Pelkoa ja Pahoinvointia

10+4 Niskapoimu ultra häämöttää ensi viikolla. Se pelottaa ja ahdistaa tällä kertaa jotenkin kumman paljon. Ehkä nyt kun raskaus oli yllätys ja ensin meinasi tehdä abortin ja mikään ei alkujaankaan niin itsestään selvää ihanine vaaleanpunasine pilvineen vauvanodotuksesta niin nyt pelkääkin että jos joku menee pieleen? Mitä jos menetänkin vauvan jota en alunperin edes ollut toivonut? Ovatko äidinvaistoni heränneet horroksestaan pientä vauvan alkua kohtaan? Olenko viimein hyväksynyt asian? Päässä risteilee niin monta kysymystä. Oma äitini nauroi kun kerroin ostaneeni kasan vauvalehtiä ja että ostin vauvalle housut ja bodyn. Totesin että "yritän varmaan kerätä itselleni vauvakuumetta,kun nyt se viimeistään pitäis aikaseksi saada". Emotionaalisesti en vielä voi sanoa että tuntuu kuin odottaisin vauvaa. En kiertele pitkin kyliä hykerrellen iloisena salaisuudestani,välillä mahaa hivellen. Uppoutuen siihen ihanaan elämään taas pienen vauvan kanssa. Ei. Minä pusken tuplavaunuja hiki valuen ja yritän kaikinkeinoin pitää tyytyväisinä kärryissä istuvia 1,5v ja 3v tyttöjä joista molemmat tuntuu tänään olevan pahalla tuulella. "kaupassa pitää käydä,unohdinko ne pyykit koneeseen,niitäkin on vielä 5 koneellista.." Ei nyt ehkä ihan niitä vaaleanpunaisia päiväunia. Ja Kun bussi viimein tulee pysäkille ,jonne olen juossut kamalalla kiireellä,huomaan ettei sinne mahdu meidän tuplavaunut enään. "helvetin kiva..." 

Fyysisesti taas en voi olla huomaamatta olevani raskaana. Voin pahoin niin ihmeellisistä hajuista etten voinut kuvitellakkaan että niistä voi voida pahoin. Tässä 10 pahinta(ei järjestyksessä)

• Hammastahnan tuoksu
• Viilis (eniten joku hedelmäpommi)
• Lasagnen haju
• Kinkkupiirakan lemu
• Nakkikeitto/nakit
• Raaka liha/marinoitu kana
• Tupakka
• Lasten purkkiruoat
• Vaipat
• Meikin puhdistusaine

Häädin miehenkin eilen sohvalle nukkumaan kun en voinut sietää sitä tupakan hajua. Eikä ruoanlaitto oikeen innosta kun haju on niin hirveä raa-alla lihalla,kanalla millä vaan ja mausteetkin tekee pahaa. Mitään ei tee mieli syödä mutta pakko on. Kauraleipää en syö koskaan enää.
Sain migreeninkin takaisin. Ja ainoa toivottu raskausoire olisi rintojen kasvaminen mutta ne eivät vielä kaiketi ole sisäistäneet ajatusta myöskään että olen raskaana.

Kävimme tänään mieheni kanssa myös seuraavan laisen keskustelun puhelimitse kun hän oli kaupassa: Mieheni: "jos teen salaattia tänään iltapalaksi meille molemmille?"
Minä: "älä herranjumala ei! se sipuli haisee niin pahalle ja mua alkaa oksettaa"
Mieheni: "no mitä mä sitten teen?"
Minä: "voitko tehdä mulle salaatin mutta syö itse jotain muuta?" (mieheni salaatin pääraaka aine on sipuli)
Mieheni: "no joo hei jos teen pitsaa! paan vaan vähän valkosipulia"
Minä: "okei syö vaan salaattia se salamimakkara haisee pahemmalle kun sipuli!"
Mieheni: "no voi nyt ***** alat olee jo törkee! (naurahtaa"
Minä: "Syö sit sipulia,mutta nukut sohvalla!"

Mies onneksi ymmärsi että oikeasti voin tosi huonosti ja pästiin kompromissiin. Kai se halusi kainaloon. Loppuis tää nyt pian niin päästäisi kaikki helpommalla.