Meillä oli esikoisen päiväkodin valokuvaus tänään. Eilen stressasin sitten koko päivän vaatteita,mitä voisin lapselle päälle laittaa. Päivällä selkä sanoi poks ja en pystynyt kunnolla seisomaan. Vaatteiden valintatehtävä jäi siis miehelle. Koska olen ollut laiska,pyykkivuori oli suunnaton ja kaikki varteenotettavat vaihtoehdot pyykissä,joten ne vaatteet olisi pitänyt pestä päivällä,mitkä nyt olisi valittu.
Miehen logiikalla mieheni päätyi tietenkin omasta mielestään fiksuimpaan vaihtoehtoon. Jätti vaatteet kattomatta ja paineli vaatekauppaan lasten mentyä nukkumaan. "Tarvitseehän se muutenkin vaatteita". Totta niin tarvitsee,mikäs siinä sitten.
Hän oli ostanut sitten sieltä lastenvaateliikkeest farkut,vaalean boleron ja HARMAAN paidan. Kauhistelin ensin vaatteiden hintaa,mutta päätin olla hiljaa. Vaatteet olivat muuten ihan ihanat ,mutta harmaa... Vihaan harmaata. Se on vain niin harmaa. Harmitti. Oikeastaan ei harmittanut vaan otti päähän niin kovin etten sanotuksi edes saanut. Mies tietää että minä puen lapset värikkäisiin vaatteisiin ja sitten se tuo jonkun harmaan paidan. Okei siinä oli aniliininpunaisia paljetteja sentään tekstin muodossa rinnassa.
Painelin pyykkejä kaiveleen että mitä minä laitan päälle sille lapselle sinne kuvaan ja föönillä sitten kivailin niit vaatteita nihkeiksi ja jätin kuivaan narulle. Mies tuli kysymään että "mikä on kun oot noin hiljaa?". En voinut sanoa ,että oli nyt idiootti ja minä petyin ja minua harmitti. Oikeastaan harmitti monikin asia. Toinen on ystävällinen ja käy hakemassa tyttärelleen vaate kokonaisuuden josta on itse ylpeä ja minä en pidä siitä koska se on "mitäänsanomaton". Okei, pieni asia mutta tuntui maailman lopulta. Vaatekriisit on minulle arkipäivää. Yhtäkkiä vain purskahdin itkuun. Itkin varmaan puoli tuntia ihan hysteerisesti ,sillä tuntui vain niin kamalalta. Olen näemmä tässä raskaudessa sitten todella herkkä.
Mies meni ihan hämilleen reaktiostani. Totesi että siivoaa keittiön ja hävisi kodinhoitohuoneesta. Kai sekin ajatteli että "nyt se sitten varmaan pimahti lopullisesti". Sain kriisin päätökseen ja löysin toisen paidan,josta en edes pitänyt,puettavaksi tytölle kuvaan.
Aamulla mies varovasti jo sanoi että "Ehkä ne hormonitkin vähän sulla voi vaikuttaa? Kun olit niin herkillä eilen ja mun tuli tosi paha mieli kun purskahdit itkuun. En tarkottanu mitään pahaa" Tunsin syyllisyyden pistoksen. En voinut sille mitään että itkuun purskahdin ,mutta jälkikäteen voin myöntää että onneksi en ole tuollainen ilman raskautta. Tuossa tilanteessa jos olisi sanonut että "ne on noi hormonit" olisin suuttunut ja lujaa! mikään ei ole ärsyttävämpää. Tänään käytiin sitten shoppailemassa ja se harmaa paita vaihtamassa vaaleanpunaiseen. Kaikki oli tyytyväisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti