Joulumasu miitti Tampere 22.10

Olen aktiivisesti kirjoitellut raskausajan aivan ihanassa ryhmässä facebookissa: Joulumasuissa. Meillä on sielä aivan mielettömän upea porukka,kaikki ovat olleet tukena toisilleen hyvissä ja pahoissa ja ne naiset sielä ryhmässä ovat kyllä päiväni pelastus! Ei olisi paremmin voinut sattua kohdille! 

Olemme treffanneet helsingissä syyskuussa jo aiemmin ja VR:n tarjoukset mahdollistivat sitten helposti toisen miitin ja paikaksi varmistui tampere. Kiitokset joulumasujen Jaanalle ,joka osti minulle liput ,koska oli vr:n veturi klubilainen. Sainn hyvät paikatkin.

Aamulla lähdin klo 10.12 pasilasta kohti tamperetta. Matkalla sain juttuseuraa ja kovasti kaikkia kiinnosti koska on laskettu aika,vauvan sukupuoli ja muut asiat,olihan maha jo sen kokoinen että se selvästi herättää huomiota. Tampereelle tultiin nopeasti kun juttu siis luisti. Matkalla popsin fatzerin geisha suklaata ja join limua. 

Kun Pääsin perille oli vessahätä jotain tähtitieteen luokkaa. Junassa en ollut päässyt vessaan koska,yllätys yllätys, kaikki olivat varattuja. Raskaana oleville pitäisi olla omat. Rukoilin mielessäni ettei vauva nyt potkaisisi virtsarakkoon tai se olisi ihan varmana sitten mahdoton pidätellä enään. Näin ei kuitenkaan käynyt ja pääsin etsimään kaikki muutkin isot mahat. 

Löysinkin Joulumasut helposti,osa oli tuttuja osa uusia kasvoja(näin livenä) Yksi oli entuudestaan hyvä ystäväni Annika jonka odotusta muuten voi seurata blogissa Baby belly (http://a-babybelly.blogspot.fi/). Meidän lasketuissa ajoissamme on tasan viikon ero. Näkemistä oli jo aikaa joten sekin oli varsin ihanaa kun sain nähdä taas hyvää ystävääni samalla! 

Lähdimme kaikki kohti Ravintola Zarilloa,mitä eräs ryhmämme jäsen Terhi oli suositellut. Olin todella skeptinen ollut ravintolaa kohtaan sillä hintataso oli todella halpa ja ravintolakaan ollut järin minkään näköinen. Enemmänkin se muistutti pubia. Eikä mieltä paljoa muuttanut asia että jouduimme odottamaan ravintolan edessä avaamista ,joka oli myöhässä aikataulusta.

Tarjoilija mies oli hyvin iloinen ja jonkun aikaa juttuja kuunnellessaan hän hieman punastui ja katsoi meitä ja kysyi: "Oletteks te kaikki raskaana?!" Siitä syntyi melkoinen naurun remakka ja naureskelimme enemmän kun mies sanoi että ajatteli että ollaanko tavattu ennen vauvan odotusta jo,sillä se olisi jo hyvin ajoitettu ,sillä olihan meitä 9 isoa mahaa paikalla! :) Heitimme vitsillä että tottahan toki ja sama isä pisti kaikki aluille,tuskimpa pistelee ketään enään miksikään tämän urakan jälkeen. Juttu luisti ja nauru raikoi. Puheenaiheet pyöri missä muuallakaan kuin vauvoissa,synnytyksissä,lapsien heitoissa ja lapsissa ylipäätänsä. Ryhmässämme kun on ensisynnyttäjiä ja uudelleen synnyttäjiä. Se on ilo kun kokeneemmat voi kertoa faktoja ensisynnyttäjille. Olisipa itsellä ollut sama tilaisuus kun odotin ensimmäistä lastamme. Olisi ollut miljoona kysymystä :) 

Tilasin ruoaksi pihviä ja lohkoperunoita. Ruoka kun tuli eteen en voi sanoa muuta ,kuin kokeneeni aikamoisen positiivisen yllätyksen. Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli ennenkaikkea PALJON! ja hintaa sille sisäfile pihville 160grammaiselle ja lautaselliselle lisukkeita ja mielettömän hyvää kastiketta tuli 22euroa. Söimme myös annikan kanssa nachot alkuun ja niissä oleva cheddar kastike oli todella hyvää myös! 

