27.12 alkuyöstä irtoaa limatulppaa. Sitä irtoaa koko yön ja aamulla vähän supistelee niinkuin niin monena muunakin aamuna ,tietenkin ne loppuu taas parissa tunnissa,niinkuin aina muinakin aamuina. Olen aivan kypsä olotilaan. Maha on jättimäinen ja olin oikeastaan aivan varma että tämäkin lapsi syntyy 39 viikolla,syntyihän edellisetkin. Kun ei syntynytkään olo oli kuin minua olisi huijattu. ”Ei sen hittovie pitänyt näin mennä! mun piti jo synnyttää!” kitisen miehelle iltaisin. ”No tänään on se laskettu aika” pohdin aamulla kun nousen ylös. Mieli ei tekisi nousta ylös koska se sattuu. Olen valvonut koko yön taas kipujen kanssa ja anoppi rientää hätiin hakemaan lapset mummulaan päiväksi että saan levätä.
Illalla limatulppaa irtoaa taas reilusti ja soitan synnärille. Käskevät tulla näytille sillä vauvakin on vaisu ja hyvä aina tarkistaa ettei kyseessä ole lapsiveden tihkuminen.
klo. 18.00 olen synnärillä käyrillä. Sitten supistaa,epämukavasti ja pitkään,muttei kovin kipeästi. ”Sullapas on pitkä supistus” toteaa kätilö. ”juu,muttei tämä oo edes paha mitä on ollut!” totean takaisin.
Kohdunsuu tutkitaan ja toteamme ettei kyseessä ole vesi vaan ihan selvästi limatulppa. 2cm auki ja kanavaa puolisenttiä,niinkuin 2 viikkoa sittenkin. ”kiva,turhaan on taas kärsitty,voiha *****” mietin kiukkuisena. No jos se sitten tulisikin sieltä joskus itellään. Tai sitten ei.
klo.20.00 alkaa supistella. Käy osa vähän kipeää mutta sitten ne hiipuu. Mies soittelee klo 21 aikaan että tuo pitsaa kun tulee pian töistä.
klo 21.45 soitan miehelle että saa sitte panna vauhtia pitsansa kanssa jos meinaa syödä,muutama supistus on tehnyt todella kipeää ja alkaa hermostuttaa. ”nytkö se lähtö tulee?! EN MINÄ OLE VALMIS!” Mies tulee kotiin ja minä kiukuttelen kun ravaan suihkun ja olohuoneen väliä. Klo.23 jälkeen supistukset loppuvat. Hyvä etten itkuun purskahda. Otti päähän niin paljon.
28.12 Herään klo 02.15 supistukseen. Se sattuu,aika kovinkin itseasiassa. Jään odottamaan uutta. 2.30 nukahdan kun uutta ei tullut. Herään uudelleen klo 3.15 supistukseen. ”ei jumalauta tässäkö tämäkin yö taas menee?” mietin mielessäni. Sekin oli yksittäinen ja jatkan pyörimistä sängyssä,en saa unta hetkeen. Lopulta nukahdan.
klo: 4.45 herään kovaan kipuun. ”Ei taas..” on ensimmäinen ajatus. Olisin halunnut vain nukkua. Nousen ylös sängystä 4.50 ja tunnen kuinka kipu vyöryy ylitseni. Silmät rävähtää auki ja olen hetkessä hereillä. ”jumaliste että nyt käy kipeää” pohdin. Hassusti kun istun alas,supistuksia ei tule,mutta heti kun nousen ylös tuska iskee tosissaan päälle ja pääni sisässä huutaa jo ääni. Pitää olla hiljaa sillä kaikki nukkuvat.
klo: 5.10 menen suihkuun. Istun suihkun lattialla puoli tuntia ja suihkuttelen ja mietin mitä teen. Ei supista,ei kertaakaan. ”aha nyt loppui supistukset” pohdin ja nousen ylös. Hyvä kun en rämähdä polvilleni lattialle kun kova supistus vyöryy ylitseni.
