tiistai 25. syyskuuta 2012

"Ehkä ne hormonitkin sulla vähän voi vaikuttaa?"

Meillä oli esikoisen päiväkodin valokuvaus tänään. Eilen stressasin sitten koko päivän vaatteita,mitä voisin lapselle päälle laittaa. Päivällä selkä sanoi poks ja en pystynyt kunnolla seisomaan. Vaatteiden valintatehtävä jäi siis miehelle. Koska olen ollut laiska,pyykkivuori oli suunnaton ja kaikki varteenotettavat vaihtoehdot pyykissä,joten ne vaatteet olisi pitänyt pestä päivällä,mitkä nyt olisi valittu.

Miehen logiikalla mieheni päätyi tietenkin omasta mielestään fiksuimpaan vaihtoehtoon. Jätti vaatteet kattomatta ja paineli vaatekauppaan lasten mentyä nukkumaan. "Tarvitseehän se muutenkin vaatteita". Totta niin tarvitsee,mikäs siinä sitten.

Hän oli ostanut  sitten sieltä lastenvaateliikkeest farkut,vaalean boleron ja HARMAAN paidan. Kauhistelin ensin vaatteiden hintaa,mutta päätin olla hiljaa. Vaatteet olivat muuten ihan ihanat ,mutta harmaa... Vihaan harmaata. Se on vain niin harmaa. Harmitti. Oikeastaan ei harmittanut vaan otti päähän niin kovin etten sanotuksi edes saanut. Mies tietää että minä puen lapset värikkäisiin vaatteisiin ja sitten se tuo jonkun harmaan paidan. Okei siinä oli aniliininpunaisia paljetteja sentään tekstin muodossa rinnassa.

Painelin pyykkejä kaiveleen että mitä minä laitan päälle sille lapselle sinne kuvaan ja föönillä sitten kivailin niit vaatteita nihkeiksi ja jätin kuivaan narulle. Mies tuli kysymään että "mikä on kun oot noin hiljaa?". En voinut sanoa ,että oli nyt idiootti ja minä petyin ja minua harmitti. Oikeastaan harmitti monikin asia. Toinen on ystävällinen ja käy hakemassa tyttärelleen vaate kokonaisuuden josta on itse ylpeä ja minä en pidä siitä koska se on "mitäänsanomaton". Okei, pieni asia mutta tuntui maailman lopulta. Vaatekriisit on minulle arkipäivää. Yhtäkkiä vain purskahdin itkuun. Itkin varmaan puoli tuntia ihan hysteerisesti ,sillä tuntui vain niin kamalalta. Olen näemmä tässä raskaudessa sitten todella herkkä.

Mies meni ihan hämilleen reaktiostani. Totesi että siivoaa keittiön ja hävisi kodinhoitohuoneesta. Kai sekin ajatteli että "nyt se sitten varmaan pimahti lopullisesti". Sain kriisin päätökseen ja löysin toisen paidan,josta en edes pitänyt,puettavaksi tytölle kuvaan.

Aamulla mies varovasti jo sanoi että "Ehkä ne hormonitkin vähän sulla voi vaikuttaa? Kun olit niin herkillä eilen ja mun tuli tosi paha mieli kun purskahdit itkuun. En tarkottanu mitään pahaa" Tunsin syyllisyyden pistoksen. En voinut sille mitään että itkuun purskahdin ,mutta jälkikäteen voin myöntää että onneksi en ole tuollainen ilman raskautta. Tuossa tilanteessa jos olisi sanonut että "ne on noi hormonit" olisin suuttunut ja lujaa! mikään ei ole ärsyttävämpää. Tänään käytiin sitten shoppailemassa ja se harmaa paita vaihtamassa vaaleanpunaiseen. Kaikki oli tyytyväisiä.

26 ja pieni säikähdys


Aika lentää siivillä. Tuntuu että mahakin kasvaa silmissä. Kenkien pukeminen,varpaiden kynsien leikkaus ja kaikki muu ,ennen itsestään selvä, alkaa olla hankalaa. Kylkiä pakottaa ja vatsan iho tuntuu pinkeältä.
Silti olo on hykerryttävä. Vauva potkii ja liikkuu ja ihanuutta ei voi sanoin kuvailla. <3

Muutama päivä sitten kesken ikean reissun säikähdin kun housuun yhtäkkiä lorahti jotain. Ensin ajattelin sen olevan perus valkovuotoa,mutta sitten selvisi vessareissun yhteydessä ,että se olikin aivan hirveä määrä sitä samaa sitkeää kirkasta limaa. "eikai jumankekka lähteny nyt limatulppaa reippaasti?" oli ensimmäinen ajatus. Tämän jälkeen supisti. Se teki kipeää. Säikähdin,niin säikähti mieskin. 
Soitin synärin vastaanottoon ja kehoittivat tulemaan paikalle. Vasta kun ajoimme tutun risteyksen ohitse tajusin että mieskin pelkäsi,olihan juuri ajanut ajatuksissaan harhaankin risteyksestä josta ajamme joka päivä. "eikai nyt käynyt jotain pahaa?". Sydän tykytti.

