Joulumasut 2012

Kun selvisi että olin raskaana,hain anonyymisti ensin tukea kaksplussan joulumasut 2012 ryhmästä. Aika pian kuitenkin päädyimme perustamaan facebook ryhmän,sillä facebookissa notkuminen tuntui luontevalta jo entuudestaan ja sinne kaksplussaan ei meinannut millään muistaa kirjoitella aina. Miten se tuntuikaan välillä vähän kohmeiselta. En voinut kuvitellakkaan mitä saisin siitä facebookin ryhmästä.

Aika nopeasti meille muodostui tiivis porukka,jossa jaettiin kaikki ilot ja surut. Kun erään äidin tyttö syntyi pikkukeskosena ,koko ryhmä pidätti hengitystään,kuinka tässä käy? Kun ei käynyt hyvin,kaikki myötäelivät surua. Se järkytti koko ryhmää. Vähän tämän jälkeen syntyivät erään voimakkaan ja ihanan äidin kovin toivotut ja odotut kaksospojatkin keskosena ja sinnittelivät lastenklinikalla. Jälleen koko ryhmä pidätteli hengitystään ja myötäeli joka minuutin äidin kanssa. Kun taas ryhmäämme kohtasi suru,kaikki olivat surullisia. Vielä yhdet suru uutiset jouduimme kokemaan,sillä vielä yksi pieni poikavauva lähti enkeleiden matkaan ,sillä hänellä oli puutteita,joiden takia elämä kohdun ulkopuolella olisi ollut mahdotonta. Äitien suruun ei löytynyt sanoja. Kykenimme vain lohduttamaan. 

Edelleen nämäkin jouluvauvojen äidit,joilla syli jäi tyhjäksi, ovat ryhmässämme mukana. Ihailen heidän voimakkuuttaan,vahvuuttaan. He ovat superäitejä. Äitejä meidän joukossamme joiden sinnikkyys ja voima palkitaan.

Olemme järjestäneet 2 miittiä,joissa olen ilokseni saanut olla mukana. Tuntuu siltä,kuin joulumasut yhteisö olisi minulle toinen perhe. He ovat ihania vahvoja naisia,joiden kanssa olen tutustunut. He tukevat minua,kun minulla on paha olo. Yksikään aihe ei ole liian arka tai typerä,kaikki on sallittuja valittamisen aiheita ja kaikki tsemppaavat ja tukevat toisiaan. On kyseessä ilon tai surun aihe,haluan sen jakaa heidän kanssaan. Tiedän että saan pysyviä ystävyyssuhteita siitä porukasta. Kuinka ihania naisia he ovatkaan. 

Lokakuun lopulla syntyivät ensimmäiset tarpeeksi vahvat jouluvauvat. Kaksospojat,joista molemmat voivat heti hyvin ja eivät tarvinneet edes hengitystukea. He ovat jo kotiutuneetkin,pieninä,mutta sinnikkäinä pieninä miehen alkuina. 

Nyt odottelemme että loput joulutontut syntyvät ja pääsemme taas tapaamaan,vauvojen kera. Tosin ravintolat ja kahvilat saattavat vaihtua kotikahviin ja pullaan,mutta ei se paikka,ei se aika, vaan se seura.<3 Tämä kirjoitus on teille,rakkaat kanssa odottajani. Te olette tehneet odotuksestani tuskien ja vaivojenkin lomassa sen paremman ajan <3 En voisi koskaan kiittää tarpeeksi teidän olemassa olosta. 

34+ Mitä lapset ajattelevat vauvasta?

Nyt vihdoin uskalsin laittaa vauvan pienen pienet vaatteet kaappiin. Makuuhuone on siivottu ja järjestelty pientä pinnasänkyä varten. Katselin noita luokattoman pieniä vauvan vaatteita lähes kyynelsilmin. Voi että,pian se vauva on täällä. 