klo: 5.45 soitan synnärille. Totean että ”nyt on kuulkaas sellanen tilanne etten oikein tiedä mitä tekisin. Kun istun paikoillani,ei supista ,mutta kun nousen ylös tuska on niin kova etten tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Kipu ei myöskään hellitä kun menen takaisin istumaan vaan jatkuu kunnes supistus loppuu. Hiki valuu ja en muista että näin kovia supistuksia olisi ollut viimeksi,nämä kestävätkin 1,5-2 minuuttia aina per supistus. Mitäs nyt tehdään?” Kätilö on hieman nuivan kuuloinen ja kysyy supistusten väliä. Rasittava eukko olisi tehnyt mieli tiuskasta että ”etkö kuullut mitä juuri sanoin että jos istun aloillani,ei supista jos seison,supistaa. en oikeen ole ottanut aikaa kuinka usein nousen sohvalta!?”. Totean vaan ystävälliseen sävyyn että 5-30 minuuttia. Kätilö utelee että olenko kokeillut panadolia kipuun. No en tietenkään! huvikseni kärsin kipuja? mitäs luulet? ”koska synnytys SELVÄSTI ei ole käynnissä niin kai me voimme jotain kipupiikkiä sinulle antaa kipuun josset kerta kotona pärjää” Toteaa kätilö. ”selvä kiitos ja nähdään” vastaan ja päätän puhelun. Nyt pitää herättää tuo kuorsaava isäntä.
klo. 5.55-6.00 Herättelen miestä ensin hellästi. Lopulta huudahdan että ”PANU!” niin tämä toteaa että ”joo okei” ja kääntää kylkeä. ”NYT JUMALAUTA YLÖS!” karjasen sängyn vieressä. Siinä vaiheessa kiinnostaa herraa jo tiedustella että nytkö tuli se lähtö? Vastaan kärttyisesti että ”no kuule mitäs luulet?” Siinä vaiheessa hän ehdottaa suihkua ja kauratyynyä ja minä ehdotan että lätkäsen turpaan jossei soita lapsenvahtia NYT paikalle. Samalla sopivasti supistaa.
Klo.6.05 soitetaan anopille ja meinasi pokka pettää kun kuulen kuinka mieheni sanoo että ”joo syö vaikka aamupalaa ensin” Puuskutan naama punasena vieressä että ”En tasan sit odota kauaa” Mies lupaa että hakee äitinsä meille vartissa. Kuinka käykään? Normaalisti ihana ja hyvä tukihenkilönä toimiva mieheni menee VESSAAN ja jää sinne. Tiedustelen oven takaa kauan menee ja hän ilmoittaa että eilen syöty chilipitsa vähän muistuttelee,voi mennä tovi. Supistuksia puskee viiden minuutin välein kun kävelen hermostuneesti pitkin eteiskäytävää. Supistus kun iskee heittäydyn kontilleni lattialle ja ulisen ja puren huuleni rikki,niin kovin sattuu. ”nyt jos meidän 3vuotias herää tosta makkarista ja tulee katsomaan,katastrofi on valmis” Pystyn vaivoin olemaan hiljaa. Supistukset pahenee entisestään ja enään ei auta yksinkertaisesti mikään. Itku alkaa melkein jo tulla. Ja miehellä senkun kestää...
klo.6.45 tiuskasen vessan oven läpi: ”nyt jos jumalauta et ole 5 minuutissa valmis,herätän jonkun naapurin viemään mut sairaalaan ja sä et tule mukaan ollenkaan!”. Toinen huutaa takaisin ettei voi nyt lähteä tavarat housussakaan mun kanssa synnyttämään. Että otti päähän. ”Kuka idiootti syö chilipitsaa jos on mahdollisesti tulossa lähtö!?” 5 minuutissa tosin tuli jo valmista. Taisi uhkailu toimia.
klo.7.05-7.20 Anoppi on paikalla ja siinä kohtaa alkaa mies neuvomaan anopille miten meidän pyykkikone toimii kun anoppi mielisi pestä pyykkiä kun ollaan laitoksella. Siinä kohtaa mulla pettää pokka ja hermot palaa kiinni: ”unohtakaa ne VITUN PYYKIT NYT MENNÄÄN!” karjasen ja painelen kassi olalla ulos. Mies harppoo hetken päästä perässä ja sytyttää tupakan. Mulkasu riittää.. Tupakka sammuu..