Jorvissa pääsin nopeasti käyrille ja käyrän otto oli hieman hankalaa. Supistuksia piirtyi muutama,ei mitään kovin voimakkaita. Vauva potki vain anturia ja oli selvästi sitä mieltä ,että tämä ei nyt käy päinsä.
Lääkäri ultrasi käyrän jälkeen ja totesin testienkin jälkeen että kaikki on kunnosa. Lima voi olla vain jotain erikoista eritettä,limatulppaa se ei ollut eikä lapsivesiä ollut vuotanut. MIKÄ HELPOTUS! Vauvalla painoa jo huimat 925 grammaa,mikä vähän enemmän kuin meidän tytöillä on ollut ja sai vähän miettimään että eikai meidän vauva ole joku 4 kiloinen jötkäle syntyessään sillä tytöthän ovat olleet vai 2,7 kiloisia. Kaiken lisäksi selvisi että vauva majailee komiasti perätilassa. Vauva ehtii kääntyä vielä moneen otteeseen,mutta nyt näytti olevan komeasti pakara tarjonnassa. Ei näkynyt "pähkinöitä" ;) Tosin emme edelleenkään sukupuolta ole selvittäneet. Ihana pieni linssilude. Edelleenkään en nähnyt sivuprofiilia,sillä taas hän katsoa tillitti suoraan ultralaitetta kohden,kuten viimeksikin.

 Joulukuu tulee äkkiä. Millainenkohan vauva mahtaa olla? Onkohan se tyttö vai poika? Onkohan sillä paljon hiuksia? Esikoinen oli melkein kalju,kuopuksella on ollut hirmuinen musta pehko. Pieni vauva,joka ei ole niin pieni enään. Kohtahan on jo talvi...

26+2



26+0




maanantai 17. syyskuuta 2012

25 viikkoa ja paniikin alkua

25 viikon rajapyykki tuli vauhdilla ja hurahtaen. Kohtahan on jo 26 viikkoa. Vatsa on jo aika kokoinen verrattuna aiempiin raskauksiin. Neuvolakäynnillä Torstaina rv 25+1 säikähdin itse sekä neuvolan täti. Vauva yhtäkkiä pudotti pulssinsa 112-114 lyöntiin ,mutta koheni siitä taas sinne normaaliin "jumppapulssiin" 130+. Sanoin että tuntuu oudolta kun vauvalla on niin matala pulssi. Onhan tytöilläkin paukuttanut matalimmillaan nukkuessaan sen 140 jos ei ole liikkunut mutta vauvalla tuo pulssi on sen 130 kieppeillä vaikka potkisi menemään minkä kerkeää. "olisikohan tällä kertaa tulossa poika?" totesi neuvolan täti. En uskalla edes ajatella vauvan sukupuolta. Poika olisi todella tervetullut mutta olisi 3 kopla tyttöjäkin mahtava juttu! En oikein tiedä. Osaisinkohan edes mitään poikaa hoitaa kun on jo 2 tyttöä entuudestaan?

Sain uuden neuvolalääkäriajan viikkoa aiemmaksi ,sillä kerroin supistusten tehneen paluun. Monesti päivässä supistaa ja ne ei ole täysin kivuttomia melkein koskaan. 20.9 siis on neuvolan lääkäri ja silloin selviää se kohdunsuun tilannekin. Hieman pelottaa. Toivottavasti se nyt olisi vieläkin ihan okei.

Mitä enemmän menee aikaa,sitä enemmän alkaa pelottaa. Aika tuntuu juoksevan ohi ja minä en tunnu pysyvän perässä lainkaan. Tuntuu omituiselta ajatella että meidän vauva on jo oikeasti vauva. Pidän häntä edelleen sinä muutaman sentin mittaisena "nallekarkkina". Miten aika menee näin äkkiä? Miten meidän kuopus? Hän on äidin pikkuvauva ja nyt "joutuu" jo olla isosisko. Onko väärin tuntea huonoa omaatuntoa ettei kukaan saanut olla "ainokainen" kauaa? Tuleva isosisko, 3vuotias esikoinen odottaa kovasti vauvaa. Hän on aivan vakuuttunut että vauva on poika. Aina sanoo että äidin masussa on "pikkuveli" niinpä vauvaa on sanottukin sitten pikkuveljeksi. Selvitäänkö me tästä? 3 lasta on paljon. Taloudellinen tilanne ei pelota,mutta arki. Ehkä se siitä lutviutuu...

