Kun selvisi että olin raskaana,hain anonyymisti ensin tukea kaksplussan joulumasut 2012 ryhmästä. Aika pian kuitenkin päädyimme perustamaan facebook ryhmän,sillä facebookissa notkuminen tuntui luontevalta jo entuudestaan ja sinne kaksplussaan ei meinannut millään muistaa kirjoitella aina. Miten se tuntuikaan välillä vähän kohmeiselta. En voinut kuvitellakkaan mitä saisin siitä facebookin ryhmästä.
Aika nopeasti meille muodostui tiivis porukka,jossa jaettiin kaikki ilot ja surut. Kun erään äidin tyttö syntyi pikkukeskosena ,koko ryhmä pidätti hengitystään,kuinka tässä käy? Kun ei käynyt hyvin,kaikki myötäelivät surua. Se järkytti koko ryhmää. Vähän tämän jälkeen syntyivät erään voimakkaan ja ihanan äidin kovin toivotut ja odotut kaksospojatkin keskosena ja sinnittelivät lastenklinikalla. Jälleen koko ryhmä pidätteli hengitystään ja myötäeli joka minuutin äidin kanssa. Kun taas ryhmäämme kohtasi suru,kaikki olivat surullisia. Vielä yhdet suru uutiset jouduimme kokemaan,sillä vielä yksi pieni poikavauva lähti enkeleiden matkaan ,sillä hänellä oli puutteita,joiden takia elämä kohdun ulkopuolella olisi ollut mahdotonta. Äitien suruun ei löytynyt sanoja. Kykenimme vain lohduttamaan.
Edelleen nämäkin jouluvauvojen äidit,joilla syli jäi tyhjäksi, ovat ryhmässämme mukana. Ihailen heidän voimakkuuttaan,vahvuuttaan. He ovat superäitejä. Äitejä meidän joukossamme joiden sinnikkyys ja voima palkitaan.
Olemme järjestäneet 2 miittiä,joissa olen ilokseni saanut olla mukana. Tuntuu siltä,kuin joulumasut yhteisö olisi minulle toinen perhe. He ovat ihania vahvoja naisia,joiden kanssa olen tutustunut. He tukevat minua,kun minulla on paha olo. Yksikään aihe ei ole liian arka tai typerä,kaikki on sallittuja valittamisen aiheita ja kaikki tsemppaavat ja tukevat toisiaan. On kyseessä ilon tai surun aihe,haluan sen jakaa heidän kanssaan. Tiedän että saan pysyviä ystävyyssuhteita siitä porukasta. Kuinka ihania naisia he ovatkaan.
Lokakuun lopulla syntyivät ensimmäiset tarpeeksi vahvat jouluvauvat. Kaksospojat,joista molemmat voivat heti hyvin ja eivät tarvinneet edes hengitystukea. He ovat jo kotiutuneetkin,pieninä,mutta sinnikkäinä pieninä miehen alkuina.
Nyt odottelemme että loput joulutontut syntyvät ja pääsemme taas tapaamaan,vauvojen kera. Tosin ravintolat ja kahvilat saattavat vaihtua kotikahviin ja pullaan,mutta ei se paikka,ei se aika, vaan se seura.<3 Tämä kirjoitus on teille,rakkaat kanssa odottajani. Te olette tehneet odotuksestani tuskien ja vaivojenkin lomassa sen paremman ajan <3 En voisi koskaan kiittää tarpeeksi teidän olemassa olosta.
Samat tunteet on itsellä, meidän helmimasujen kaksplussan kautta yhteen löytäneiden Facebook-ryhmästä. Jaettu on ilot ja surut. Mukavaa loppuodotusta sulle, itsellä vielä odoteltavaa! :) (tosin tää aika menee niin nopeasti, että melkeen hirvittää, kohta on jo joulukuu!)
VastaaPoistaHeippa.
VastaaPoistaMä löysin onnekseni sun blogin ja halusin kirjoittaa sulle. Varmaan jotain neuvoa tai tsempitystä kaipaisin..
