25 viikon rajapyykki tuli vauhdilla ja hurahtaen. Kohtahan on jo 26 viikkoa. Vatsa on jo aika kokoinen verrattuna aiempiin raskauksiin. Neuvolakäynnillä Torstaina rv 25+1 säikähdin itse sekä neuvolan täti. Vauva yhtäkkiä pudotti pulssinsa 112-114 lyöntiin ,mutta koheni siitä taas sinne normaaliin "jumppapulssiin" 130+. Sanoin että tuntuu oudolta kun vauvalla on niin matala pulssi. Onhan tytöilläkin paukuttanut matalimmillaan nukkuessaan sen 140 jos ei ole liikkunut mutta vauvalla tuo pulssi on sen 130 kieppeillä vaikka potkisi menemään minkä kerkeää. "olisikohan tällä kertaa tulossa poika?" totesi neuvolan täti. En uskalla edes ajatella vauvan sukupuolta. Poika olisi todella tervetullut mutta olisi 3 kopla tyttöjäkin mahtava juttu! En oikein tiedä. Osaisinkohan edes mitään poikaa hoitaa kun on jo 2 tyttöä entuudestaan?
Sain uuden neuvolalääkäriajan viikkoa aiemmaksi ,sillä kerroin supistusten tehneen paluun. Monesti päivässä supistaa ja ne ei ole täysin kivuttomia melkein koskaan. 20.9 siis on neuvolan lääkäri ja silloin selviää se kohdunsuun tilannekin. Hieman pelottaa. Toivottavasti se nyt olisi vieläkin ihan okei.
Mitä enemmän menee aikaa,sitä enemmän alkaa pelottaa. Aika tuntuu juoksevan ohi ja minä en tunnu pysyvän perässä lainkaan. Tuntuu omituiselta ajatella että meidän vauva on jo oikeasti vauva. Pidän häntä edelleen sinä muutaman sentin mittaisena "nallekarkkina". Miten aika menee näin äkkiä? Miten meidän kuopus? Hän on äidin pikkuvauva ja nyt "joutuu" jo olla isosisko. Onko väärin tuntea huonoa omaatuntoa ettei kukaan saanut olla "ainokainen" kauaa? Tuleva isosisko, 3vuotias esikoinen odottaa kovasti vauvaa. Hän on aivan vakuuttunut että vauva on poika. Aina sanoo että äidin masussa on "pikkuveli" niinpä vauvaa on sanottukin sitten pikkuveljeksi. Selvitäänkö me tästä? 3 lasta on paljon. Taloudellinen tilanne ei pelota,mutta arki. Ehkä se siitä lutviutuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti