Iceland Day 2: Þingvellir

Aamu aloitettiin ihanalla aamiaisbuffetilla,joka tosin ei ollu kovin laaja raskaana olevalle laktoosi intolerantikolle,sillä missään jugurtissa ei lukenut onko laktoositon vai ei ja en siis uskaltanut maistaa. Olisi ollut kohtuu epämukavaa lähteä auton kanssa reissun päälle jos vatsa olisi ollut sekaisin.
Europcarin työntekijä saapui hakemaan meitä hotellilta sovitusti TASAN 10.00.

Vuokraamamme auto oli Toyota Auris ja sain päivän kovat naurut kun mies totesi "voi ***** tää on manuaali!". Jep ei ole sama kun kotona oleva automaatti audi. Pidin suuni kiinni vaikka mieli olisi tehnyt  vähän ehkä kettuilla. Pienen uudelleen manuaalilla ajamaan opettelun jälkeen alkoi kuitenkin sujua. 

Lähdimme ajamaan kohti Pingvelliriä. Paikkaa,jossa mannerlaatat ovat erkaantuneet ja jättäneet niiden väliin rotkon. Paikassa olisi myös mahdollista snorklata kristallin kirkkaissa vesissä mannerlaattojen välissä,mutta koska on niin vähän aikaa ja niin paljon nähtävää,päätämme sen jättää väliin. Tällä kertaa. Täytyyhän jotain säästää ensi kerrallekin eikö?  Ajomatkaa pingvelliriin on noin 20min.

Matkalla ihailen luontoa ja,mitäs muutakaan kuin,syön eväitä jo vaikka aamupalasta ei ole kuin muutama tunti. Eilen paikallisesta supermarketista ostamani salaatti tuntuu olevan todella tervetullut! Tosin unohdin että salaatissa oli Krutonkeja jotka ovat pahasti vettyneet. Päätän nakella ne ulos ikkunasta.

Haluan pysähtyä levähdyspaikalle jossa on aivan älyttömän hieno lampi. Mieheni puhisee että "ei oltais voitu pysähtyä vähän matkan päässä on järvi? Ei ,minä haluan pysähtyä tähän. Ilmoitan että olisi vähän vessahätäkin. Tässä kohtaa matkalla tulee ensimmäinen vitsi. "mene puskan taakse?" Ehdottaa mies. "EI täällä jumalauta OLE PUSKIA NÄKYVISSÄKÄÄN!" Tiuskasen takaisin. Molemmat alkavat nauraa.

Kun olemme ihailleet lampea päädymme hetken ajomatkan päässä ihailemaan järveä ja järven vieressä olevaa eriskummallista näkyä. Hienoja pinottuja kiviä on monen sadan metrin matkalla. Niitä on ehdottomasti  Pakko päästä katsomaan! Hyvä etten juokse kameran kanssa muiden turistien sekaan. :)

Enää 5min ajomatkan päästä saavumme viimein Pinvelliriin. Tietysti sitä ei lausuta samanlailla kuin kirjoitetaan vaan lausuminen on lähempänä "thingvethlir" tai jotain. En oikein koko matkanaikana oppinut lausumaan yhden ainutta islantilaista sanaa. Nauraa sain kyllä yrittäessä.



Paikka on uskomattoman upea. Koski kohisee,muuten on hiljaista. Edes linnut eivät laula. Ihana rauha. Ilma on uskomattoman raikas. Tuntuu etten ole koskaan ollut yhtä lähellä luontoa kuin nyt. hiljaisuus ja puhtaus kietoo sisäänsä. En voi edes kuvailla sitä ihanuutta. Se täytyy vain kokea.

Hetken koskea ihailleena lähdemme kavelemään kauemmas ja ihailemaan vesiputousta jonka näimme matkalla jo. Vaikka vettä hiljakseen ripottelee ja joudun laittamaan sateensuojaksi sadeviitan päälleni,se ei kuitenkaan kastele läpimäräksi. Ilma on vain raikas ja hetkittäin aurinko pilkistää pilvien välistä. Totean että islanti on jännä maa. Vaikka vettä sataisi, se on kaunis. Kauniimpi kuin osasin kuvitella.

Vesiputous on hieno näky! Ihailemme näkyä aikamme ja otamme valokuvia. Tästä rauhasta ei voi saada tarpeekseen. Tänne voisi jäädä. Kun ummistat silmäsi kuulet vain veden virtaavan ja tunnet tuulen tuiverruksen ihollasi.

Se on ISLANTI!

31.8 Lähdimme lentokentälle vihdoin. Matkajännitys oli huipussaan sillä en tiennyt vieläkään minne olimme menossa. Itse olin ihan varma jo että mieheni vie minut Pariisiin. Eihän se nyt voinut mikään muukaan olla! Kävimme kahvilassa syömässä ennen check in:iä ja sain soittaa tytöille vielä heipat ennen reissua. Kovasti yritin tiedustella matkan kohdetta,mutta mies vaan kylmästi totesi että "soita nyt niille lapsille ensin". Joten näin minä soitin. Sanoin 3v:lle heippa ja olehan kiltisti äitin rakas ja vastaukseksi sain: "hyvää matkaa isin kanssa islantiin!". Okei,muutaman kerran jouduin kysymään että "minne?" vaikka varsin selästi tyttö sen sanoi ,mutta kun ei vaan yksinkertaisesti mennyt äidille perille. Olin kuin puulla päähän lyöty. Olin joskus seurustelun alkuaikoina paljon puhunut että olisi ihana päästä joskus islantiin,mutta sitten on sen jälkeen ollut perheen perustamista ,töistä ja vaikka mitä niin se haave sitten jäi. Nyt olin pääsemässä Islantiin vihdoin. En voinut uskoa sitä todeksi. Pariisi unohtui sitten samantien! 

Masu matkustaa

  

Panun Ruoka

 Lentomatka Islantiin vie 3 ja puoli tuntia. Ja matkalla sinne tuli kaksi elokuvaa jotka kestivät noin 1,5h kumpainenkin,matka taittui siis todella rivakasti kun luin kirjaa ja Islannin matkalehtisiä ja ihailin lehti kuvia. Voiko todella olla saari jossa luonnostaan ei kasva puita,mutta silti noinkin kaunis? Millainenkohan hotelli meillä on? Ainoa miinuspuoli lentämisessä näin raskauden kannalta oli se,että vaikka kuinka olin varautunut tukisukin ja tarpeeksi nestettä juomalla,jalat turposivat niin paljon etten meinannut saada kenkiä jalkaani. Kuka idiootti edes vetää korkokengät jalkaan lentokoneessa? Minä. Mutta halusinhan näyttää hyvältä. Okei,otin kengät edes pois koneessa,mutta eipä se auttanut. Onneksi kengät menivät takaisin jalkaan. Nipinnapin. Vauva meuhkasi minkä kerkesi nousun ja laskun ajan,muuten pysyi kyllä hänkin paikallaan. Lentokoneesta iso plussa ruoasta. Sen meinaan sai itse valita listasta ja juomat eivät maksaneet mitään.

joku mursu tuijottaa peiliin

"olohuonetta"

Makuu alkovi

Perillä sataa tihutti hiukan vettä ja oli harmaata,mutta siitä huolimatta tulin huomanneeksi jo 10 minuutissa että Islanti on sanoinkuvaamattoman kaunis maa. Siihen ei edes sanat ja valokuvat siitä kuvaamaan sitä luonnon kauneutta. Karua,mutta kaunista,sillä puitahan ei maassa luonnostaan ole. Ainoastaan laavakiveä,jäkälää,sammalta ja puskia. Bussia kuin piti vaihtaa niin bussikuski hoki kaikki hotellien nimet huonolla englannilla ja totesi perää "stay on the buss". Kaikki jäivät paikalleen istumaan noin 10 minuutiksi kunnes bussikuski ohjasi kaikki ulos. Ilmeisesti olisi pitänyt kuskin sano "hopp off".