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Suuri kuorsaus kriisi

Mieheläni on uusi ,ärsyttävä tapa. Hän kuorsaa. Eikä vain kuorsaa,vain kuorsaa kuin puskutraktori. Hirvee konekivääri traktori jyrinä alkaa kun hän nukahtaa. Yleensähän se lurjus nukahtaakin tietenkin ennen minua.

Pitäisi vähän ehkä sääliä toista,sillä hän nukkuu vähän. Mutta se ääni on maailman ärsyttävin. Lisättäköön sitten vielä ,että minä olen niin herkkäunien kuin ihminen voi olla. Yksikin räsähdys,inahdus,kolahdus ja olen hereillä. Näin ollen minä en ollut saanut unen päästä kiinni vielä edes klo 1.05. Silloin alkoi ärsyttää ,enemmän kuin koskaan ja päädyin tuuppimaan miehen hereille.
Minä: "Muru,voisitko sä nousta?"

Mies: "Mitä?"
Minä: "Että voisitko sä nousta,kuorsaat niin kovaa ,etten saa nukuttua.."
Mies: "kroohhh...."
Minä: "Kuunteletko sä mua ollenkaan?"
Mies: "Joo....krooh..."
Minä: "AHA NO MITÄ MÄ SITTEN SANOIN?!"
Mies: "mitä sä alat pätee? se on 24...krooh"
Minä: "NO mitähän V**** Sä oikeen selität?! Etkö sä välitä mun hyvinvoinnista edes sen verran että vaivautuisit kuuntelemaan edes 5 minuuttia? Nyt perse ylös siitä! Menet sohvalle nukkuu!"
Mies: "Mee ite mun tulee selkä kipeeksi siinä..."
Mies: "kroooh....krooh..."
Minä: "No voi KAMALA! että tulee sulla selkä kipeeksi!? Mä en edes MAHDU SIIHEN ENÄÄN!

Sama jatkui noin 45 minuuttia sanailua,kuorsaamista,minun tönimiset saivat pontta alleen ja ääni nousi melkein huudoksi sillä alkoi niin paljon ottaa päähän. Lopulta mies heräsi kun melkeen karjuin ja ravistelin toista useiden kirosanojen lisäksi. Sitten se lopulta jopa heräsi,suuttui (parempi niinkin kuin että olisi jäänyt siihen) nappasi koko joustinpatjan parisängystä mukaansa ja meni makaamaan olohuoneen lattialle. Aamulla valtakunnassa taas oli kaikki hyvin... 



Iceland day 4: kotiin

Koska Icelandair lentää suomeen vain kerran päivässä ja sekin klo 7.55 arvasin että joudumme lähtemään hieman aikaisemmin kuin kuudelta lentokentälle. Toki,kun respan isäntä ilmoitti että hän tilaa meille tuon lentokenttä kuljetuksen ja se lähtee 4.30 meinasin pudota takapuolelleni. Ilalliselta tullessa ,kellon ollessa klo 00.30 ,kun viimeiset tavarat oli pakattu ,jäi ainoastaan 4 tuntia aikaa nukkumiseen. Unikaan ei heti tullut joten lopullinen unisaldo täisi jäädä kolmeen tuntiin.


Aamulla kiirenvilkkaa ylös ja loput tavarat laukkuihin ja odottamaan kuljetusta. Kuljettaja tuli myöhässä ja tiuskasi vain ,että nyt on kiire jo! Olimme viimeiset jotka pääsivät bussiin. MIKÄ TUURI! Ulkona oli aivan kamala sade ja tuuli.



En saanut bussissa nukutuksi,niinkun en yleensä missään muussakaan kulkupelissä niin totesin miehelleni nukkuvani lentokentän penkillä sen tunnin pari ennen lennon lähtöä. Lentokentälle saavuttaessa kuitenkin huomaan ensimmäisenä kyltit "Sleeping,camping and cooking is forhibited". Se tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä ,sillä olen kuoleman väsynyt. Onneksi Mieheni osaa käyttää Self check in:iä sillä minä en olisi osannut. 


Lento lähtee ajallaan ja matkalla tulee hyvä elokuva. Romanttinen komedia "this means war" voin suositella muillekin. Matka tuntuu menevän nopeasti ja se selviääkin perillä. Kone on puoli tuntia etuajassa. Ei siis ihme että matka tuntui menneen joutuisasti. 



