Onnitella vai ei?

Tulikin yhtäkkiä mieleen kysyyms mitä olen pohtinut tässä koko ajan kun olen saanut raskauden selville. Pitäisikö minua onnitella vai ei? Siskoni sanoi että "onnittelen kun olet saanut vähän tottua ajatukseen". Olo on sekava. Olen iloinen etten tiennyt aiemmin,mutta samalla peloissani ja hämmentynyt. Koko raskaus teki paljon muutoksia elämäni ja tulee tekemään enemmänkin. On tuntunut hiukan hölmöltä ja hämmentävältä se,että ihmiset onnisttelevat ihanasta uutisesta. Normaalisti raskautta odotetaan ja vauvaa yritetään ,eikä pamahdeta kahden ehkäisyn läpi raskaaksi. Ja jälleen painaa se tieto että muutamalle tutulle/ystävälleni en uskalla kertoa vielä,sillä heillä on ongelmia lapsettomuuden kanssa. Ei se ole heiltä pois että minä olen raskaana,mutta miksi minä tunnen syyllisyyttä että minä tulin raskaaksi vaikken halunnut tulla? En tietenkään luopuisi tästä vauvasta enään ikinä nyt kun olen asiaan jo tottunut ja osannut iloitakin asiasta. Onneksi eräs paras ystäväni odottaa vauvaa kanssani samaan aikaan. Hänelle soitin. Hänelle kertominen toisesta raskaudesta oli kamala paikka sillä hänellä oli ongelmia lapsen saannin kanssa,keskenmeno,kohdunulkoinen,kohdunkaulansyöpä epäily... JA minä jouduin soittamaan "heippa mä oon raskaana". Ymmärsin kyllä hyvin että hän suuttuu ja olin siihen varautunutkin. Hän kyllä leppyi. Nyt odotamme sitten yhdessä. Hän vihdoin sitä toista ja minä kolmatta. Hänen laskettu aikansa on 20.12 ja minun 27.12. Ehkä juurikin tästä syystä yritän pitää raskautta salassa melkein puoliväliin asti ,sillä nyt en jaksa tai kykene kuulemaan niitä sanoja "taasko sä olet paksuna?" "no tehän pidätte tahtia,montako vielä meinaatte tehdä?" "teillä on kohta jalkapallo kentällinen lapsia" tai ehkä pahin "ootteko ehkäisystä kuullu?". Syy miksi blogia aoin kirjoittaa oli se että saan purkaa tunteitani,on ne oikeita tai vääriä,kauniita tai rumia tänne blogiin.