"Musta ei koskaan tulis suurperheen äitiä"

 Raskausviikko 27+ meni todella nopeasti ohitse. En edes pahemmin ehtinyt ajatella mitään.
Yhtä asiaa kyllä ajattelin muidenkin edestä. Miten elämä vie eteenpäin vaikkei sitä suunnittelisikaan? Jos joku olisi reilu 4 vuotta sitten sanonut minulle ,että tänä jouluna olen suurperheen äiti ja mieheni R-kioski yrittäjä,olisin varmasti nauranut. Olisin nauranut epäuskoista naurua ja kovasti.
Eihän 18 vuotias bileprinsessa nyt ikinä tekisi kuin yhden lapsen. Ihanan vauvan ,jota olimme jo toivoneetkin hetken. Muistan sanoneeni monesti kavereilleni ,jotka ihmettelitä haluani perustaa perhe varhain : "Joo mutta aattele niitä jotka tekee jonkun kolme peräkanaa ja toimii jonain raskauskoneena. Hyvästi elämä ja omistaudun kotiäitiyteen paskasissa vaatteissa ja hiukset aina ponnarilla kotona. Vähänkö sellanen ois kauheeta! Mitä elämää niillä on?". Silloin en tiennyt. Itseasiassa paljon enemmän sisältöä elämää on juuri kuvailemallani äidillä ,kuin baareissa luuhaavalla,lauantait krapulassa kuluttavalla ihmisellä. En ikinä olisi kuvitellutkaan ,että minusta tulisi suurperheen äiti. Ainakin tilastollisesti. Nyt tietenkään kohta 3 äitinä ei tunnu edes isolta määrältä. Sopivalta enemmänkin.

En olisi voinut kuvitella ,että ne aamun pitkät unet onkin paljon vähempi arvoiset kuin se, että joku pieni sanoo sinulle viattomin silmin "äiti mä rakastan sua hirmu paljon". Tai kun olet itse 38 asteen kuumeessa lasten kanssa,he painautuvat vasten ja vain äiti on kyllin hyvä nyt silittämään ja lohduttamaan

 Sinä silmänräpäyksenä kuin esikoiseni, tyttö 10 pistettä,2770grammaa ja 49 cm annettiin syliini heräämössä kiireellisen ja kaoottisen sektion jälkeen, ymmärsin vasta mitä on rakkaus. Mitä on ehdoton rakkaus,jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Kuinka voikaan jokin niin pieni,niin viaton,niin kaunis ja tuntematon, olla niin tuttu ja turvallinen ja maailman tärkein? Kun hän tarttui sormeeni pienellä kädellään, tiesin.

Kun vauva tuli perheeseen,yöt vaihtuivat katkonaisiksi uniksi,päivät zombiena kuljeskeluun mahanpuruja itkevän vauvan vuoksi,kauppareissut pikakäynteihin imetysten välillä ja spontaani seksikin jäi vain haaveeksi. Vaikka ulkokuori oli nuhjuinen,vaatteissa oli puklua ja suihkussa tuli käytyä kun ehti,ellei mies ollut kotona,olin onnellisempi kuin koskaan. Minulla oli vihdoin merkitys,minä olin äiti.

Kun toukokuussa 2010 aloin odottaa toista lastamme olin hieman peloissani,mutta riemuissani. Toinen lapsi? vielä enemmän univelkaa,kun esikoinenkaan ei nuku vieläkään ja ikäeroa niille tulee 1,5 vuotta vain.Kaksi vaipatettavaa,kaksi valvovaa lasta. Miten tästä selvitään? Osaanko rakastaa kahta siinä missä ensimmäistä joka sai olla ainokainen vain 1,5vuotta elämästään? Silloin viisaimman neuvon tarjosi äitini. Oma äitini,minulle rakas,oman elämäni mentori,ystäväni ja vanhempani samassa paketissa sanoi kerran: "Kun lapsia on useampi,se rakkaus ei jakaannu,se kasvaa". Tuntui oudolta. Rakastin nyt jo koko sydämestäni. Miten se voi olla mahdollista?



Kun syksy muuttui talveksi ja joulukin meni ison mahan kanssa ohi ja vuosikin vaihtui,eräänä kylmänä kirkkaana pakkasaamuna tammikuun 27. päivä lapsivedet menivät. Melkein 36 tuntia myöhemmin syliini ojennettiin toinen ,10 pisteen,hirmuisen tuuhean,tumman tukan omaava tyttö. Painoa vain 5 grammaa vähemmän kuin siskonsa,ulkonäöltään hirveästi samanlaiset,ymmärsin vihdoin miten viisaasti oma äitini oli sanonut. Se oli totta joka sana.

Nyt tätä kolmatta odottaessani olen miettinyt monia valintoja,monia ratkaisuja ,monia tunteita. Koko raskaus oli shokki,mutta siitä kun selvisi ei se enään tunnukkaan yhtään pahalta vaihtoehdolta. Arki on tasaista ja innokas 3 vuotias odottaa omien sanojensa mukanaa innokkaasti "pikkuveljeä". 1,5 vuotias kuopus halaile mahaa ja sanoo "oiiij vauva". Tosin hänen mielestään äitin maha olisi parempi pomppulinna kuin "hautomo". Joskus on rankkaa,niin rankkaa että tekisi mieli iskeä pää vanhaan tammeen ja luovuttaa. Mutta sitten tulee vasta painoksi se päivä kun lapsi sanoo: "'Äiti sä oot mun sankari". Joskus on vapaan tarpeessa,mutta sen vapaan jälkeen ei taas malta odottaa ,koska saa hakea lapsen yökylästä.

Vielä en tiedä mitä on olla 3 lapsen äiti. Jonain päivänä,ehkä vielä tänä vuonna tiedän. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Minä olen äiti ja siinä minä olen hyvä.