjäkin mahtava juttu! En oikein tiedä. Osaisinkohan edes mitään poikaa hoitaa kun on jo 2 tyttöä entuudestaan?

Sain uuden neuvolalääkäriajan viikkoa aiemmaksi ,sillä kerroin supistusten tehneen paluun. Monesti päivässä supistaa ja ne ei ole täysin kivuttomia melkein koskaan. 20.9 siis on neuvolan lääkäri ja silloin selviää se kohdunsuun tilannekin. Hieman pelottaa. Toivottavasti se nyt olisi vieläkin ihan okei.

Mitä enemmän menee aikaa,sitä enemmän alkaa pelottaa. Aika tuntuu juoksevan ohi ja minä en tunnu pysyvän perässä lainkaan. Tuntuu omituiselta ajatella että meidän vauva on jo oikeasti vauva. Pidän häntä edelleen sinä muutaman sentin mittaisena "nallekarkkina". Miten aika menee näin äkkiä? Miten meidän kuopus? Hän on äidin pikkuvauva ja nyt "joutuu" jo olla isosisko. Onko väärin tuntea huonoa omaatuntoa ettei kukaan saanut olla "ainokainen" kauaa? Tuleva isosisko, 3vuotias esikoinen odottaa kovasti vauvaa. Hän on aivan vakuuttunut että vauva on poika. Aina sanoo että äidin masussa on "pikkuveli" niinpä vauvaa on sanottukin sitten pikkuveljeksi. Selvitäänkö me tästä? 3 lasta on paljon. Taloudellinen tilanne ei pelota,mutta arki. Ehkä se siitä lutviutuu...

Suuri kuorsaus kriisi

Mieheläni on uusi ,ärsyttävä tapa. Hän kuorsaa. Eikä vain kuorsaa,vain kuorsaa kuin puskutraktori. Hirvee konekivääri traktori jyrinä alkaa kun hän nukahtaa. Yleensähän se lurjus nukahtaakin tietenkin ennen minua.

Pitäisi vähän ehkä sääliä toista,sillä hän nukkuu vähän. Mutta se ääni on maailman ärsyttävin. Lisättäköön sitten vielä ,että minä olen niin herkkäunien kuin ihminen voi olla. Yksikin räsähdys,inahdus,kolahdus ja olen hereillä. Näin ollen minä en ollut saanut unen päästä kiinni vielä edes klo 1.05. Silloin alkoi ärsyttää ,enemmän kuin koskaan ja päädyin tuuppimaan miehen hereille.

Minä: "Muru,voisitko sä nousta?"

Mies: "Mitä?"

Minä: "Että voisitko sä nousta,kuorsaat niin kovaa ,etten saa nukuttua.."

Mies: "kroohhh...."

Minä: "Kuunteletko sä mua ollenkaan?"

Mies: "Joo....krooh..."

Minä: "AHA NO MITÄ MÄ SITTEN SANOIN?!"

Mies: "mitä sä alat pätee? se on 24...krooh"

Minä: "NO mitähän V**** Sä oikeen selität?! Etkö sä välitä mun hyvinvoinnista edes sen verran että vaivautuisit kuuntelemaan edes 5 minuuttia? Nyt perse ylös siitä! Menet sohvalle nukkuu!"

Mies: "Mee ite mun tulee selkä kipeeksi siinä..."

Mies: "kroooh....krooh..."

Minä: "No voi KAMALA! että tulee sulla selkä kipeeksi!? Mä en edes MAHDU SIIHEN ENÄÄN!

Sama jatkui noin 45 minuuttia sanailua,kuorsaamista,minun tönimiset saivat pontta alleen ja ääni nousi melkein huudoksi sillä alkoi niin paljon ottaa päähän. Lopulta mies heräsi kun melkeen karjuin ja ravistelin toista useiden kirosanojen lisäksi. Sitten se lopulta jopa heräsi,suuttui (parempi niinkin kuin että olisi jäänyt siihen) nappasi koko joustinpatjan parisängystä mukaansa ja meni makaamaan olohuoneen lattialle. Aamulla valtakunnassa taas oli kaikki hyvin... 

Iceland day 4: kotiin

Koska Icelandair lentää suomeen vain kerran päivässä ja sekin klo 7.55 arvasin että joudumme lähtemään hieman aikaisemmin kuin kuudelta lentokentälle. Toki,kun respan isäntä ilmoitti että hän tilaa meille tuon lentokenttä kuljetuksen ja se lähtee 4.30 meinasin pudota takapuolelleni. Ilalliselta tullessa ,kellon ollessa klo 00.30 ,kun viimeiset tavarat oli pakattu ,jäi ainoastaan 4 tuntia aikaa nukkumiseen. Unikaan ei heti tullut joten lopullinen unisaldo täisi jäädä kolmeen tuntiin.

Aamulla kiirenvilkkaa ylös ja loput tavarat laukkuihin ja odottamaan kuljetusta. Kuljettaja tuli myöhässä ja tiuskasi vain ,että nyt on kiire jo! Olimme viimeiset jotka pääsivät bussiin. MIKÄ TUURI! Ulkona oli aivan kamala sade ja tuuli.

En saanut bussissa nukutuksi,niinkun en yleensä missään muussakaan kulkupelissä niin totesin miehelleni nukkuvani lentokentän penkillä sen tunnin pari ennen lennon lähtöä. Lentokentälle saavuttaessa kuitenkin huomaan ensimmäisenä kyltit "Sleeping,camping and cooking is forhibited". Se tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä ,sillä olen kuoleman väsynyt. Onneksi Mieheni osaa käyttää Self check in:iä sillä minä en olisi osannut. 

Lento lähtee ajallaan ja matkalla tulee hyvä elokuva. Romanttinen komedia "this means war" voin suositella muillekin. Matka tuntuu menevän nopeasti ja se selviääkin perillä. Kone on puoli tuntia etuajassa. Ei siis ihme että matka tuntui menneen joutuisasti. 

Heitämme matkalaukut sisälle ja lähdemme hakemaan lapsia. Matkalla on mahtavan upea ukonilma ja näemme monta kirkasta salamaa. Lapset ovat onneissaan kun äiti ja isi tulee hakemaan. Ihan kuin olisimme olleet viikon pois. Tuntuu että 1,5v:kin osaa hirveästi jo sanoja. Ihanaa taas palata normaaliin arkeen.

Ihanuus arjesta haihtuu nopeasti ,sillä yöllä noin klo 12 kun olin saanut nukutuksi itse kaksi tuntia alkaa esikoinen yskän puuskan jälkeen oksentamaan ja sitten nousee kuume. Flunssa on kotitutunut meille. 2 vuorokauteen 7 tunnin yöunet saa olon tuntumaan humalaiselta ja siitä sitten on menty tähän asti niin että vuoronperään aina joku on ollut kipeä. Nyt on minun vuoroni. Mutta ei se haittaa.

Olin aluksi hiukan skeptinen islantia kohtaan että onko sielä nyt niin paljon nähtävää kuitenkaan. Huomasin kyllä hyvin nopeasti olleeni väärässä. Palaamme ehdottomasti islantiin takaisin ensi kerran kun suunnittelemme  matkaa kaksin jonnekin. Tuo kaunis,karu mutta ihana maa,jossa ruoka on hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Ehdottomasti suosikkipaikkani maan päällä. 

Islanti Day 3: Ishestar

Kolmantena päivänä meille oli aamusta heti klo.8.30 tulossa kyyti kohti Ishestarin islanninhevostilaa. Kävimme aamiaisella ja jännitys vähän kutkutti jo vatsan pohjassa. En ollut ratsastanut viiteen vuoteen ja mies ei ollut ratsastanut kuin minun taluttamana joskus.

klo 8.45 ei kyytiä ollut vieläkään tullut joten hotellilta saivat vähän soitella perään. Lopulta huonosti englantia taitava vhän töykeä mieshenkilö tuli meitä hakemaan ja kaahasi aivan julmetun kovaa Ishestarin tallille muutaman hotellin kautta.

Perillä päädyimme "kahvilaan" jossa näytettiin n.10 minuutin video "how to ride islandic horse". Nauroin miehelleni että "no minä kävin ihan muutaman kuukauden alkeiskurssin ja sinä opit ratsastamaan nyt sitte vartissa... " Tän jälkeen mentiin valkkaa hevosia ja oman heposeni nimi oli  "snowt". Aivan vallan ihana,joskin nyt noh...uninen... Miinuksena tähän on anottava että petyin hieman hevosten olosuhteisiin. Ymmärrän että ne tekevät paljon töitä mutta kiinnitti huomiota että osa varusteista oli kieltämättä todella huonossa kunnossa ja rikki. Lisäten että Hevoset oli satuloita suoraan sanottuna todella likaisina, sen näki jo pitkältä. Siinä vaiheessa haiskahti vähän bisneksen haju. :/ Hevoset seisoivat myös kaikki miten sattui aitauksessa joka oli todella mutainen ,kaikki varusteet päällä.