Heitämme matkalaukut sisälle ja lähdemme hakemaan lapsia. Matkalla on mahtavan upea ukonilma ja näemme monta kirkasta salamaa. Lapset ovat onneissaan kun äiti ja isi tulee hakemaan. Ihan kuin olisimme olleet viikon pois. Tuntuu että 1,5v:kin osaa hirveästi jo sanoja. Ihanaa taas palata normaaliin arkeen.



Ihanuus arjesta haihtuu nopeasti ,sillä yöllä noin klo 12 kun olin saanut nukutuksi itse kaksi tuntia alkaa esikoinen yskän puuskan jälkeen oksentamaan ja sitten nousee kuume. Flunssa on kotitutunut meille. 2 vuorokauteen 7 tunnin yöunet saa olon tuntumaan humalaiselta ja siitä sitten on menty tähän asti niin että vuoronperään aina joku on ollut kipeä. Nyt on minun vuoroni. Mutta ei se haittaa.



Olin aluksi hiukan skeptinen islantia kohtaan että onko sielä nyt niin paljon nähtävää kuitenkaan. Huomasin kyllä hyvin nopeasti olleeni väärässä. Palaamme ehdottomasti islantiin takaisin ensi kerran kun suunnittelemme  matkaa kaksin jonnekin. Tuo kaunis,karu mutta ihana maa,jossa ruoka on hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Ehdottomasti suosikkipaikkani maan päällä. 









maanantai 10. syyskuuta 2012

Islanti Day 3: Ishestar





Kolmantena päivänä meille oli aamusta heti klo.8.30 tulossa kyyti kohti Ishestarin islanninhevostilaa. Kävimme aamiaisella ja jännitys vähän kutkutti jo vatsan pohjassa. En ollut ratsastanut viiteen vuoteen ja mies ei ollut ratsastanut kuin minun taluttamana joskus.

klo 8.45 ei kyytiä ollut vieläkään tullut joten hotellilta saivat vähän soitella perään. Lopulta huonosti englantia taitava vhän töykeä mieshenkilö tuli meitä hakemaan ja kaahasi aivan julmetun kovaa Ishestarin tallille muutaman hotellin kautta.

Perillä päädyimme "kahvilaan" jossa näytettiin n.10 minuutin video "how to ride islandic horse". Nauroin miehelleni että "no minä kävin ihan muutaman kuukauden alkeiskurssin ja sinä opit ratsastamaan nyt sitte vartissa... " Tän jälkeen mentiin valkkaa hevosia ja oman heposeni nimi oli  "snowt". Aivan vallan ihana,joskin nyt noh...uninen... Miinuksena tähän on anottava että petyin hieman hevosten olosuhteisiin. Ymmärrän että ne tekevät paljon töitä mutta kiinnitti huomiota että osa varusteista oli kieltämättä todella huonossa kunnossa ja rikki. Lisäten että Hevoset oli satuloita suoraan sanottuna todella likaisina, sen näki jo pitkältä. Siinä vaiheessa haiskahti vähän bisneksen haju. :/ Hevoset seisoivat myös kaikki miten sattui aitauksessa joka oli todella mutainen ,kaikki varusteet päällä.

Onneksi olen kuitenkin jo kokenut ratsastaja niin osasin ennen selkään menoa kiinnittää huomiota että satulavyö oli löysä ja satula oli vinossa selkeästi. Jossen olisi tätä huomannut olisin noussut jalustimen varaan ja mätkähtänyt joko hevosen alle tai maahan persuksilleni. Vahingolta onneksi vältyttiin kun kiristin sen itse ennen selkään nousua.

Matka alkoi hienosti ja ohjasin oman hevoseni mieheni hevosen eteen että saimme ratsastaa peräkkäin. Maisemat oli huimaavan ihanat ja ukkokultakin pysyi hevosen selässä oikein mallikkaasti. Kuvia ei paljoa saatu sillä kamera jäi miehelle,eikä minulle ja veikkaan että se ei ole uskaltanut ottaa enempää kuvia kuin 3 hevosen selästä.

Ratsastus itsessään oli todella mukavaa ja islanninhevosen pehmeä askel ei rasittanut selkää tai vatsaa. Ainoastaan loppua kohden tölttäämällä kun etenimme takaisin alkoi vatsaan käymään todella kipeää. Loppui kuitenkin hyvin nopeasti kun "hytkytyskin" lakkasi. Isäntä se takaa huuteli jo puolessa välissä matkaa "täähän on kivaa! tullaan joskus uudestaankin ratsastamaan!"