7.30 Jorvin pihalla käsken miehen jättää sairaalakassin autoon sillä kotiin ne käännyttää kuitenkin. Kassi jää autoon ja marssin jorvin synnärin vastaanotto tiskille. Lätkäsen neuvolakortin tiskiin ja sanon että sattuu ,ehdin juuri istumaan ennen kuin alkaa supistamaan. Mies painelee vessaan. Kätilö tulee ottamaan minut vastaan ja kävelen n.5 metrin päässä olevaan huoneeseen,juuri parahiksi kiljumaan kun supistus iskee. Kätilö toteaa että sitä näemmä on tultu synnyttämään.
7.35
olen käyrillä ja kätilö tiedustelee olenko tullut yksin synnyttämään? Totean
että en vaan ärsyttvä mieheni istuu vessassa maha kuralla kun ei voinut
ajatella paremmin mitä syö. Kätilöä naurattaa,mutta hyvin yrittää sen peittää.
Totean vielä että jos käytävällä haahuilee punatakkinen mies eksyneen näköisenä
ja on tummat hiukset,se on minun mieheni.
7.40 Ukko kulta tulee huoneeseen. Silloin alkaa supistaa jopa makuullaan
ollessa ja se supistus tekee kipeää. Huudan ja ulisen. Supistus vain kestää ja
kestää ja mietin mielessäni jo että en kestä kun kohta joudun lähtemään kotiin.
Haaveilen jo ilokaasusta. ”luonnollinen synnytys my ass! puudutusta nyt mulle!”
huudan miehelleni.
7.55 Mieheni soittaa kummitädilleen joka on töissä jorvin synnärillä. Haluamme
hänet kätilöksi,sillä hän on hoitanut edellisetkin synnytykseni. Ilman hänen
tukeaan olisi moni asia aiemmissa mennyt mettään,joten hänet on saatava
paikalle! ”tulen kolmeen töihin iltapäivällä! nähdään silloin! soittakaa toki
jos tarvitsee tulla aiemmin!” toteaa tuttu ääni. Ihanaa,hän tulee taas mukaan.
Kätilö tulee samaan aikaan ja tutkii kohdunsuun: ”4cm auki ja reunaa puoli
senttiä,mitäs haluat kivunlievityksenä kun mennään saliin?” kysyy kätilö. OHHOH!
4cm!? Nytkö oikeesti tultiin oikeeseen aikaan synnärille ja nyt se on menoa?
Hymyilyttää,väkisinkin. Meidän vauva syntyy tänään! ”Ilokaasua! ja epiduraali
jossain vaiheessa jos siltä tuntuu! Tosin haetaan autolta kassi ensin kun se
jätettiin sinne” vastaan.
8.00 soitamme miehen kummitädille ”tuutko sittenkin nyt jo?” Ja hänhän tulee. Soitan
kaverille ja kerron tilannekatsauksen. Kävellessä vielä kirjaudun facebookkiin
joulumasuihin ja kirjoitan ”4cm auki! ilokaasuhanat auki meidän vauva syntyy
tänään!”
8.05 olemme salissa ja vaihdamme vaatetusta ja käyn vessassa. Ryntäänkin
vessasta vauhdilla ilokaasua vetämään. Manaan että onko se jotenkin huonoa se
kaasu kun ei mene pää sekaisin vaikka kuinka yritän. Selviää että vedän liian
heikosti kaasua. Myöhemmin sekin kohenee.
8.30 Kätilö tulee takaisin kun olen keinutuolissa ja vedän kaasua käyrillä
notkuen. Vauvan sydänäänet tekevät laskuja kun supistaa niin hän haluaa laittaa
vauvan päähän scalp anturin jotta saataisi luotettavampi sykekäyrä,tämä
puhkaisee samalla siis kalvot ja joudun sänkyyn makaamaan,ainakin hetkeksi.
8.45
Tutut hymyilevät kasvot tulevat ovesta sisälle ja miehen kummitäti halaa minua.
Tunnen olevani taas varmoissa käsissä. Minua supistaa harvoin. n. 8min välein
mutta supistus kestää pitkään ja on voimakas. Hän toteaa että se on hyvä,koska
ne supistukset myös tekevät jotain.
9.00
lähtee mies hakemaan kanttiinista aamupalaa ja viipyy matkallaan.
