Joulumasut 2012

Kun selvisi että olin raskaana,hain anonyymisti ensin tukea kaksplussan joulumasut 2012 ryhmästä. Aika pian kuitenkin päädyimme perustamaan facebook ryhmän,sillä facebookissa notkuminen tuntui luontevalta jo entuudestaan ja sinne kaksplussaan ei meinannut millään muistaa kirjoitella aina. Miten se tuntuikaan välillä vähän kohmeiselta. En voinut kuvitellakkaan mitä saisin siitä facebookin ryhmästä.

Aika nopeasti meille muodostui tiivis porukka,jossa jaettiin kaikki ilot ja surut. Kun erään äidin tyttö syntyi pikkukeskosena ,koko ryhmä pidätti hengitystään,kuinka tässä käy? Kun ei käynyt hyvin,kaikki myötäelivät surua. Se järkytti koko ryhmää. Vähän tämän jälkeen syntyivät erään voimakkaan ja ihanan äidin kovin toivotut ja odotut kaksospojatkin keskosena ja sinnittelivät lastenklinikalla. Jälleen koko ryhmä pidätteli hengitystään ja myötäeli joka minuutin äidin kanssa. Kun taas ryhmäämme kohtasi suru,kaikki olivat surullisia. Vielä yhdet suru uutiset jouduimme kokemaan,sillä vielä yksi pieni poikavauva lähti enkeleiden matkaan ,sillä hänellä oli puutteita,joiden takia elämä kohdun ulkopuolella olisi ollut mahdotonta. Äitien suruun ei löytynyt sanoja. Kykenimme vain lohduttamaan. 

Edelleen nämäkin jouluvauvojen äidit,joilla syli jäi tyhjäksi, ovat ryhmässämme mukana. Ihailen heidän voimakkuuttaan,vahvuuttaan. He ovat superäitejä. Äitejä meidän joukossamme joiden sinnikkyys ja voima palkitaan.

Olemme järjestäneet 2 miittiä,joissa olen ilokseni saanut olla mukana. Tuntuu siltä,kuin joulumasut yhteisö olisi minulle toinen perhe. He ovat ihania vahvoja naisia,joiden kanssa olen tutustunut. He tukevat minua,kun minulla on paha olo. Yksikään aihe ei ole liian arka tai typerä,kaikki on sallittuja valittamisen aiheita ja kaikki tsemppaavat ja tukevat toisiaan. On kyseessä ilon tai surun aihe,haluan sen jakaa heidän kanssaan. Tiedän että saan pysyviä ystävyyssuhteita siitä porukasta. Kuinka ihania naisia he ovatkaan. 

Lokakuun lopulla syntyivät ensimmäiset tarpeeksi vahvat jouluvauvat. Kaksospojat,joista molemmat voivat heti hyvin ja eivät tarvinneet edes hengitystukea. He ovat jo kotiutuneetkin,pieninä,mutta sinnikkäinä pieninä miehen alkuina. 

Nyt odottelemme että loput joulutontut syntyvät ja pääsemme taas tapaamaan,vauvojen kera. Tosin ravintolat ja kahvilat saattavat vaihtua kotikahviin ja pullaan,mutta ei se paikka,ei se aika, vaan se seura.<3 Tämä kirjoitus on teille,rakkaat kanssa odottajani. Te olette tehneet odotuksestani tuskien ja vaivojenkin lomassa sen paremman ajan <3 En voisi koskaan kiittää tarpeeksi teidän olemassa olosta. 

34+ Mitä lapset ajattelevat vauvasta?

Nyt vihdoin uskalsin laittaa vauvan pienen pienet vaatteet kaappiin. Makuuhuone on siivottu ja järjestelty pientä pinnasänkyä varten. Katselin noita luokattoman pieniä vauvan vaatteita lähes kyynelsilmin. Voi että,pian se vauva on täällä. 

Olo on erikoinen. Toisaalta ajatus tuntuu jännittävältä,mahan pohjaa kutkuttavan ihanalta. Toisaalta taas ylitsepääsemättömän pelottavalta. Miten kaikki lutviutuu? Sitten olo on taas yhtäkkiä varma ja tyyni. Tietenkin kaikki sujuu hyvin. 