Zarillon tarjoilija yritti ottaa meistä kuvaakin yhdessä ja toivotteli hyvät syntyvyydet kun lähdimme jatkamaan matkaa kahville. 

Kahvipaikaksi Terhi oli valinnut meille Kahvisalonki -nimisen ihanan vanhahtavan kahvilan antiikkikalusteineen ja mielettömän hyvine kakkuineen. Kahvilan omistaja (kaiketi?) oli niin tohkeissaan kun sai paljon raskaana olevia kahvilaan kerralla. Hän tuli pyytämään saako ottaa meistä kuvaa facebook sivuille ja tiedusteli kovasti lasketuista ajoista ja vaikka mistä. Oli niin herttainen mies että oikein nauratti. Kahvi oli hyvää ja kakun palat tosiaan oli myös hyviä. Pyysimme ottamaan uuden kuvan meistä. Valitettavasti siinä sählingissä kuvasta jäi melkein ulos 2 ihanaa äitiä ja mahatkaan ei päässeet oikeuksiinsa. Nekin varmasti hyvästä herkuttelusta olivat saaneet muutaman sentin lisää ympärysmittaa. ;)

Koska kahvisalonki meni kiinni klo 15 jo lauantaisin,vaihdoimme istuskelemaan ja rupattelemaan vähän matkan päähän olevaan vanhahkoon cafe europaan (toivottavasti meni oikein). Paikka oli hiukasn tunkkainen hajultaan ja täynnä lauantaita viettäviä ihmisiä. Itselläni oli kokoajan vähän kiusaantunut olo kun ihmiset tuijottivat välillä naureskellenkin. Ihan mukava paikka silti rupatella. Annikan kanssa otettiin Masu battlet(Helin sanoin) ja kummasti ollaan molemmat vaan pyöristytty samaa tahtia.

Kahvilassa myös lähti hyvää vitsiä siitä mitä jouluvauvojen isot sisarukset on tehneet ja kommentoineet ,joita vanhemmat on sitten saaneet ehkä jo vähän häpeillä. Tämän jälkeen porukkaa alkoi jo erkaantumaan kohti juniaan ja osa jäi sitten vielä shoppailu kierrokselle. Käville ihailemassa koskikeskuksen liikkeissä ihan pieniä vauvan vaatteita ja rupattelimme niitä näitä. Lopulta tuli myös oma aikani lähteä kohti Pendolinoa joka lähti klo 17. Ihana päivä,ihana seura,hyvä ruoka. KIITOS kaikille paikalla olleille Joulumasuille ja erityiskiitokset Terhille,joka oli meille ihanat paikat suunnitelleet ja Jaanalle ,joka oli hankkinut minulle hyvät paikat junasta. Nyt haikein tunnelmin odotellen vain kun vauvat on syntyneet,missä saamme miitata ensi kerran sitten kun joukko on jakaantunut! Yksi asia on ainakin varma: tämä porukka solmii pysyviä ystävyyssuhteita varmasti! 

HUOM! Kaikki äidit ja masut ovat luonnossa vähintään 100 x kauniimpiä mitä valokuvat antaa edes ymmärtää. Kamerani ottaa jostain syystä aina rumia kuvia. ;) 

30+0 Can i do this?

Nämä ovat todennäköisesti ne viimeiset pyöreet viikot mitä tässä raskaudessa tulen saavuttamaan. OMITUISTA! Tuntuu että aika menee mielettömän nopeasti. Kun aika kuluu nopeasti alkaa taas vanha tuttu nousemaan uudelleen esiin. Nimittäis se pelko. Pelko siitä,mitä elämä on sitten kun on 3 lasta?