Takaisin tallilla tuli uusi epäkohta,hevoset sidottiin ohjista aitaan kiinni,satulat sentään otettiin pois. Tämän jälkeen menimme tutkailemaan tallia ja ihailemaan ympäristöä ennen paluu kyytiä. Ensi kerralla tulemma varmasti uudestaan ratsastamaan!




sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Islanti Day 2 part II: Geysir & Gullfoss


Pingvellirin jälkeen jatkoimme matkaa kohti Geysiriä. Matkalla pysähdyimme ihailemaan lampaita ja hevosia ja kauniita maisemia ja tietenkin,mitäs muutakaan kuin: pissalle. On todella hupaisaa että missään ei näy muita autoja,poliisien liikennekameroita saatika poliiseja edes. Ainoastaan kaunista luontoa ja lampaita tai islannin hevosia. Muutama lehmä näkyi ,nekin söivät salaattia pellosta. Eläinten hyvinvointi on todellakin islantilaisille tärkeää ja se näkyy! 

 Oikea paikka löytyy helposti kun ajaa vain käytännössä katsoen suoraa tietä ja vesihöyry näkyy nousevan maasta jo pitkän matkan takaa. Eikun auto parkkiin ja tallustamaan kohti ihmismassaa. Sinne kaiketi kuuluu mennä kun muutkin on sielä? 

Kun Olemme lähempänä ja kuljemme  vesihöyryssä,savuksi sitä kyllä kutsuin ite. Alan haistaa kamalan mädäntyneen kananmunan hajun. Mulkaisen miestäni vihaisesti. Hän huomaa tuijotukseni ja kun sanon että "et sitte voinu pidättää" repeää hän nauruun. "Et koskaa oo tiennyt miltä rikkikaasu haisee?" No enpä ollut. 




Kalliossa on syviä kuoppia jotka ovat täynnä vettä. Vesi poreilee. tietenkin hölmön silmin se tuntuu ihan oudolta ,sillä ulkona on +12 astetta. "onkohan toi vesi lämmintä?" tiedustelen mieheltäni ja olen laittamassa kättä pieneen puroon joka virtaa maassa. "ÄLÄ KOSKE SIIHEN!" Huudahtaa mies. Ihmettelen että ja miksen koskisi? No hän näyttää minulle kylttiä joka on ihan vieressä ja siinä lukee "80-100C". Onneksi En koskenut.

Kauempana siintää aidattu alue jonka ympärillä on paljon ihmisiä. "Strokkur" lukee kivessä alueen vieressä. Mieheni viisaampana selittää että tämä purkautuu 5-10 minuutin välein ja Geysir vain sillointällöin. Se kuulemma voi olla kerran päivässä tai kerran puolessa vuodessa,mutta purkautuessaan on paljon suurempi kuin "strokkur". Jäämme odottamaan ja ei mene aikaakaan kuin vesi pulpahtaa reippaasti ja sen jälkeen sinkoutuu monen metrin korkuisen vesimassan ilmaan! VAU!
Muutaman kerran vielä ihailimme sitä ja jatkoimme matka ihailemaan muita "vesialtaita" ja ihanaa punaista laavahiekkaa.



 Vesionkaloita on monen laisia,kaikissa lähes kiehuvaa vettä. Upeat turkoosit onkalot ja kristallin kirkkaat vedet olivat todellakin näkemisen arvoiset. Tietenkin vielä matkalla autolle,oli pakko kokeilla kunnon turistin tavoin onko se virtaava vesi todellakin lämmintä. Kyllä se oli niin lämmintä että näpit paloi jossei nopeasti vain kokettanut vettä!
Geysirin viereiseltä kaupalta ostimme vielä matkaevästä. Minulle Grillattu voileipä kinkku-juusto täytteellä ja miehelle juustohampurilainen. En ikinä ole saanut mitään niin hyvää kuin sen leivän. Tietty makua saattoi parantaa se,että oli kamala nälkä!


Tästä matka jatkuu kohti Gullfossin vesiputouksia. Sinne ei ollut enään pitkä matka ja ennen kuin huomaammekaan,olemme aivan mielettömän upean rotkon reunalla. "Pysäytä tohon!!" Huudan innoissani. Näky on mahtava. "mutta se vesiputous olisi ihan tossa jo.." yrittää mies mutta minä olen päättänyt että kuvaamme sen rotkon,NYT! Mies jää parkkeeraamaan kun minä pingon mahan kanssa kallioilla kamera kourassa innoissani. Näky oli suorastaan HUIKEA!