Olen ollut huolissani miten Esikoiseni ja kuopukseni ottavat vauvan vastaan. Mitähän he meinaavat vauvasta? Kaverilleni syntyi pienen pieni tyttö 15.11. Kävimme katsomassa ystäväni pientä "raakista" sairaalassa,kun vauvalla oli ikää vain reilun päivän verran. Omien lasteni reaktio yllätti myös minut täysin. Meidän vilkas esikoinen, rauhoittui heti kun vauvan näki. Hän katsoi hellästi pientä vauvaa,silitti ja paijaili ja näytti siltä että olisi voinut katsella sitä pientä ihmettä ikuisuuden. Olisi kovasti halunnut lukea kirjaa vauvalle ja oli tosi tarkkana ettei siskonsa vajaa 2v pääse vauvaan koskemaan yhtään liian kovakouraisesti ja muistutti ettei saa huutaa tai vauva voi säikähtää. 

Kuopus sitten oli sitä mieltä että äitin sylissä olisi pitänyt olla hän,eikä vauva ja että turhaa sitä on kattella kun se vaan on :D Tiedämme siis että hänen kanssaan voi mustasukkaisuus purkaus olla kovakin. Mutta Esikoinen on niin valmis isosiskoksi uudelleen kun vain voi olla <3 Asia helpotti minun mieltäni paljon.

Esikoisemme on kyllä odotellut jo pitkään pikkuveljen tai siskon tuloa. On kovasti kyselly että koska vauva syntyy,tuleeko se pian, saako antaa vauvalle lahjoja ja niin edelleen. :) On ihanaa seurata kuinka innolla odottaa reilu 3 vuotias pientä sisarta. :) '

Sänky vauvalle

33+ Minne aika on mennyt?

23.11 tulee kuluneeksi puoli vuotta,siitä päivästä kun elämäni muuttui totaalisesti taas raskaustestin myötä. Se oli positiivinen ja vielä vahva sellainen. Silloin tuntui että minua rankaistiin ja lujaa jostain. "En VOI olla raskaana! tässä on joku paha virhe!" oli kauhun sekaiset ajatukset. Olin vuotanut reilusti verta kuukausi takaperin ja se selittyikin lääkärissä sillä että kohdussa oli ollut kaksi ,joista toinen oli todennäköisesti tullut ulos ja kuin ihmeen kaupalla toinen vielä jäänyt sinne.  Vauva oli tulossa,varmasti ja vielä tänä samana vuonna! "miten helvetissä tässä edes kävi näin! me käytettiin ehkäisyä!". Näin huusin miehelle illalla itkien epätoivoisesti. En kyennyt tekemään aborttia. Miten minun pitäisi päättää kuka saa olla meidän lapsemme ja kuka ei? Eikö niitä kaikkia pitäisi rakastaa? Ne on MEIDÄN lapsiamme. Ehkä tästä selvitään.
"Meillä on jo kaksi ja on selvitty niistäkin hyvin niin hyvin tämäkin menee! Ihmisethän saa 3 lasta kerrallaankin! Auto kyllä pitää vaihtaa.." Mieheni tuumi illalla ja toi minulle uuden lasin vettä ,kun oksensin iltapalat jälleen vessanpönttöön. Olo oli epätodellinen. Raskausviikkojen 10 ja 20 välissä kävin äitipoliklinikalla 3 kertaa verenvuodon takia. Syyksi löytyi ilkeä tulehdus johon sain kovat antibiootit. Vauva oli ja voi aina hyvin. Kuin ihmeen kaupalla kaikesta huolimatta.

Peugeot 206 vaihtui Audi A6 Farmariin ja viikot kuluivat oksennellessa sielä ja täälä. Kerran iski paha olo kesken kauppareissun ja ei auttanut kuin S-marketin hedelmä ja vihannesosastolla oksentaa näyttävästi tyhjään vihanneslaatikkoon. 3v. esikoinen kärryistä huikaten vielä "onko sulla äiti paha olo?". Hävetti,mutten voinut muutakaan. Hoidimme ostokset toisesta kaupasta sillä erää. Kun oksentelu viimein loppui,iski hirveä himo salmiakkiin ja huimaus ja väsymys vei voiton. Matalat verenpaineet pyörryttivät ja miehen juuri perustama yritys työllisti miestä paljon. Oli selvittävä yksin. Toisinaan tuntui etten jaksa enää päivääkään ja hirvitti etten selviä koko hommasta. "no onneksi on vielä aikaa,kyllä tämä tästä". Vauva tuntui epätodelliselta edelleen. Yhtenä iltana tosin tunsin sen. Herätyspotkun,napakankin sisältäni. Vauva potki. Se oli sielä,se oli todellinen,se oli meidän. Mieskin tunsi. Rakenneultrassa oli vauvalla kaikki hyvin ja sukupuoli jäi salaisuudeksi loppuun asti. Hyvä niin. Tosin oli meillä omat epäilyksemme,kumpi se oli. :)