9.30 6cm auki ja ilokaasumaskista en hevillä luovu. Supistusten väli alkaa
tihenemään ja tuntuu että vanha kun hellittää uusi alkaa. Alan olla todella
kipeä ja ilokaasumaskin takaa alkaa kuulua tuttua ulinaa.
9.35
Mies saapuu reissultaan ja huuli pyöreenä katsoo tilannetta kun seesteinen ja
rauhallisesti kaasua vetävä vaimo on vaihtunut kiljuvaan ja rimpuilevaan
vaimoon. Mies juttelee kätilölle kun minä karjasen ”nyt se turpa kiinni että
saan keskittyy!” Tuska on kamala ja alan huutaa jotain hellitystä tilanteeseen.
Tuntuu että supistukset korventavat selkääni pahemmin kuin ikinä! Laitamme
aqua-rakkulat. Laitto sattuu. Huudan ja vedän ilokaasua sillä se polttaa
pahasti se rakkuloiden laitto. Niiden jälkeen selkäkivut kuitenkin katoavat.
Ihanaa!
9.55 Huudan puudutetta. Sattuu kovasti ja supistukset tulevat tihein välein
niin etteivät ne lopu ollenkaan. Hellittävät hiukan mutta sitten nousevat
huippuunsa. Minulle laitetaan varuiksi kanyyli käteen jos sitä tarvitaan
nesteytyksen tai muun takia myöhemmin. Kätilö tutkii kohdunsuun. 8cm auki! Ja
silloin tulee kiire. Kätilö soittaa tutun kollegan laittamaan
pudendaalipuudutteen sillä on siinä kuulemma nopea ja nyt on kiire laittaa se
tai aika loppuu kesken. Kiljun ja rimpuilen. Ilokaasumaskista en päästä irti
hetkeksikään.
Tuska
on kova.
10.03 Ovesta pelmahtaa sisään toinen kätilö joka osaa laittaa kohdunkaulan
puudutteen nopeasti. Nopea se onkin ja puudute laitetaan vauhdilla. Hirveä kipu
puudutteen laittamisesta,muttei mitään vaikutusta! Turha koko puudute.
10.08 Pudendaali ei tehoa. Kätilö puhuu miehelleni että pitää harkita jos
ehtisi laittaa spinaalin. Reunaa puoli senttiä ja kohdunsuu auki 8,5cm.
10.10 Karjaisen että ”NYT SE SPINAALI JA HETI!!”
10.20 Soitetaan anestesialääkäriä paikalle. Kätilö kertoo että on hiukan kiire
sillä äiti on todella kipeä ja vauva on väärässä tarjonnassa joten se ei sieltä
ihan heti liikahda. On kasvot väärään suuntaan ja paksu reuna on edessä,joten
spinaalilla saadaan edes se reuna pois.
10.30 Anestesialääkäri tulee ja laittaa spinaalin. Kiljun ja yritän pysyä
paikoillani. Spinaali saadaan laitetuksi.
10.35-9.55 spinaali vaikuttaa. Supistukset tuntuvat silti vielä voimakkaina
vaikka pahin kipu on poissa. kohdunsuu 9cm auki ja kätlö lähtee kahville sillä
minua ei ponnistuta. ilokaasumaski naamalla kirjoittelen vielä joulumasujen
facebook sivuille ”9cm auki kaasua menee edelleen” saan soitettua jopa
katkonaisen puhelun kaverille. Lupasinpa pitää ajantasalla ja kun ekaa kertaa
nyt pystyi vähän puhumaan.
11.15
Kätilömmme palaa kahvilta ja alkaa tuntumaan hiukan painetta ja spinaali alkaa
hiukan hiipua.
11.35 vaihdellaan asentoa ja roikun ilokaasumaskilla. 9.5cm auki kohdunsuu ja
reuna on viimein hävinnyt. Tosin,vauvan tarjonta on edelleen väärä. Siitäkin
johtuen jäätiin paikalleen junnaamaan hetkeksi aikaa. kaikki on tapahtunut
hurjan nopeasti ,tuntuu etten pysy mukana enkä osaa kuvitella että vauvamme
syntyy pian.