Lopulta pääsimme kuitenkin omaan hotelliimme jonka nimi oli Hotel Fron. Ukkokulta se huijasi minua pihallakin vielä: "en kyllä yhtään tiedä millainen hotelli se on,toivottavasti ei mikään koinsyömä". Tunsin kuinka veri pakeni kasvoilta. Jumankele jos sielä on jotain torakoita tyynyllä ja kauhukuvat pyöri mielessä. Kun pääsimme hotelliin sisälle Repesi se lurjus nauruun nähdessään kuinka kauhuissani olin ennen kuin tajusin että minua vedettiin juuri nenästä ja kovaa. Hotelli oli todella hieno ja siisti. Olihan se ottanut etukäteen oikeasti tasan tarkkaan selvää. HUH! mikä helpotus! 

Illalla kävimme syömässä ravintolassa joka oli hotellin alakerrassa. Ravintolan nimi oli Scandinavian Restaurant. Alkupalaksi oli Hummerin pyrstöjä ja pääruoaksi pihviä pippuri-punaviini kastikkeessa. NAM! eihän se voinut olla kuin herkullista. Jälkiruoaksi otin suussa sulavaa suklaa kakkua!  

Masuun tuli elämää aterian jälkeen

Illallisen jälkeen lähdimme käymään tietenkin pienellä kaupunkikierroksella. Lähinnä etsimään isännälle tupakkaa ja minulle iltapalaa vielä ja huomiselle evästä. Olimme vuokranneet auton ja Europcarin työntekijän oli määrä hakea meidät hotellilta klo 10.00. Huomenna olisi siis luvassa "Pingvellir" ja Geysirit.

Lähimarketin terveellinen salaattibuffet maksoi noin 1-2euroa/ rasia ja olimme ihan taivaassa! JES! Kerrankin kaupasta saa muutakin kun eineksiä ja kohtuu hintaan. Tietty matkaan tarttui isojen salaattien lisäksi vielä tuoremehuakin. tämän jälkeen painuimme pehkuihin ja uni tuli HETI! Heräsimme tietenkin kunnon vanhempine tapaan automaattisesti 1.30 ja kun saimme unen päästä uudelleen kiinni,heräsimme automaattisesti 7.15. Oli ihanaa kuin sai vain kainalokkain jäädä sänkyyn nukkumaan eikä tarvinnut heti nousta vaikka olimme pirteitä. Ihanaa,se on nyt LOMA!

23 viikkoa ja roppaukaupalla matkakuumetta

Tänään tuli täytteen se 23 raskausviikkoa. Jos vauva syntyy nyt,sen eteen tehdään kaikki voitava. Tosin ei ole supistellut eikä mitään muutakaan joten nyt on uskaltanut elää jo kohtuullisen normaalisti normaalien asioiden kanssa. :)

Tänään tuntui vauvan terävät pienet kantapaat kyljissä ensimmistä kertaa kuin "liu'utti" niitä kantapäitä oikein terävästi pitkin alavatsaa ja kylkiä. <3 Potkut tuntuu jo päosin navan korkeudella,mutta tämä herra/neiti tykkää kääntyillä selvästi vielä istuma asentoonkin sillä potkut monesti tuntuvat sinkoutuvan kohti virtsarakkoa ja alavatsaa.

HUOMENNA on vihdoin se odotettu ylllätysmatka. Sain tietää siis ajankohdan viimein että lähdemme huomenna ja tulemme maanantaina illalla oletettavasti. Siinä on MONTA yötä vain kaksin,tai no kolmin ,koska vauvahan automaattisesti kulkee mukana.