Olo on erikoinen. Toisaalta ajatus tuntuu jännittävältä,mahan pohjaa kutkuttavan ihanalta. Toisaalta taas ylitsepääsemättömän pelottavalta. Miten kaikki lutviutuu? Sitten olo on taas yhtäkkiä varma ja tyyni. Tietenkin kaikki sujuu hyvin. 

Olen ollut huolissani miten Esikoiseni ja kuopukseni ottavat vauvan vastaan. Mitähän he meinaavat vauvasta? Kaverilleni syntyi pienen pieni tyttö 15.11. Kävimme katsomassa ystäväni pientä "raakista" sairaalassa,kun vauvalla oli ikää vain reilun päivän verran. Omien lasteni reaktio yllätti myös minut täysin. Meidän vilkas esikoinen, rauhoittui heti kun vauvan näki. Hän katsoi hellästi pientä vauvaa,silitti ja paijaili ja näytti siltä että olisi voinut katsella sitä pientä ihmettä ikuisuuden. Olisi kovasti halunnut lukea kirjaa vauvalle ja oli tosi tarkkana ettei siskonsa vajaa 2v pääse vauvaan koskemaan yhtään liian kovakouraisesti ja muistutti ettei saa huutaa tai vauva voi säikähtää. 

Kuopus sitten oli sitä mieltä että äitin sylissä olisi pitänyt olla hän,eikä vauva ja että turhaa sitä on kattella kun se vaan on :D Tiedämme siis että hänen kanssaan voi mustasukkaisuus purkaus olla kovakin. Mutta Esikoinen on niin valmis isosiskoksi uudelleen kun vain voi olla <3 Asia helpotti minun mieltäni paljon.

Esikoisemme on kyllä odotellut jo pitkään pikkuveljen tai siskon tuloa. On kovasti kyselly että koska vauva syntyy,tuleeko se pian, saako antaa vauvalle lahjoja ja niin edelleen. :) On ihanaa seurata kuinka innolla odottaa reilu 3 vuotias pientä sisarta. :) '

Sänky vauvalle

33+ Minne aika on mennyt?

23.11 tulee kuluneeksi puoli vuotta,siitä päivästä kun elämäni muuttui totaalisesti taas raskaustestin myötä. Se oli positiivinen ja vielä vahva sellainen. Silloin tuntui että minua rankaistiin ja lujaa jostain. "En VOI olla raskaana! tässä on joku paha virhe!" oli kauhun sekaiset ajatukset. Olin vuotanut reilusti verta kuukausi takaperin ja se selittyikin lääkärissä sillä että kohdussa oli ollut kaksi ,joista toinen oli todennäköisesti tullut ulos ja kuin ihmeen kaupalla toinen vielä jäänyt sinne.  Vauva oli tulossa,varmasti ja vielä tänä samana vuonna! "miten helvetissä tässä edes kävi näin! me käytettiin ehkäisyä!". Näin huusin miehelle illalla itkien epätoivoisesti. En kyennyt tekemään aborttia. Miten minun pitäisi päättää kuka saa olla meidän lapsemme ja kuka ei? Eikö niitä kaikkia pitäisi rakastaa? Ne on MEIDÄN lapsiamme. Ehkä tästä selvitään.
"Meillä on jo kaksi ja on selvitty niistäkin hyvin niin hyvin tämäkin menee! Ihmisethän saa 3 lasta kerrallaankin! Auto kyllä pitää vaihtaa.." Mieheni tuumi illalla ja toi minulle uuden lasin vettä ,kun oksensin iltapalat jälleen vessanpönttöön. Olo oli epätodellinen. Raskausviikkojen 10 ja 20 välissä kävin äitipoliklinikalla 3 kertaa verenvuodon takia. Syyksi löytyi ilkeä tulehdus johon sain kovat antibiootit. Vauva oli ja voi aina hyvin. Kuin ihmeen kaupalla kaikesta huolimatta.