11.58 kätilö sanoo että ponnistappa hiukan ja sen jälkeen että ”ponnista vaan
vaikkei tuntuiskaan täältä se meinaan tulee!” Ponnistan ja tunnen etten voi
enään pidätellä. Tuntuu että joku repisi minua eri suuntiin. Mieheni painaa ilokaasumaskia naamalleni ja
hermostun kun tekee sen ensin väärin. Lopulta osaa mieskin tekniikan ettei ota
maskia pois kasvoiltani.
12.05 ”Paina kelloa,että saadaan toinen kylki apuun” sanoo kätilö. Hetkinen
eikö se toinen kätilö tule ihan lopussa vasta? Justhan tässä vasta aloitettiin?
Tuumin mielessäni. Toinen kätilö tulee paikalle ja sitten ponnistan ja ”hienosti
menee jatka jatka!” huutavat kätilöt sekä mieheni! ”sä pystyt siihen Juuli!”
tsemppaa mieheni.
12.12 ”Nyt seuraavalla syntyy!” Tunnen kuinka tilanne etenee loppua kohden
ja...
12.13 Kuuluu maailman suloisin ääni. Vastasyntynyt parkaisee. Hänet ojennetaan
paitani alle. Olen hämmentynyt. Helpotuksen itku pääsee mutta vauva tuntuu
oudolta. Se on oikeasti vauva. Se on meidän vauvamme. Pieni,mutta pyöreä itkee
kovempaa kuin kukaan on aiemmin itkenyt ihan kuin sanoakseen ”minä synnyin nyt!”
ja maailma pysähtyi. Meillä on vauva. Mieheni pyyhkii silmäkulmaa ja sanoo ”se
oli kuin olikin tyttö!” Mikä onni! Ensimmäisen puoli tuntia olin aivan puulla
päähän lyöty. Odotus on ohi ja vauva on syntynyt. Se ihme vauva oli oikeasti
mahassani,sielä kasvanut ja se oikeasti oli vauva! täydellinen vauva jolla on
paljon mustaa tukkaa. Sitten se jokin heräsi sisälläni. Se äidinvaisto. Silloin
ne onnen kyyneleet valuivat noroina poskilleni ja helpotus tuli. Hän on kunnossa,hän on täydellinen,hän on
meidän. Kuinka kaunis voi olla vastasyntynyt,vaikka siniset raajat vähän
pelästytti. Yksi apgar piste lähti väristä.
Tässä me olimme. Isä,äiti ja kolmas kaunis tytär.
Reilun
tunnin kuluttua vauva punnittiin ja soiteltiin ilouutisia niille kenelle ei
oltu vielä soiteltu. Soitimme tulevalle kummisedälle että hänellä on kummityttö.
Kummisetä oli hämmentynyt. ilmoitimme kummiudesta siis puhelimessa samalla kuin
syntymästä. Otti tehtävän kunnialla ja ilolla vastaan tietenkin. Kun vauva pantiin vaa-alle mieheni repesi
nauruun. ”EI VOI PAINAA NOIN PALJOA JESTAS!” reaktio oli sama minulla kun
selvisi että neiti painoi yli kilon enempi kuin siskonsa. 3815g ja pituutta 4cm
enemmän kuin siskoillaan. 53cm. Minä en saanut tikin tikkiä,en haavaa en
repeämää,ei edes käsisuiskulla vessassa ravaamista. Kaikki oli mennyt paremmin
kuin hyvin.
4 tuntia syntymän jälkeen työntelin ihanan tonttuvauvani osastolle ylpeän isän
kera. Tuore isä lähti leveä hymy huulillaan halaamaan tuoreita siskoja ja sen
jälkeen töihin. Minä jäin kaksin pienen
prinsessan kanssa. Tuijotin häkeltyneenä pieniä täydellisiä kasvoja ja onnen
kyyneleet valuivat jälleen poskilleni. Kuinka aluksi niin pelotti,kuinka
hirvitti,kuinka se tuntui mahdottomalta. Nyt kaikki tuntui erilaiselta. Kaikki
tuntui todelta. Ihmeellinen pieni vauvamme. Näin sen piti mennä. Yksi tie päättyi.
Odotuksen pitkä ja pelokaskin taival. Mutta yksi matka on vasta alussa. Ja sen
matkan me kuljemme rinnakkain.
”Sä teet äidin elämästä vieläkin paremman” kuiskaan pienelle nyytille ja
suukotan nukkaista poskea. Voiko onnellisempi olla?