Eilen meinasin itkuun purskahtaa kuin tajusin että minun vaatevalikoimani on aika rajallinen sitten kuitenkin,sillä paljon kasvanut vatsa joko ei sovi vaatteisiin tai vaatteet puristavat todella ikävästi. Kävin siis ostamassa ne kalliit housut. Piukat oli strech farkut mutta lantiolta ne ei kiristänyt. Reisistä kyllä,vaikka normaalisti on toisin päin. Myyjä kyllä totesi että koska ovat niin venyvää materiaalia,vähän löystyvät käytössä. Toivottavasti minä en liho sitä myötä kun ne löystyvät. No Sitten ostin yhden mekon,kaksi paitaa ja yhden topin. Sitten vähän asusteita ja tänään täytyi saada kengät. Olen selvästi mielenvikainen sillä 6.lla kuulla raskaana kiskon edelleen ne korkosaappaat jalkaan ja koron on oltava vähintää 7cm. Matkalle on kyllä pakattu kahdet lenkkaritkin mukaan. Ja vielä yksi pari korkokenkiäkin lisäksi.. :P

Rahaa tuntui palaneen hirveä määrä. Tänän kaikki kärjistyi sitten aivan älyttömään riitaan ja käytännössäkatsoen haukuimme mieheni kanssa toisemme täysin pystyyn,jonka päätteeksi minä lähdin itkien ovesta ulos. No kun tulin takaisin pyysi tietenkin herramies anteeksi ja antoi minulle yätyksen joka oli osana matkaa,minkä hänen piti antaa lentokentällä. Onneksi antoi sen kotona sillä aloin itkeä vollottaa täyttä parkua sitten liikutuksen kyyneleitä. "pirun raskaushormonit taas!" ajattelin. Sain pienen pinkin muistikirjan jossa luki "Uusi Elämä - Elämälleni,rakkaudelleni, Rakkaimpien ihmisteni parhaimmalle äidille". Oli ostanut sen minulle yhdessä tyttöjen kanssa ja sanoi sen olevan sitä varten,että voin kirjoittaa matkalla asioita muistiin raskaudesta ja reissusta ja sitten kirjoittaa ne tänne blogiini. <3 Ihana ihana mies. Taisin suuttua turhasta. Kieltäydyin tietenkin kunnon raskaana olevan hormonihirviön tavoin lähtemästä edes matkalle. Todellisuudessahan minua ei saisi jättämään sitä matkaa väliin vaikka jalka irtoaisi.

Ensi yönä voi olla aikamoisen jännittynyt tunnelma ja uni ei tule varmasti!
Niin paljon pitäisi pakata,sääret vahata. HUH! Loma<3 

23+0 masu<3

22+

Raskausviikot vaihtui kyllä jo ihan muutama päivä sitten mutta tässä nyt on ollut menoja niin en ole ennättänyt blogiin kirjoittaa. Lauantaina olin esimerkiksi Heinämasut -09 mökkireissulla ja pakko kyllä sanoa että niin hauskaa minulla ei ole ollutkaan aikoihin! Nauroimme,saunoimme,juoruilimme,lauloimme,söimme. Ihana ilmakin meitä helli.
Vauva säikäytti minut pysyttelemällä hiljaa. Ei oikein meinannut millään liikkua ja sitten ummetus iski ja vessakäynnin yhteydessä tuli taas sitä kirkasta limatulpan tapaista klimppiä. Se vähän mietitytti. Kuitenkaan ei supistanut paitsi muutamien harjoitussupistusten verran ja ei ollut kipuja,joten en huolestunut niin paljon.
Illalla kuitenkin alkoi potkutella niin että eräs ystävätär pääsi tuntemaan potkut.

Maha kasvaa aivan mielettömän nopeaa tahtia. Tuntuu että viikkoja olisi 32 eikä 22 kun maha on jo kohtuullisen iso! Ja matkakin lähenee ja jännitys senkuin tiivistyy! Täytyy vain käydä hakemassa se ihanat äitiyshousut! :)

Tässä sikiön kehitysvaiheista tällä vikolla:

Sikiön paino: 450 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 19 cm
Koko pituus: 27 cm

Tämän viikon alussa sikiö on 20 viikkoa vanha. Kulmakarvat ja hiukset tulevat selvemmin esille ja sikiö liikuttelee silmiään useammin. Nämä silmänliikkeet voi nähdä ultraäänessä. Nyt untuvakarvoitus peittää koko kehon, mutta sitä on eniten pään ympärillä, kaulassa ja kasvoissa.

