Kuukausi testin jälkeen

Reilu kuukausi sitten sain tietää olevani raskaana ja elämäni heitti kärrynpyörät kertalaakista. Olo vaihteli järkytyksestä turhautumiseen ja katkeruuteenkin välillä. Onni ei kuulunut ensimmäisiin tunnelmiini. Nyt kun on saanut asiaa sulatella rauhassa monta viikkoa,käydä ultrassa ja nähdä taas vauvaa,on tunnelma vaihtunut. Ehkä minusta onkin kolmen lapsen äidiksi? Ehkä pystynkin tähän? Lopulta osaan jo olla iloinen että juuri näin kävi. Nyt jälkikäteen ajateltuna, en osaisi varmaan enään edes kuvitella että elämäni olisi mennyt toisin. Ehkä näin piti tapahtua. Vihdoin kuukauden jälkeen voin sanoa oloni olevan rauhallinen. Se odotusajan hymy alkaa hiipiä kasvoilleni ja se lempeä katse silmiini. huomaan olleeni aluksi itsekäs,mutta kuka ei olisi? Näin suuri yllätys vaatii vähän totuttelua. Nyt kun raskauden ensimmäinen kolmannes vaihtuu toiseen kolmannekseen,osaan jo nauttia raskaudestani. 

Kyllä varmaan vieläkin kivahdan jos joku kysyy että "meinaatteko jalkapallo joukkueen tehdä?" että no varmaan ainakin rugby tiimin,mutta enään se ei välttämättä tunnu niin kamalalta. :) Nyt odotetaan innolla potkujen saapumista. Ehkä ne tulevat pian. Toisen lapsen odotuksessa ne tuntuivat jo hyvinkin varhain. Nyt en ole uskonut mihinkään vielä. Sitten kun ne näkyvät niin eiköhän ne silloin ole potkuja. Rakenneultraankin on kuukauden päivät. :) Onpahan taas jotain mitä odottaa.

Tänään on 1. päivä heinäkuuta. Esikoisen syntymäpäivät on kuukaden päästä. Ajattelimme silloin uutisen kertoa. Katsotaan kerronko silloinkaan vai säilytänkö linjan ,että kerron kuin joku kysyy :) Pikkuhiljaa ihmiset alkaneet tietää. Tietenkin,eiväthän ihmiset sokeitakaan ole. Onneksi mahan turvotus on sentään laskenut ja jättänyt jäljelle vain vauva vatsan. Kaikki tuntuu silti vielä epätodelliselta. Mutta yksi asia on minulle nyt kirkas kuin kesäinen taivas. Kun vauva syntyy,olen siihen valmis. 

14+