Vesiputoukset siintävät jo edessä. Odotin jotain pientä vesipuroa ,mutta vesiputous onkin jättisuuri! Se on leveä,kaksi tasoinen joista ensimmäinen putous on 11 metriä korkea ja toinen 20 metriä. Yhteensä siis 31 metriä. Putoukselta lähtee kanjoni joka on peräti 2,5 kilometriä pitkä ja paikoitellen jopa 70 metriä syvä. Virtaus vesiputouksessa nousee ajoittain jopa 2000kuutioon vettä sekunnissa. Virran voimakkuudella täyttäisi noin. 60 säiliörekkaa sekunnissa. aikamoinen määrä siis! Putousta jaksaa ihailla vaikka kuinka kauan. Putoukselle pääsee aivan lähelle. MEnemme ensin tutkimaan lähemmäs,ennen kuin kiipeämme kukkulan päälle ihailemaan koko komeutta.



Ylhäältä näkymä on kaunis ja sieltä löytyy myös faktatiedot vesiputouksesta. Selviää että joskus aikoinaan eräs tiedemis olisi halunnut vesiputouksen virtauksesta aiheuttamaa energiaa hyödykseen mutta hanke kaatui aikanaan ja gullfossin vesiputous jäi rauhaan. Nykyään se on erittäin suosittu turistikohde. Paikalla oli sankoin joukoin ihmisiä vaikka sää oli osittain sateinen. Välillä saattoi sataa ja välillä paistoin aurinko. Olin tehdä kuolemaa niissä portaissa jotka vievät näköalatasanteelle. Puuskutin kuin höyryveturi ja kun eräs venäläisturisti paineli ohitseni korkokengät jalassa totesin miehelleni: "on se jumalauta kun ei olla edes varustauduttu oikein" Enempi kyllä päähän otti se että se nainen meni minusta ohitse. Enkai minä nyt niin hidas ollut?

Kun olemme Gullfossin katsonut on kello 17.00. Alkaa jo jalkoja väsyttää ja luomet painaa. Päätämme lähteä hotellille ja varata sittenkin sen islanninhevos ratsastuksen huomiseksi ennen kuin lähdemme katsomaan millainen on geoterminen kylpylä Blue Lagoon.

Illalla päädymme syömään pihvipaikkaan kuin "hereford stakehus". Ravinto on tasokkaan oloinen ja erittäin mukavaa palvelua saamme aluksi. Lopulta alkuinnostus kyllä laimenee sillä pääruokien jälkeen joudumme 40 minuutin odottelun jälkeen jo kiskaisemaan tarjoilijaa hihasta ja kysymään että "niin koska se etukäteen tilattu jälkiruoka tulee?. Vastaus on tietenkin tämä: "olemme täynnä niin on kiire,pahoittelumme". Huomaamme silti että korjaavat maksaneiden asiakkaiden pöytiä kyllä vauhdilla,että saavat uudet sisälle. Ottaa päähän. Lähdemme lopulta kylläisinä mutta totean ovesta ulos mennessä että tuohon paikkaan ei enään mennä. Kyseessä oli kuitenkin suosittu ravintola ,joten ruuhka ei ollut uusi juttu edes heille. Tosin ruoka oli hintalaatusuhteeltaan hyvä. Palvelu vaan vähän takkusi.

Kun pääsemme hotellille uni painaa silmiä kovasti. Nukahdamme ennen kuin ehdimme edes kiepsahtaa toistemme kainaloon.

Väliaikais paussi

Koska olen kirjottamisesta jäljessä on reilua kertoa innokkaille lukijoille miksi. Islannin reissun jälkeen ensimmäisenä sairastui lapset ja heti perään nyt minä. Islannista on vielä kirjoittamatta Geysirin katsominen,Blue Lagoon,Gullfoss ja islanninhevos ratsastus.
Jahka tästä tervehdyn palaan taas asiaan islannista.

Ensimmäistä kertaa raskausaikana ja toivottavasti toista ei tule. Tämä flunssa on jotain ihan kamalaa...

torstai 6. syyskuuta 2012

Iceland Day 2: Þingvellir

Aamu aloitettiin ihanalla aamiaisbuffetilla,joka tosin ei ollu kovin laaja raskaana olevalle laktoosi intolerantikolle,sillä missään jugurtissa ei lukenut onko laktoositon vai ei ja en siis uskaltanut maistaa. Olisi ollut kohtuu epämukavaa lähteä auton kanssa reissun päälle jos vatsa olisi ollut sekaisin.
Europcarin työntekijä saapui hakemaan meitä hotellilta sovitusti TASAN 10.00.

Vuokraamamme auto oli Toyota Auris ja sain päivän kovat naurut kun mies totesi "voi ***** tää on manuaali!". Jep ei ole sama kun kotona oleva automaatti audi. Pidin suuni kiinni vaikka mieli olisi tehnyt  vähän ehkä kettuilla. Pienen uudelleen manuaalilla ajamaan opettelun jälkeen alkoi kuitenkin sujua. 