Jalat alkavat lähestyä lopullista pituuttaan suhteessa kehoon ja sekä käsien että jalkojen lihakset voimistuvat, jolloin myös liikkeet ovat voimakkaampia. Samanaikaisesti jatkuu luurangon rustojen kehitys luiksi.Puolustusjärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt, mutta auttaa suojaamaan pientä kehoa infektioita vastaan. Pojilla kivekset alkavat laskeutua kohti kivespusseja.

23.raskausviikko

Suuri vaate kriisi

Reissuun on enään vähän aikaa ja eilen haimme äitiysvaatteeni lainasta kotiin. "Ai että mulla on nyt vaikka kuinka mnet mammafarkut ja housut,kun alkaa olla kohtuu hamevoittoista tuo alaosa linja". Olin päivällä katsellut ja sovittanut eräitä AIVAN mielettömän hyviä strech farkkuja. Olivat ohuet,joustavat,kuin ilmaa ja mielettömän hyvän tuntuiset. Melkein paremmat kun legginsit. Harmi vain että hintalapussa lukee 75euroa.

Tänään sitten innoissani sovittelin vaatteita ja ajattelin pohtia mitä otan reissulle mukaan. Täytyyhän minun näyttää hyvältä! Alku alkoi lupaavasti kun sovitin paita osaston läpi. Ihania ihania t-paitoja ja pitkähihaisia jotka olin jo unohtanut! Sitten siirryin niihin kauan kaipaamiini housuihin. "Jumalauta nää ei mene päälle!!" No kun sain kiskottua melkeen selälläni viisarien lailla ympyrää pyörien ja kiskoen selkä kaarella lopulta ne housut päälleni tulin todeneeksi etten pysty kävelemään niillä. Mieheni tietenkin ystävällisesti tieusteli että miksen muka,hyvältä näyttää! "Koska nää vittu ratkeaa jos edes astun tai pyllistän!!" Tiuskasin takaisin. Kiukutti. Enemmänkin kuin kiukutti. Olin varma että alan itkeä. Perkele. En minä ole mikään pyöreä ihminen,varsin hoikka,olen ehkä aina ollut hiukan persevä,mutta kyllä naisella muodot pitää olla! Vai missä niiden piti olla? 

Käydessäni saman urakan läpi lopuissakin housuissa tulin vain todenneeksi että ei ne mahdu vaikka päälläni seisoisin. YHDET meni. Paskat... Käyn ostamassa ne kalliit äitiyshousut ja kulutan ne vaikka puhki ja sitten ostan perusleggareita kasan niiden rinnalle. Johan niistäkin yhdet repesi takapuolesta kun yritin vääntää kenkäkaupassa kenkiä jalkaani. Raskaana oleva ystäväni meinasi housuunsa pissata kun nauroi niin kovin. En ole eläissäni juossut henkkamaukkaan niin nopeasti kuin silloin ja ostanut uudet. Tulin kyllä todenneeksi että ne ovat ihan varmasti pienentäneet kokoja ilkeyttään koska jouduin ostamaan kokoa 38 olevat. Ne 34kin näyttivät ihan naurettavan pieniltä lasten legginseiltä!

totesin mieelle tietysti episodin päätyttyä vielä uhmakkaana: "parempi olis viedä mut sellaseen paikkaan missä ei tarvii housuja lainkaan!" Muutan thaimaaseen ja kuljen alasti niin voin kuvitella edes olevani kokoa 34... Kylläpä nyt kiukuttaa.

Suru vertaansa vailla.

Joulumasut yhteisöön laskeutui tänään hiljaisuus. Eräs kanssaodottajamme ,joka odotti esikoispoikiaan,synnytti viikonloppuna. Olimme kaikki toiveikkaita vauvojen suhteen,olivat pienillä viikoilla syntyneitä,mutta silti niin sitkeitä poikia. Tuntui niin hölmöltä että ne pojat oikeasti syntyi raskausviikolla 23. Eihän tästä ole kauaakaan kuin yksi pieni enkelityttö samoilla viikoilla lensi pilven reunalle.