Onneksi olen kuitenkin jo kokenut ratsastaja niin osasin ennen selkään menoa kiinnittää huomiota että satulavyö oli löysä ja satula oli vinossa selkeästi. Jossen olisi tätä huomannut olisin noussut jalustimen varaan ja mätkähtänyt joko hevosen alle tai maahan persuksilleni. Vahingolta onneksi vältyttiin kun kiristin sen itse ennen selkään nousua.

Matka alkoi hienosti ja ohjasin oman hevoseni mieheni hevosen eteen että saimme ratsastaa peräkkäin. Maisemat oli huimaavan ihanat ja ukkokultakin pysyi hevosen selässä oikein mallikkaasti. Kuvia ei paljoa saatu sillä kamera jäi miehelle,eikä minulle ja veikkaan että se ei ole uskaltanut ottaa enempää kuvia kuin 3 hevosen selästä.

Ratsastus itsessään oli todella mukavaa ja islanninhevosen pehmeä askel ei rasittanut selkää tai vatsaa. Ainoastaan loppua kohden tölttäämällä kun etenimme takaisin alkoi vatsaan käymään todella kipeää. Loppui kuitenkin hyvin nopeasti kun "hytkytyskin" lakkasi. Isäntä se takaa huuteli jo puolessa välissä matkaa "täähän on kivaa! tullaan joskus uudestaankin ratsastamaan!"

Takaisin tallilla tuli uusi epäkohta,hevoset sidottiin ohjista aitaan kiinni,satulat sentään otettiin pois. Tämän jälkeen menimme tutkailemaan tallia ja ihailemaan ympäristöä ennen paluu kyytiä. Ensi kerralla tulemma varmasti uudestaan ratsastamaan!

Islanti Day 2 part II: Geysir & Gullfoss

Pingvellirin jälkeen jatkoimme matkaa kohti Geysiriä. Matkalla pysähdyimme ihailemaan lampaita ja hevosia ja kauniita maisemia ja tietenkin,mitäs muutakaan kuin: pissalle. On todella hupaisaa että missään ei näy muita autoja,poliisien liikennekameroita saatika poliiseja edes. Ainoastaan kaunista luontoa ja lampaita tai islannin hevosia. Muutama lehmä näkyi ,nekin söivät salaattia pellosta. Eläinten hyvinvointi on todellakin islantilaisille tärkeää ja se näkyy! 

 Oikea paikka löytyy helposti kun ajaa vain käytännössä katsoen suoraa tietä ja vesihöyry näkyy nousevan maasta jo pitkän matkan takaa. Eikun auto parkkiin ja tallustamaan kohti ihmismassaa. Sinne kaiketi kuuluu mennä kun muutkin on sielä? 

Kun Olemme lähempänä ja kuljemme  vesihöyryssä,savuksi sitä kyllä kutsuin ite. Alan haistaa kamalan mädäntyneen kananmunan hajun. Mulkaisen miestäni vihaisesti. Hän huomaa tuijotukseni ja kun sanon että "et sitte voinu pidättää" repeää hän nauruun. "Et koskaa oo tiennyt miltä rikkikaasu haisee?" No enpä ollut. 

Kalliossa on syviä kuoppia jotka ovat täynnä vettä. Vesi poreilee. tietenkin hölmön silmin se tuntuu ihan oudolta ,sillä ulkona on +12 astetta. "onkohan toi vesi lämmintä?" tiedustelen mieheltäni ja olen laittamassa kättä pieneen puroon joka virtaa maassa. "ÄLÄ KOSKE SIIHEN!" Huudahtaa mies. Ihmettelen että ja miksen koskisi? No hän näyttää minulle kylttiä joka on ihan vieressä ja siinä lukee "80-100C". Onneksi En koskenut.

Kauempana siintää aidattu alue jonka ympärillä on paljon ihmisiä. "Strokkur" lukee kivessä alueen vieressä. Mieheni viisaampana selittää että tämä purkautuu 5-10 minuutin välein ja Geysir vain sillointällöin. Se kuulemma voi olla kerran päivässä tai kerran puolessa vuodessa,mutta purkautuessaan on paljon suurempi kuin "strokkur". Jäämme odottamaan ja ei mene aikaakaan kuin vesi pulpahtaa reippaasti ja sen jälkeen sinkoutuu monen metrin korkuisen vesimassan ilmaan! VAU!
Muutaman kerran vielä ihailimme sitä ja jatkoimme matka ihailemaan muita "vesialtaita" ja ihanaa punaista laavahiekkaa.