Lähdimme ajamaan kohti Pingvelliriä. Paikkaa,jossa mannerlaatat ovat erkaantuneet ja jättäneet niiden väliin rotkon. Paikassa olisi myös mahdollista snorklata kristallin kirkkaissa vesissä mannerlaattojen välissä,mutta koska on niin vähän aikaa ja niin paljon nähtävää,päätämme sen jättää väliin. Tällä kertaa. Täytyyhän jotain säästää ensi kerrallekin eikö?  Ajomatkaa pingvelliriin on noin 20min.

Matkalla ihailen luontoa ja,mitäs muutakaan kuin,syön eväitä jo vaikka aamupalasta ei ole kuin muutama tunti. Eilen paikallisesta supermarketista ostamani salaatti tuntuu olevan todella tervetullut! Tosin unohdin että salaatissa oli Krutonkeja jotka ovat pahasti vettyneet. Päätän nakella ne ulos ikkunasta.




Haluan pysähtyä levähdyspaikalle jossa on aivan älyttömän hieno lampi. Mieheni puhisee että "ei oltais voitu pysähtyä vähän matkan päässä on järvi? Ei ,minä haluan pysähtyä tähän. Ilmoitan että olisi vähän vessahätäkin. Tässä kohtaa matkalla tulee ensimmäinen vitsi. "mene puskan taakse?" Ehdottaa mies. "EI täällä jumalauta OLE PUSKIA NÄKYVISSÄKÄÄN!" Tiuskasen takaisin. Molemmat alkavat nauraa.

Kun olemme ihailleet lampea päädymme hetken ajomatkan päässä ihailemaan järveä ja järven vieressä olevaa eriskummallista näkyä. Hienoja pinottuja kiviä on monen sadan metrin matkalla. Niitä on ehdottomasti  Pakko päästä katsomaan! Hyvä etten juokse kameran kanssa muiden turistien sekaan. :)

Enää 5min ajomatkan päästä saavumme viimein Pinvelliriin. Tietysti sitä ei lausuta samanlailla kuin kirjoitetaan vaan lausuminen on lähempänä "thingvethlir" tai jotain. En oikein koko matkanaikana oppinut lausumaan yhden ainutta islantilaista sanaa. Nauraa sain kyllä yrittäessä.



Paikka on uskomattoman upea. Koski kohisee,muuten on hiljaista. Edes linnut eivät laula. Ihana rauha. Ilma on uskomattoman raikas. Tuntuu etten ole koskaan ollut yhtä lähellä luontoa kuin nyt. hiljaisuus ja puhtaus kietoo sisäänsä. En voi edes kuvailla sitä ihanuutta. Se täytyy vain kokea.

Hetken koskea ihailleena lähdemme kavelemään kauemmas ja ihailemaan vesiputousta jonka näimme matkalla jo. Vaikka vettä hiljakseen ripottelee ja joudun laittamaan sateensuojaksi sadeviitan päälleni,se ei kuitenkaan kastele läpimäräksi. Ilma on vain raikas ja hetkittäin aurinko pilkistää pilvien välistä. Totean että islanti on jännä maa. Vaikka vettä sataisi, se on kaunis. Kauniimpi kuin osasin kuvitella.


Vesiputous on hieno näky! Ihailemme näkyä aikamme ja otamme valokuvia. Tästä rauhasta ei voi saada tarpeekseen. Tänne voisi jäädä. Kun ummistat silmäsi kuulet vain veden virtaavan ja tunnet tuulen tuiverruksen ihollasi.

Se on ISLANTI!


31.8 Lähdimme lentokentälle vihdoin. Matkajännitys oli huipussaan sillä en tiennyt vieläkään minne olimme menossa. Itse olin ihan varma jo että mieheni vie minut Pariisiin. Eihän se nyt voinut mikään muukaan olla! Kävimme kahvilassa syömässä ennen check in:iä ja sain soittaa tytöille vielä heipat ennen reissua. Kovasti yritin tiedustella matkan kohdetta,mutta mies vaan kylmästi totesi että "soita nyt niille lapsille ensin". Joten näin minä soitin. Sanoin 3v:lle heippa ja olehan kiltisti äitin rakas ja vastaukseksi sain: "hyvää matkaa isin kanssa islantiin!". Okei,muutaman kerran jouduin kysymään että "minne?" vaikka varsin selästi tyttö sen sanoi ,mutta kun ei vaan yksinkertaisesti mennyt äidille perille. Olin kuin puulla päähän lyöty. Olin joskus seurustelun alkuaikoina paljon puhunut että olisi ihana päästä joskus islantiin,mutta sitten on sen jälkeen ollut perheen perustamista ,töistä ja vaikka mitä niin se haave sitten jäi. Nyt olin pääsemässä Islantiin vihdoin. En voinut uskoa sitä todeksi. Pariisi unohtui sitten samantien! 