Elämä on nyt ihanan tasaista. Lapselle löytyy aina vapaa syli,missä saa vain olla. Joko tyhjä syli on isän tai äidin,mutta se on aina saatavilla. Kohta pitää lasten mahtua syliin kun siinä on joku toinenkin. Onko minulla voimia ja aikaa kaikille tasapuolisesti? Minulla on 2 täydellisen ihanaa ja kaunista tyttöä ,miten vauva voisi muka olla yhtä ihana kuin he? Onkohan normaalia ajatella näin?

Muistan kun odotin toista lastamme,mielessä pyörivät ihan samat asiat,kaikki ne oli kuitenkin turhaa ja toinen tyttö oli ihan yhtä ihana kun oli edellinenkin ollut. Silti tämä tuntuu olevan nyt taas TÄYSIN eri asia. Pilaammeko kaiken kun tulee kolmaskin perään? Mihin ihmeeseen olen joutunut? Miten näin edes pääsi taas käymään?! Ainiin joo,ehkäisyhän petti ja jos kelataan toukokuulle takaisin päin makasin itku kurkussa tyrmistyneenä tutkimuspöydällä kun lääkäri näyttää kuvaruudulta minulle vauvan. Tässähän sitä sitten taas ollaan.

Nyt on vauvan sukupuoli alkanut kovasti kiinnostaa,enkä osaa mielessäni yhtään kuvitella miltä vauva näyttää,saatika että meille tulee edes vauva. Olen asennoitunut vain täysin siihen ,että olen raskaana ja laskettu on joulukuussa. Ja sillä hyvä. Mutta että sieltä tulee oikeasti vauva? Kuinka typerää ihmetellä sitä vielä kolmannenkin kanssa. Ei se aiemmin ole tuntunut niin omituiselta. Vauvakutsutkin pitäisi järjestää jossain vaiheessa. Tai sitten ei.. Ehkä kuitenkin..

29+0, neuvola ja synnytyksen pohdintaa.

Reilu viikko sitten meille iski pieni epidemian kaltainen virus. Enterorokko. Olin kuullut toki että enterorokko on ihan kamala tauti ,mutten silti odottanut noin kamalaa mitä tuli. Esikoisella oli suu niin kipeä ettei voinut syödä mitään moneen päivään,hän kun oli parempi ja kellot käsissä ja jaloissa oli ilmestyneet,nousi kuume kuopukselle. Kuopus sai 40 asteen kuumeen ja yli 400 rakkoa ja kohtuullisen vähän suu oireita. Nyt kun lapset on paremmassa kunnossa, perheen isäntä sai eilen 40 asteen kuumeen. Eikö tämä ikinä lopu? Viikon valvoneena vuoron perään jotain hyysänneenä alkaa voimat olee kohtuullisen lopussa. Toivottavasti tämä ei tule enään ikinä takaisin.

Kun synnytys alkaa epäilemättä lähestyä,on alkanut mielessäni selvitä kuva synnytyksestäni. Haluan synnyttää rauhallisin mielin. Haluan tuntea miten kehoni toimii ja haluan tehdä töitä sen kanssa. Luonto ohjaa,minä teen työn. En halua draamaa,en kiljumista. Haluan seesteisyyttä ja rauhallisuutta. Lopulta vaihtoehdoksi nousi eräs kiinnostava ratkaisu: hypnosynnytys.

"HypnoSynnytys on lempeä ja luonnonläheinen synnytysmetodi tai - filosofia, jonka avulla sekä äiti että isä voivat käydä läpi palkitsevan ja stressittömän synnytyskokemuksen, jonka kulkuun he itse vaikuttavat merkittävällä tavalla." - Bebesinfo.fi

Lisää hypnosynnytyksestä voi lukea täältä: http://www.luonnollinensynnytys.com/ .
Näin ollen rohkaistuin ja laitoin Jaana Cowasjille sähköpostia. Vastausta odotellessa.
Palaan siis varmasti aiheeseen myöhemmin.