Meillä on 4v. ja 1v 4kk tytöt ja tein muutama päivä sitten positiivisen raskaustestin. Se tuli ihan yllätyksenä koska ehkäisyä ollaan käytetty. Oon aikamoiset tunteet käyny läpi tän muutaman päivän aikana enkä tiedä mitä teen. Ajatus kolmesta lapsesta hirvittää mua ja kakkosen ja vauvan ikäeroksi tulisi 2-vuotta. Pelkään, et miten mä/me selvitään, miten mä jaksan kun tunnen välillä nytkin olevani tiukilla ja ettei aika riitä. Oon ajatellut aborttia ja miettinyt, että katuisinko sitä? Välillä ajattelen, etten katuisi. Sitten taas kyyneleet nousee mun silmiin kun mietin, että onko mulla oikeus valita "tämä lapsi saa tulla, samoin tämä, tämä ei.." Kukaan ei varmaan ole katunut lasta mutta aborttia varmasti on?
Heippa Anonyymi:
PoistaMulle saa laittaa ihan sähköpostiakin jos haluaa juuli.nilsson@gmail.com
Mutta vastaan tähän nyt kanssa.
Meillehän tulee ikäeroa esikoisen ja vauvan väliin 3,5v nipinnapin ja kuopus on sen 1v 11kk kun vauva syntyy. Ensimmäinen ajatus oli että "voi helvetti mitä me nyt tehdään" ja ensimmäisenä ajatuksena ei todellakaan ollut mikään "voi miten ihanaa me saadaan taas vauva!" Mies oli juuri perustanut yrityksen ja tiesin että työviikot on sitä 60 tuntia + ja mun täytyy selvitä yksin ja välillä tuntui jo nyt että on rankkaa ja omaa vapaa aikaa on ehkä kerran 3 kuukaudessa niin että saa nukuttua yön yli että lapset on hoidossa,jos sitäkään. Joskus on enemmän ,joskus on vähemmän. Kun näin ultrassa pienen vauvan ,jolla oli kädet ja jalat,en kyennytkään siihen ratkaisuun jonka olin jo sydän raastettuna päättänyt. En voinut tehdä aborttia. En voinut valita kuka saa olla meidän lapsi ja kuka ei ,niinkuin itsekin kuvailit. Kävelin huuli pyöreenä ulos sairaalasta ultrakuva kourassa. "siinä "se" nyt on". On se ollut vaikeaa olla raskaana välillä kun toisinaan pelottaa ihan kuollakseni kuinka me selvitään, riittääkö aika? entä unet? Meillä herää isommatki lapset,eikä vain vauva ja mies tekee paljon töitä,vapaata ei ole koskaan... Mihin me on ryhdytty? Onneksi kuitenkin raskausaikana saa aikaa valmistautua. Meni yli 30 viikon ennen kuin oikeesti sisäistin asian täysin että ME SAADAAN VAUVA,eikä että olen vain raskaana. Välillä pelottaa kuollakseni,välillä jännittää ,mutta useimmiten olen nyt vain onnellinen. Olen onnellinen etten tehnyt aborttia. Rankkaahan se VARMASTI tulee olemaan,en sitä kielläkkään,mutta jokainen päivä ne kasvaa isommaksi ne lapsetkin,jokainen päivä on helpompi,joka hetki. Meillä ainakin tuo reilu 3 vuotias kuitenkin syö jo itse ja toimii muutenkin kaikin puolin hienosti,vaikka onkin paha uhma ja vajaa 2 v kovasti opettelee. KYllä se siitä menee. Selvisinpä minä 1,5vuoden ikäerostakin niin kyllä minä selviän tästäkin. Siihen en ota kantaa että kannattaako aborttia tehdä vai ei,se on jokaisen oma päätös. Minulla oli verraton tuki omasta miehestä joka oli abortin kannalla minun jaksamiseni takia,mutta tuki päätöstäni lapsen pitämisestä täysin. "jos joku noin kovin halusi tulla pienestä mahdollisuudesta huolimatta niin ehkä sen pitäisi antaa tulla?" sanoi eräs tuttava. Se helpotti. Mutta jos yhtään raastaa sydäntä se abortti ,niin että tiedät että se voisi olla mahdollista se voi kaduttaa lopun elämää. Minä itse teidän etten koskaan olisi voinut elää itseni kanssa jos olisin abortin tehnyt. Pian me näemme meidän vauvamme ja silloinhan se todellisuudessa selviää ,mitä se on,mutta se pikkuvauva aika on niin vähän aikaa,päivä päivältä helpommin. :) Hyvä jos olet saanut blogistani vertaistukea ja saat jatkossakin. :)Tottakai saa kysyä ja pyytää tukea,tiedän ehdottomasti miltä se tuntuu. :) Lykkyä!
Kiitos vastauksesta! Mä laitan sulle vielä sähköpostia :)
Poista