Masu matkustaa
  


Panun Ruoka
 Lentomatka Islantiin vie 3 ja puoli tuntia. Ja matkalla sinne tuli kaksi elokuvaa jotka kestivät noin 1,5h kumpainenkin,matka taittui siis todella rivakasti kun luin kirjaa ja Islannin matkalehtisiä ja ihailin lehti kuvia. Voiko todella olla saari jossa luonnostaan ei kasva puita,mutta silti noinkin kaunis? Millainenkohan hotelli meillä on? Ainoa miinuspuoli lentämisessä näin raskauden kannalta oli se,että vaikka kuinka olin varautunut tukisukin ja tarpeeksi nestettä juomalla,jalat turposivat niin paljon etten meinannut saada kenkiä jalkaani. Kuka idiootti edes vetää korkokengät jalkaan lentokoneessa? Minä. Mutta halusinhan näyttää hyvältä. Okei,otin kengät edes pois koneessa,mutta eipä se auttanut. Onneksi kengät menivät takaisin jalkaan. Nipinnapin. Vauva meuhkasi minkä kerkesi nousun ja laskun ajan,muuten pysyi kyllä hänkin paikallaan. Lentokoneesta iso plussa ruoasta. Sen meinaan sai itse valita listasta ja juomat eivät maksaneet mitään.




joku mursu tuijottaa peiliin
"olohuonetta"
Makuu alkovi
Perillä sataa tihutti hiukan vettä ja oli harmaata,mutta siitä huolimatta tulin huomanneeksi jo 10 minuutissa että Islanti on sanoinkuvaamattoman kaunis maa. Siihen ei edes sanat ja valokuvat siitä kuvaamaan sitä luonnon kauneutta. Karua,mutta kaunista,sillä puitahan ei maassa luonnostaan ole. Ainoastaan laavakiveä,jäkälää,sammalta ja puskia. Bussia kuin piti vaihtaa niin bussikuski hoki kaikki hotellien nimet huonolla englannilla ja totesi perää "stay on the buss". Kaikki jäivät paikalleen istumaan noin 10 minuutiksi kunnes bussikuski ohjasi kaikki ulos. Ilmeisesti olisi pitänyt kuskin sano "hopp off".

Lopulta pääsimme kuitenkin omaan hotelliimme jonka nimi oli Hotel Fron. Ukkokulta se huijasi minua pihallakin vielä: "en kyllä yhtään tiedä millainen hotelli se on,toivottavasti ei mikään koinsyömä". Tunsin kuinka veri pakeni kasvoilta. Jumankele jos sielä on jotain torakoita tyynyllä ja kauhukuvat pyöri mielessä. Kun pääsimme hotelliin sisälle Repesi se lurjus nauruun nähdessään kuinka kauhuissani olin ennen kuin tajusin että minua vedettiin juuri nenästä ja kovaa. Hotelli oli todella hieno ja siisti. Olihan se ottanut etukäteen oikeasti tasan tarkkaan selvää. HUH! mikä helpotus! 

Illalla kävimme syömässä ravintolassa joka oli hotellin alakerrassa. Ravintolan nimi oli Scandinavian Restaurant. Alkupalaksi oli Hummerin pyrstöjä ja pääruoaksi pihviä pippuri-punaviini kastikkeessa. NAM! eihän se voinut olla kuin herkullista. Jälkiruoaksi otin suussa sulavaa suklaa kakkua!  


Masuun tuli elämää aterian jälkeen

Illallisen jälkeen lähdimme käymään tietenkin pienellä kaupunkikierroksella. Lähinnä etsimään isännälle tupakkaa ja minulle iltapalaa vielä ja huomiselle evästä. Olimme vuokranneet auton ja Europcarin työntekijän oli määrä hakea meidät hotellilta klo 10.00. Huomenna olisi siis luvassa "Pingvellir" ja Geysirit.

Lähimarketin terveellinen salaattibuffet maksoi noin 1-2euroa/ rasia ja olimme ihan taivaassa! JES! Kerrankin kaupasta saa muutakin kun eineksiä ja kohtuu hintaan. Tietty matkaan tarttui isojen salaattien lisäksi vielä tuoremehuakin. tämän jälkeen painuimme pehkuihin ja uni tuli HETI! Heräsimme tietenkin kunnon vanhempine tapaan automaattisesti 1.30 ja kun saimme unen päästä uudelleen kiinni,heräsimme automaattisesti 7.15. Oli ihanaa kuin sai vain kainalokkain jäädä sänkyyn nukkumaan eikä tarvinnut heti nousta vaikka olimme pirteitä. Ihanaa,se on nyt LOMA!