Viikot vierivät ja lensimme mieheni kanssa islantiin reissulle lataamaan akkuja. Mies puhui kaikille ylpeänä kuinka odotamme lasta,kolmatta. Kuinka ylpeä isä hän onkaan. "enkä meille sittenkin mahtuu se kolmaskin lapsi" ajatus heräsi sisälläni. Kun alkoi olla lähellä 30 viikkoa,alkoivat selkäkivut,supistukset ja kaikki muu vaivaamaan minuani. Kaikenlisäksi olemme sairastaneet hirveän tautikierteen ja olen ollut kuoleman väsynyt. Yöllä en pysty nukkumaan ja päivällä en voi. Supistelut ajoivat minut myös sairaalaan ja tarkistuttamaan kohdunsuun tilanteen. Vauvalla kaikki oli hyvin,nyt täytyy vain kestää loppuun asti. Vaatteita on ostettu ja hankintoja tehty,nyt alkaa olla kohta jo aika kasata pinnasänky ja todella ymmärtää että pian meillä on vauva. Oma pieni ja kaunis vauva joka on tullut jäädäkseen ja muuttaakseen meidän elämämme. Pieni ihmeemme. Ihme,jota koskaan ei pitänyt olla,mutta oli kuitenkin. Ihme joka varmasti tekee elämästämme vieläkin erikoislaatuisemman. Juuri niin elämisen arvoisen kuin voi tehdä.

32+ phuuh phuuh supistaa!

Nyt on alkanut vaivaamaan ihan toden teolla näinkin ärsyttävä vaiva kuin supistustukset. Ja KIPEÄT sellaiset. Välillä lepokaan ei auta. Okei - myönnän että lepo on aika nimellistä minun kohdallani,mutta kunnon lepokaan ei estä supisteluita aina.
Nivusia ja selkää särkee ja polttaa,reisiä pakottaa ja nivusissa tuntuu hirveitä sähköiskumaisia kipuja. Ilmeisesti tämä raskaus todella koettelee ainakin minun kehoani.

Neuvolassa oli kaikki ihan hyvin,painoa oli tullut 1100g/vko(!) ,mutta turvotustakin löytyy,joten vähän voin antaa armoa itselleni etten ole mässännyt itseäni vain tähän kuntoon. Vaikka myönnän herkutelleenikin. Hb oli pudonnut nyt reilusti ja oli 114 edellisen yli 120 sijaan,rautakuurille käsky kävi ja apteekkin tieni vie. Pissa oli puhdas RR 106/71. Vauvan liikkeet ++ ja sykkeet 130-140 välillä. Vauva tosin on laskeutunut tosi alas ,joten käsky kävi että herkemmin yhteys synnärille jos tarve vaatii kun supista.

Illalla alkoikin sitten supistamaan yhtäkkiä 10 min välein ja kipeästi. Koska neuvola oli kehoittanut ottamaan yhteyttä synnäriin ,soitin sinne lopulta ja menin näytille. Aluksi vastaanotto oli kohtuu kuiva,mutta kun selvisi että todella kyseessä on supistukset ,muuttui tilanne. Sain lopulta todella kohtuullista kohtelua ja iloisia uutisia että vauva voi hyvin ja ei ole isompi kuin siskonsakaan ovat olleet,joten huoli suuresta vauvastakin on turha.
Nyt vain pitäisi saada levättyä, ja sehän onnistuu hienosti 2 pienen lapsen äitinä. Jos yrittäisin kuitenkin.

Vauvasta alkaa tulla todellinen ,kun sen näki ultrallakin taas hieman. Painoarvio siis näin 32+5 oli 1820grammaa. <3

Uneton raskausviikolla 31+0

Tämä kirjoitus tulee vähän jäljessä sillä,meillä ollaan TAAS oltu kipeänä.