Peugeot 206 vaihtui Audi A6 Farmariin ja viikot kuluivat oksennellessa sielä ja täälä. Kerran iski paha olo kesken kauppareissun ja ei auttanut kuin S-marketin hedelmä ja vihannesosastolla oksentaa näyttävästi tyhjään vihanneslaatikkoon. 3v. esikoinen kärryistä huikaten vielä "onko sulla äiti paha olo?". Hävetti,mutten voinut muutakaan. Hoidimme ostokset toisesta kaupasta sillä erää. Kun oksentelu viimein loppui,iski hirveä himo salmiakkiin ja huimaus ja väsymys vei voiton. Matalat verenpaineet pyörryttivät ja miehen juuri perustama yritys työllisti miestä paljon. Oli selvittävä yksin. Toisinaan tuntui etten jaksa enää päivääkään ja hirvitti etten selviä koko hommasta. "no onneksi on vielä aikaa,kyllä tämä tästä". Vauva tuntui epätodelliselta edelleen. Yhtenä iltana tosin tunsin sen. Herätyspotkun,napakankin sisältäni. Vauva potki. Se oli sielä,se oli todellinen,se oli meidän. Mieskin tunsi. Rakenneultrassa oli vauvalla kaikki hyvin ja sukupuoli jäi salaisuudeksi loppuun asti. Hyvä niin. Tosin oli meillä omat epäilyksemme,kumpi se oli. :)

Viikot vierivät ja lensimme mieheni kanssa islantiin reissulle lataamaan akkuja. Mies puhui kaikille ylpeänä kuinka odotamme lasta,kolmatta. Kuinka ylpeä isä hän onkaan. "enkä meille sittenkin mahtuu se kolmaskin lapsi" ajatus heräsi sisälläni. Kun alkoi olla lähellä 30 viikkoa,alkoivat selkäkivut,supistukset ja kaikki muu vaivaamaan minuani. Kaikenlisäksi olemme sairastaneet hirveän tautikierteen ja olen ollut kuoleman väsynyt. Yöllä en pysty nukkumaan ja päivällä en voi. Supistelut ajoivat minut myös sairaalaan ja tarkistuttamaan kohdunsuun tilanteen. Vauvalla kaikki oli hyvin,nyt täytyy vain kestää loppuun asti. Vaatteita on ostettu ja hankintoja tehty,nyt alkaa olla kohta jo aika kasata pinnasänky ja todella ymmärtää että pian meillä on vauva. Oma pieni ja kaunis vauva joka on tullut jäädäkseen ja muuttaakseen meidän elämämme. Pieni ihmeemme. Ihme,jota koskaan ei pitänyt olla,mutta oli kuitenkin. Ihme joka varmasti tekee elämästämme vieläkin erikoislaatuisemman. Juuri niin elämisen arvoisen kuin voi tehdä.

32+ phuuh phuuh supistaa!

Nyt on alkanut vaivaamaan ihan toden teolla näinkin ärsyttävä vaiva kuin supistustukset. Ja KIPEÄT sellaiset. Välillä lepokaan ei auta. Okei - myönnän että lepo on aika nimellistä minun kohdallani,mutta kunnon lepokaan ei estä supisteluita aina.
Nivusia ja selkää särkee ja polttaa,reisiä pakottaa ja nivusissa tuntuu hirveitä sähköiskumaisia kipuja. Ilmeisesti tämä raskaus todella koettelee ainakin minun kehoani.

Neuvolassa oli kaikki ihan hyvin,painoa oli tullut 1100g/vko(!) ,mutta turvotustakin löytyy,joten vähän voin antaa armoa itselleni etten ole mässännyt itseäni vain tähän kuntoon. Vaikka myönnän herkutelleenikin. Hb oli pudonnut nyt reilusti ja oli 114 edellisen yli 120 sijaan,rautakuurille käsky kävi ja apteekkin tieni vie. Pissa oli puhdas RR 106/71. Vauvan liikkeet ++ ja sykkeet 130-140 välillä. Vauva tosin on laskeutunut tosi alas ,joten käsky kävi että herkemmin yhteys synnärille jos tarve vaatii kun supista.