Neuvolassa tänään 29+5 Oli taas jälleen neuvolan tädillä hankaluuksiä löytää kunnon sykettä vauvalta. Meidän vauva todisti jälleen olevansa melkoinen macgyver ja taikoi itsensä aina doplerin alta pois jonnekin "nkäymättömiin". Neuvolan tätiä alkoi jo naurattaa ja hänkin totesi että "aika ilmiömäinen vauva tämä kyllä,ei ole koskaan muiden vauvojen kanssa olut näin vaikeaakun tämän teidän liukkaan kaverin!" Tarjontakin oli vaikea,oikeastaan melkein mahdoton määrittää tästä syystä.
Apuun pyydettiin naapurihuoneesta kolleega joka sitten lopulta oli ovelampi ja piti toisella kädellä iukan vauvasta "kiinni" ettei päässyt helposti karkuun ja näin vauva pisti potkien näpeille minkä ehti. Lopulta saatiin hienosti syke pitkäksi aikaa kuulumaan. :)

Olin ollut huolissani ,koska vauva ei ollut liikkunut ,joten selvisi ainakin nyt että ainakaan ei ole hätää. On potkinut tänään muutenkin niin kovaa ,ettei hiljaisuudesta ole taas tietokaan. :) <3 Vauvan koko myös askarrutti ,mutta sf-mitta oli painunut taas käyrällä alemmaksi eikä kasvu ollut niin hurjaa verrattuna viime kertaan niin nyt sf-mitta on sama kuin oli kuopuksesta. Jännityksellä seuraten,minkä kokoinen vauva sieltä on tulossa. Rt:hen lopulta selvisi vauvan tarjonta ja matalalle laskeutunut. Jospa siis pysyisi näin. :)

Neuvolakuulumiset kaikkineen siis kuitenkin olivat:
RR                                106/62
Hemppa:                     124
Tarjonta:                    RT
Pissa                          -/-
Painon muutos/vko: +480g
Sf-Mitta                      26cm

Vaatehankintoja ja 28+0

 

Uudet viikot sanoivat poksis ja päätimme käydä sitten vähän kirpparilla katsomassa jospa vauvalle löytyisi vähän vaatetusta.Olin ostanut aiemmin facebookin kirpparilta ihanan setin vauvale 56cm Polarn o. Pyretin bodyn,housut ja pipon. Kävimme ensin Akselin kirpputorilla. Sieltä löytyi yhdet me&i:n pilvipylly potkarit. Aivan ihanat <3 Enimmäkseen täytyy kyllä kauhistella ,että hirveät hinnat pyydetän jostain ihan nukkavieruistakin vaatteista jos on vaan jotain "merkkiä". Halusinpa sitten tämän kunniaksi lähteä käymään vielä Nella&Nuttu kirppiksellä. :)



Nella&Nuttu on tosi ihanan pirteä,kodikas ja sopivan kokoinen kirpputori. Ei
juuri iso,muttei liian pienikään ja se on pääosin lastenvaate ja tarvike kirpputori. Sieltä sitten löytyikin enemmän. Löysin Dunsin Bodyn joka oli ihan varmasti käyttämätön,popin bodyn,joka ei kanssa uudelle hävennyt,ihanat punaiset tossut 2 bodyä lisää ja yhdet housut.Ostin myös vaaleanpunaiset potkuhousut kokoa 62,eihän sitä koskaan tiedä jos se olisi tyttökin. Hintaa niillä oli 2 euroa ja olivat todella hyvässä kunnossa ,joten voi ne antaa lahjaksikin sitten jossei meillä tule käyttöön. Kaikinpuolin siis  Oikein onnistunut reissu! Tämän jälkeen kävimme vielä syömässä yhdessä hesburgerissa jossa 3vuotias pamautti kovaan ääneen: "Äiti sulla on jo tosi iso maha!" ja vieressä oleva herrasmies hymyili meille. Heti perään täräytti neiti vielä: "ja aikamoiset tissitkin!" Meinasi se mies sitten tukehtua hampurilaiseensa. Lapsen suusta kuulee totuuden eikö?