Tänään ei toinen pienistä pojista jaksanut odottaa kastetilaisuutta vaan lensi pilvien reunalle. En voi edes kuvitella vanhempien surua. Itsestäni tuntuu kaihoisalta ja pahalta heidän puolestaan. Vanhemmat ovat varmasti murtuneita surun seassa ja huoli toisesta pojasta on vielä. 

Tänään en löydä sanoja. En löydä sanoja lohduksi,en selitykseksi. Tai löydän: Miksi näin käy? Miksi näin käy ihmisille jotka tosissaan haluavat niitä lapsia? Ja jotkut saa lapsia kamapäissään ja lapset joutuu vieroitushoitoon,huostaan tai pahempaa... Miksi elämä on niin epäreilua? Näihin emme koskaan saa vastauksia...

Pienen joulunenkelin muistoa kunnioittaen

Kun on oikein pieni

voi lentää linnun untuvalla,

nukkua orvokinlehden alla,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi keinua heinässä heiluvassa,

levätä kukassa tuoksuvassa,

kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,

voi istua lumihiutaleille,

ja liitää maailman tuulien teille,

kun on oikein pieni.

21+ yllätyksiä

Nyt olen vähän aikaa ollut neuvoton. En ole osannut blogia kirjoittaa sillä on ollut joulumasut yhteisössä vähän huolia ja murheita jotka auttamatta näemmä vaikuttaa omaan mielialaani heti. Meillä on todella tiivis joukko ja jos yhdelle käy huonosti,se koskettaa kaikkia. Kaikki ovat surullisia. 3 pientä enkeliä jo suojelee joulutonttujamme,joista 2 pientä poikaa kasvavat tällä hetkellä lastenklinikalla...

Omat supistukset ovat vähentyneet paljon,mutta huomaan silti sen pelon vaikuttavan itseeni. Seksi ei tule kysymykseenkään. Mieli vaikka tekisi,en vain uskalla. Aiemmissa raskauksissa on ollut peloton kokoajan ja kaikki mennytkin hyvin,mutta nyt kaikki pelottaa. Pelkään että Minua vain rankaistaan siitä ,etten ollut toivonut tätä lasta etukäteen. 

Ja tietenkin nyt kuin supistukset hellittävät,matalat verenpaineet ovat tehneet ihanan comebackin. Tänään olin aivan varma että pyörryn. Olo oli yhtäkkiä aivan kamala. Kerrankin muistin mitata verenpaineeni,kun se huimauskohtaus iski. 80/48. Ei siis ihme että meinasin pyörtyä. Onneksi mies oli kotona ja heti toi juotavaa ja sen jälkeen alkoi laittaa pientä suolaista iltapalaa ja olo koheni pikkuhiljaa. Onneksi en ollut tyttöjen kanssa kolmin kotona. Olisin voinut pyörtyä ja jotain sattua.

Jos murheet sivuutetaan hetkeksi on positiivistakin kertomusta: Vauva potkii paljon! Tosin,olen melkein varma että se on suurimman osan perätilassa,sillä potkut tuntuvat todella alhaalla. Onneksi on aikaa vielä kääntyä :) Ja mitä tulee sihen yllätykseen:

Mieheni on viemässä minut kahden keskiselle matkalle. En tiedä tarkkaa ajankohtaa enkä matkan pituutta,mutta tiedän että siihen kuuluu lentokoneella matkustaminen ja passin siis tarvitsen. Muuta en tiedä. Hän sanoi jo että saan pakata ensi viikon maanantaina ja pistää minut pakkaamaan kaikenlaista etten ikinä arvaa minne hän minut vie ja pitää sen salaisuutena loppuun saakka,ellen lentokentällä sitten saa "jo" tietää. Olen kuulemma sen ansainnut kaiken jälkeen. Olen ollut ihan taivaissa ja innoissani tulevasta yllätyksestä. Rakastan yllätyksiä ja sen voimalla jaksan jatkaa eteenpäin! Ihana,ihana viekas mies! :) <3

Tässä myös masupäivitystä tältä viikolta. Siitä tulee iso! 

21+3