 Vesionkaloita on monen laisia,kaikissa lähes kiehuvaa vettä. Upeat turkoosit onkalot ja kristallin kirkkaat vedet olivat todellakin näkemisen arvoiset. Tietenkin vielä matkalla autolle,oli pakko kokeilla kunnon turistin tavoin onko se virtaava vesi todellakin lämmintä. Kyllä se oli niin lämmintä että näpit paloi jossei nopeasti vain kokettanut vettä!
Geysirin viereiseltä kaupalta ostimme vielä matkaevästä. Minulle Grillattu voileipä kinkku-juusto täytteellä ja miehelle juustohampurilainen. En ikinä ole saanut mitään niin hyvää kuin sen leivän. Tietty makua saattoi parantaa se,että oli kamala nälkä!

Tästä matka jatkuu kohti Gullfossin vesiputouksia. Sinne ei ollut enään pitkä matka ja ennen kuin huomaammekaan,olemme aivan mielettömän upean rotkon reunalla. "Pysäytä tohon!!" Huudan innoissani. Näky on mahtava. "mutta se vesiputous olisi ihan tossa jo.." yrittää mies mutta minä olen päättänyt että kuvaamme sen rotkon,NYT! Mies jää parkkeeraamaan kun minä pingon mahan kanssa kallioilla kamera kourassa innoissani. Näky oli suorastaan HUIKEA!




Vesiputoukset siintävät jo edessä. Odotin jotain pientä vesipuroa ,mutta vesiputous onkin jättisuuri! Se on leveä,kaksi tasoinen joista ensimmäinen putous on 11 metriä korkea ja toinen 20 metriä. Yhteensä siis 31 metriä. Putoukselta lähtee kanjoni joka on peräti 2,5 kilometriä pitkä ja paikoitellen jopa 70 metriä syvä. Virtaus vesiputouksessa nousee ajoittain jopa 2000kuutioon vettä sekunnissa. Virran voimakkuudella täyttäisi noin. 60 säiliörekkaa sekunnissa. aikamoinen määrä siis! Putousta jaksaa ihailla vaikka kuinka kauan. Putoukselle pääsee aivan lähelle. MEnemme ensin tutkimaan lähemmäs,ennen kuin kiipeämme kukkulan päälle ihailemaan koko komeutta.

Ylhäältä näkymä on kaunis ja sieltä löytyy myös faktatiedot vesiputouksesta. Selviää että joskus aikoinaan eräs tiedemis olisi halunnut vesiputouksen virtauksesta aiheuttamaa energiaa hyödykseen mutta hanke kaatui aikanaan ja gullfossin vesiputous jäi rauhaan. Nykyään se on erittäin suosittu turistikohde. Paikalla oli sankoin joukoin ihmisiä vaikka sää oli osittain sateinen. Välillä saattoi sataa ja välillä paistoin aurinko. Olin tehdä kuolemaa niissä portaissa jotka vievät näköalatasanteelle. Puuskutin kuin höyryveturi ja kun eräs venäläisturisti paineli ohitseni korkokengät jalassa totesin miehelleni: "on se jumalauta kun ei olla edes varustauduttu oikein" Enempi kyllä päähän otti se että se nainen meni minusta ohitse. Enkai minä nyt niin hidas ollut?

Kun olemme Gullfossin katsonut on kello 17.00. Alkaa jo jalkoja väsyttää ja luomet painaa. Päätämme lähteä hotellille ja varata sittenkin sen islanninhevos ratsastuksen huomiseksi ennen kuin lähdemme katsomaan millainen on geoterminen kylpylä Blue Lagoon.

Illalla päädymme syömään pihvipaikkaan kuin "hereford stakehus". Ravinto on tasokkaan oloinen ja erittäin mukavaa palvelua saamme aluksi. Lopulta alkuinnostus kyllä laimenee sillä pääruokien jälkeen joudumme 40 minuutin odottelun jälkeen jo kiskaisemaan tarjoilijaa hihasta ja kysymään että "niin koska se etukäteen tilattu jälkiruoka tulee?. Vastaus on tietenkin tämä: "olemme täynnä niin on kiire,pahoittelumme". Huomaamme silti että korjaavat maksaneiden asiakkaiden pöytiä kyllä vauhdilla,että saavat uudet sisälle. Ottaa päähän. Lähdemme lopulta kylläisinä mutta totean ovesta ulos mennessä että tuohon paikkaan ei enään mennä. Kyseessä oli kuitenkin suosittu ravintola ,joten ruuhka ei ollut uusi juttu edes heille. Tosin ruoka oli hintalaatusuhteeltaan hyvä. Palvelu vaan vähän takkusi.

Kun pääsemme hotellille uni painaa silmiä kovasti. Nukahdamme ennen kuin ehdimme edes kiepsahtaa toistemme kainaloon.