Perjantaina kävimme oopperassa katsomassa miehen kanssa Taikahuilua. Pidin esityksestä kovasti ,mutta kesken esityksen yhtäkkiä alkoi aivan hirveä kipu viiltää oikeaa kylkeä ja tuntui että joku tulisi siitä läpi. Oli todella hankalaa yrittää pysyä aloillaan ja hiljaa ja puristin rystyset valkosina mieheni kättä ja purin hammasta. Vauva kääntyi taas parhaaksi näkemäänsä asentoon,perätilaan, sillä huomasin hikan vaihtaneen paikkaa reilusti ylemmäs ja potkut suuntautuivat alemmaksi. Huh. Että teki kipeää.
Loppu esitys meni ihan hyvin,kunnes loppua kohden paha vessahätä hiipi pikkuhiljaa ja asiaa ei ainakaan helpottanut virtsarakon suuntaan suuntautuneet potkutkaan eivät helpottaneet asiaa. Päin vastoin. Sain niin kovia supistuksia muutamat kappaleet ,että oli taas hyvin vähästä kiinni etten alkanut huutaa. Kaiken kruunasi hirvittävä nivuskipu. Onneksi vauvakin päätti vaihtaa asentoa ja sain lopulta katsottua näytöksenkin loppuun.

28 raskausviikkoja,kiloja ja kipuja. Siinähän ne on hyvin tiivistetty. Selkäkivu ovat vaivanneet nyt erityisen paljon ja vauva hikannut myös hirmu paljon. Yöllä menee ikuisuus löytää hyvää asentoa ja vihdoin kun sen asennon löytää,joutuu jo herätä milloin vessaan,milloin joku lapsista herää,milloin vetää syöntä,milloin on jano. Alkaa jo vähän painaa tämäkin univelka. No,jos tämän nyt vain jaksaisi. :)

"Musta ei koskaan tulis suurperheen äitiä"

 Raskausviikko 27+ meni todella nopeasti ohitse. En edes pahemmin ehtinyt ajatella mitään.
Yhtä asiaa kyllä ajattelin muidenkin edestä. Miten elämä vie eteenpäin vaikkei sitä suunnittelisikaan? Jos joku olisi reilu 4 vuotta sitten sanonut minulle ,että tänä jouluna olen suurperheen äiti ja mieheni R-kioski yrittäjä,olisin varmasti nauranut. Olisin nauranut epäuskoista naurua ja kovasti.
Eihän 18 vuotias bileprinsessa nyt ikinä tekisi kuin yhden lapsen. Ihanan vauvan ,jota olimme jo toivoneetkin hetken. Muistan sanoneeni monesti kavereilleni ,jotka ihmettelitä haluani perustaa perhe varhain : "Joo mutta aattele niitä jotka tekee jonkun kolme peräkanaa ja toimii jonain raskauskoneena. Hyvästi elämä ja omistaudun kotiäitiyteen paskasissa vaatteissa ja hiukset aina ponnarilla kotona. Vähänkö sellanen ois kauheeta! Mitä elämää niillä on?". Silloin en tiennyt. Itseasiassa paljon enemmän sisältöä elämää on juuri kuvailemallani äidillä ,kuin baareissa luuhaavalla,lauantait krapulassa kuluttavalla ihmisellä. En ikinä olisi kuvitellutkaan ,että minusta tulisi suurperheen äiti. Ainakin tilastollisesti. Nyt tietenkään kohta 3 äitinä ei tunnu edes isolta määrältä. Sopivalta enemmänkin.