9 viikkoa laskettuun aikaan. Jos tämä lapsi tulee yhtä ajoissa kuin edelliset,on lapsen syntymään enään todellisuudessa vain 8. Esikoinen syntyi käynnistyksen päätteeksi 39+0 ja seuraava tuli 39+0. Synnytys käynnistyi vesien menolla ja kesti piiitkään. Nyt olenkin siis hyvin varautunut ja suunnitellut hypnosynnytystä. Jos kesto olisi lyhyempi. Jos en kestä kipua,otan epiduraalin mutta yritän silti olla ilman. Pakosti en kuitenkaan yritä kestää. :) Mennään miten parhaaksi nähdään.

Yksi niin inhottava vaiva joka nyt on hiipinyt seurakseni on unettomuus. Vaikka olisi kuinka hyvin aikaa mennä nukkumaan,en saa kuin pyörittyä ähisten ja vaivalloisesti sängyssä. En pysty nukkumaan. Päässä pyörii miljoona asiaa, oksennus hiipii kurkkuun kun närästää,on jano,nälkä,pissahätä tai tuhottoman kuuma. Koskaan ei löydä asentoa ja jos erehtyy löytämään sen hyvän asennon,jompikumpi lapsista herää. Päivät kuluu zombien lailla. Onneksi esikoinen on päivähoidossa 3x vikko 5h kerta,niin sillointällöin voi nukkua päiväunet. Miehen kanssa kiukutellaan kilpaa kumpi on väsynyt. 

Jottei päivityksestä nyt liian kitisevä tulisi voin lisätä tähän huumoripläjäyksenä taas muutamia kukkasia mitä on suustaan päästellyt mieheni ja lapseni äidin uusista upeista muodoista: 

Katsoimme mieheni kanssa asuntoja ja minä tuskaisesti huokailn,sillä jouduin seistä tietokoneen vieressä ja mies istui leppoisasti tuolilla. Tästä kävimme sananvaihdon: 

Minä: "Miksen minä saa istua? Oon raskaanakin ja selkään särkee?" 

Mies: "Ajattelin vaan että sä et sit pääse siitä kuitenkaan ylös niin et halua istuakaan." 

Esikoisen kanssa olimme kaupasta tulossa kotiinpäin kauppareissulta kerran:

Lapsi: "äiti koska nyt on kohta talvi ja tulee lunta,meidän täytyy mennä koko perhe pulkkamäkeen!"

Minä: "Mennään toki heti kun lunta tulee"

Lapsi: "Sitten tarvii kyllä ostaa uusi pulkka,että voit siskon kanssa siihen mennä kun et sä mun kanssa enää taida edes mahtua." 

Myös pienimmällä on jo selvät näkemykset äidin navan paikasta:

Pieni: "mun papa!(=napa)"

Minä: "No missäs on äitin napa?" 

Kuopus nostaa paitaani ja toteaa: "Ei oo!"

Ja vielä mainitakseni että mahan ympärys on tasan metrin! lyllertäen kohti joulukuuta! 

Joulumasu miitti Tampere 22.10

Olen aktiivisesti kirjoitellut raskausajan aivan ihanassa ryhmässä facebookissa: Joulumasuissa. Meillä on sielä aivan mielettömän upea porukka,kaikki ovat olleet tukena toisilleen hyvissä ja pahoissa ja ne naiset sielä ryhmässä ovat kyllä päiväni pelastus! Ei olisi paremmin voinut sattua kohdille! 

Olemme treffanneet helsingissä syyskuussa jo aiemmin ja VR:n tarjoukset mahdollistivat sitten helposti toisen miitin ja paikaksi varmistui tampere. Kiitokset joulumasujen Jaanalle ,joka osti minulle liput ,koska oli vr:n veturi klubilainen. Sainn hyvät paikatkin.

Aamulla lähdin klo 10.12 pasilasta kohti tamperetta. Matkalla sain juttuseuraa ja kovasti kaikkia kiinnosti koska on laskettu aika,vauvan sukupuoli ja muut asiat,olihan maha jo sen kokoinen että se selvästi herättää huomiota. Tampereelle tultiin nopeasti kun juttu siis luisti. Matkalla popsin fatzerin geisha suklaata ja join limua. 