Illalla alkoikin sitten supistamaan yhtäkkiä 10 min välein ja kipeästi. Koska neuvola oli kehoittanut ottamaan yhteyttä synnäriin ,soitin sinne lopulta ja menin näytille. Aluksi vastaanotto oli kohtuu kuiva,mutta kun selvisi että todella kyseessä on supistukset ,muuttui tilanne. Sain lopulta todella kohtuullista kohtelua ja iloisia uutisia että vauva voi hyvin ja ei ole isompi kuin siskonsakaan ovat olleet,joten huoli suuresta vauvastakin on turha.
Nyt vain pitäisi saada levättyä, ja sehän onnistuu hienosti 2 pienen lapsen äitinä. Jos yrittäisin kuitenkin.

Vauvasta alkaa tulla todellinen ,kun sen näki ultrallakin taas hieman. Painoarvio siis näin 32+5 oli 1820grammaa. <3

Uneton raskausviikolla 31+0

Tämä kirjoitus tulee vähän jäljessä sillä,meillä ollaan TAAS oltu kipeänä.

9 viikkoa laskettuun aikaan. Jos tämä lapsi tulee yhtä ajoissa kuin edelliset,on lapsen syntymään enään todellisuudessa vain 8. Esikoinen syntyi käynnistyksen päätteeksi 39+0 ja seuraava tuli 39+0. Synnytys käynnistyi vesien menolla ja kesti piiitkään. Nyt olenkin siis hyvin varautunut ja suunnitellut hypnosynnytystä. Jos kesto olisi lyhyempi. Jos en kestä kipua,otan epiduraalin mutta yritän silti olla ilman. Pakosti en kuitenkaan yritä kestää. :) Mennään miten parhaaksi nähdään.

Yksi niin inhottava vaiva joka nyt on hiipinyt seurakseni on unettomuus. Vaikka olisi kuinka hyvin aikaa mennä nukkumaan,en saa kuin pyörittyä ähisten ja vaivalloisesti sängyssä. En pysty nukkumaan. Päässä pyörii miljoona asiaa, oksennus hiipii kurkkuun kun närästää,on jano,nälkä,pissahätä tai tuhottoman kuuma. Koskaan ei löydä asentoa ja jos erehtyy löytämään sen hyvän asennon,jompikumpi lapsista herää. Päivät kuluu zombien lailla. Onneksi esikoinen on päivähoidossa 3x vikko 5h kerta,niin sillointällöin voi nukkua päiväunet. Miehen kanssa kiukutellaan kilpaa kumpi on väsynyt. 

Jottei päivityksestä nyt liian kitisevä tulisi voin lisätä tähän huumoripläjäyksenä taas muutamia kukkasia mitä on suustaan päästellyt mieheni ja lapseni äidin uusista upeista muodoista: 

Katsoimme mieheni kanssa asuntoja ja minä tuskaisesti huokailn,sillä jouduin seistä tietokoneen vieressä ja mies istui leppoisasti tuolilla. Tästä kävimme sananvaihdon: 

Minä: "Miksen minä saa istua? Oon raskaanakin ja selkään särkee?" 

Mies: "Ajattelin vaan että sä et sit pääse siitä kuitenkaan ylös niin et halua istuakaan." 

Esikoisen kanssa olimme kaupasta tulossa kotiinpäin kauppareissulta kerran:

Lapsi: "äiti koska nyt on kohta talvi ja tulee lunta,meidän täytyy mennä koko perhe pulkkamäkeen!"

Minä: "Mennään toki heti kun lunta tulee"

Lapsi: "Sitten tarvii kyllä ostaa uusi pulkka,että voit siskon kanssa siihen mennä kun et sä mun kanssa enää taida edes mahtua." 

Myös pienimmällä on jo selvät näkemykset äidin navan paikasta:

Pieni: "mun papa!(=napa)"

Minä: "No missäs on äitin napa?" 

Kuopus nostaa paitaani ja toteaa: "Ei oo!"

Ja vielä mainitakseni että mahan ympärys on tasan metrin! lyllertäen kohti joulukuuta!