En olisi voinut kuvitella ,että ne aamun pitkät unet onkin paljon vähempi arvoiset kuin se, että joku pieni sanoo sinulle viattomin silmin "äiti mä rakastan sua hirmu paljon". Tai kun olet itse 38 asteen kuumeessa lasten kanssa,he painautuvat vasten ja vain äiti on kyllin hyvä nyt silittämään ja lohduttamaan

 Sinä silmänräpäyksenä kuin esikoiseni, tyttö 10 pistettä,2770grammaa ja 49 cm annettiin syliini heräämössä kiireellisen ja kaoottisen sektion jälkeen, ymmärsin vasta mitä on rakkaus. Mitä on ehdoton rakkaus,jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Kuinka voikaan jokin niin pieni,niin viaton,niin kaunis ja tuntematon, olla niin tuttu ja turvallinen ja maailman tärkein? Kun hän tarttui sormeeni pienellä kädellään, tiesin.

Kun vauva tuli perheeseen,yöt vaihtuivat katkonaisiksi uniksi,päivät zombiena kuljeskeluun mahanpuruja itkevän vauvan vuoksi,kauppareissut pikakäynteihin imetysten välillä ja spontaani seksikin jäi vain haaveeksi. Vaikka ulkokuori oli nuhjuinen,vaatteissa oli puklua ja suihkussa tuli käytyä kun ehti,ellei mies ollut kotona,olin onnellisempi kuin koskaan. Minulla oli vihdoin merkitys,minä olin äiti.

Kun toukokuussa 2010 aloin odottaa toista lastamme olin hieman peloissani,mutta riemuissani. Toinen lapsi? vielä enemmän univelkaa,kun esikoinenkaan ei nuku vieläkään ja ikäeroa niille tulee 1,5 vuotta vain.Kaksi vaipatettavaa,kaksi valvovaa lasta. Miten tästä selvitään? Osaanko rakastaa kahta siinä missä ensimmäistä joka sai olla ainokainen vain 1,5vuotta elämästään? Silloin viisaimman neuvon tarjosi äitini. Oma äitini,minulle rakas,oman elämäni mentori,ystäväni ja vanhempani samassa paketissa sanoi kerran: "Kun lapsia on useampi,se rakkaus ei jakaannu,se kasvaa". Tuntui oudolta. Rakastin nyt jo koko sydämestäni. Miten se voi olla mahdollista?



Kun syksy muuttui talveksi ja joulukin meni ison mahan kanssa ohi ja vuosikin vaihtui,eräänä kylmänä kirkkaana pakkasaamuna tammikuun 27. päivä lapsivedet menivät. Melkein 36 tuntia myöhemmin syliini ojennettiin toinen ,10 pisteen,hirmuisen tuuhean,tumman tukan omaava tyttö. Painoa vain 5 grammaa vähemmän kuin siskonsa,ulkonäöltään hirveästi samanlaiset,ymmärsin vihdoin miten viisaasti oma äitini oli sanonut. Se oli totta joka sana.

Nyt tätä kolmatta odottaessani olen miettinyt monia valintoja,monia ratkaisuja ,monia tunteita. Koko raskaus oli shokki,mutta siitä kun selvisi ei se enään tunnukkaan yhtään pahalta vaihtoehdolta. Arki on tasaista ja innokas 3 vuotias odottaa omien sanojensa mukanaa innokkaasti "pikkuveljeä". 1,5 vuotias kuopus halaile mahaa ja sanoo "oiiij vauva". Tosin hänen mielestään äitin maha olisi parempi pomppulinna kuin "hautomo". Joskus on rankkaa,niin rankkaa että tekisi mieli iskeä pää vanhaan tammeen ja luovuttaa. Mutta sitten tulee vasta painoksi se päivä kun lapsi sanoo: "'Äiti sä oot mun sankari". Joskus on vapaan tarpeessa,mutta sen vapaan jälkeen ei taas malta odottaa ,koska saa hakea lapsen yökylästä.

Vielä en tiedä mitä on olla 3 lapsen äiti. Jonain päivänä,ehkä vielä tänä vuonna tiedän. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Minä olen äiti ja siinä minä olen hyvä.