Kun Pääsin perille oli vessahätä jotain tähtitieteen luokkaa. Junassa en ollut päässyt vessaan koska,yllätys yllätys, kaikki olivat varattuja. Raskaana oleville pitäisi olla omat. Rukoilin mielessäni ettei vauva nyt potkaisisi virtsarakkoon tai se olisi ihan varmana sitten mahdoton pidätellä enään. Näin ei kuitenkaan käynyt ja pääsin etsimään kaikki muutkin isot mahat. 

Löysinkin Joulumasut helposti,osa oli tuttuja osa uusia kasvoja(näin livenä) Yksi oli entuudestaan hyvä ystäväni Annika jonka odotusta muuten voi seurata blogissa Baby belly (http://a-babybelly.blogspot.fi/). Meidän lasketuissa ajoissamme on tasan viikon ero. Näkemistä oli jo aikaa joten sekin oli varsin ihanaa kun sain nähdä taas hyvää ystävääni samalla! 

Lähdimme kaikki kohti Ravintola Zarilloa,mitä eräs ryhmämme jäsen Terhi oli suositellut. Olin todella skeptinen ollut ravintolaa kohtaan sillä hintataso oli todella halpa ja ravintolakaan ollut järin minkään näköinen. Enemmänkin se muistutti pubia. Eikä mieltä paljoa muuttanut asia että jouduimme odottamaan ravintolan edessä avaamista ,joka oli myöhässä aikataulusta.

Tarjoilija mies oli hyvin iloinen ja jonkun aikaa juttuja kuunnellessaan hän hieman punastui ja katsoi meitä ja kysyi: "Oletteks te kaikki raskaana?!" Siitä syntyi melkoinen naurun remakka ja naureskelimme enemmän kun mies sanoi että ajatteli että ollaanko tavattu ennen vauvan odotusta jo,sillä se olisi jo hyvin ajoitettu ,sillä olihan meitä 9 isoa mahaa paikalla! :) Heitimme vitsillä että tottahan toki ja sama isä pisti kaikki aluille,tuskimpa pistelee ketään enään miksikään tämän urakan jälkeen. Juttu luisti ja nauru raikoi. Puheenaiheet pyöri missä muuallakaan kuin vauvoissa,synnytyksissä,lapsien heitoissa ja lapsissa ylipäätänsä. Ryhmässämme kun on ensisynnyttäjiä ja uudelleen synnyttäjiä. Se on ilo kun kokeneemmat voi kertoa faktoja ensisynnyttäjille. Olisipa itsellä ollut sama tilaisuus kun odotin ensimmäistä lastamme. Olisi ollut miljoona kysymystä :) 

Tilasin ruoaksi pihviä ja lohkoperunoita. Ruoka kun tuli eteen en voi sanoa muuta ,kuin kokeneeni aikamoisen positiivisen yllätyksen. Ruoka oli erittäin hyvää ja sitä oli ennenkaikkea PALJON! ja hintaa sille sisäfile pihville 160grammaiselle ja lautaselliselle lisukkeita ja mielettömän hyvää kastiketta tuli 22euroa. Söimme myös annikan kanssa nachot alkuun ja niissä oleva cheddar kastike oli todella hyvää myös! 

Zarillon tarjoilija yritti ottaa meistä kuvaakin yhdessä ja toivotteli hyvät syntyvyydet kun lähdimme jatkamaan matkaa kahville. 

Kahvipaikaksi Terhi oli valinnut meille Kahvisalonki -nimisen ihanan vanhahtavan kahvilan antiikkikalusteineen ja mielettömän hyvine kakkuineen. Kahvilan omistaja (kaiketi?) oli niin tohkeissaan kun sai paljon raskaana olevia kahvilaan kerralla. Hän tuli pyytämään saako ottaa meistä kuvaa facebook sivuille ja tiedusteli kovasti lasketuista ajoista ja vaikka mistä. Oli niin herttainen mies että oikein nauratti. Kahvi oli hyvää ja kakun palat tosiaan oli myös hyviä. Pyysimme ottamaan uuden kuvan meistä. Valitettavasti siinä sählingissä kuvasta jäi melkein ulos 2 ihanaa äitiä ja mahatkaan ei päässeet oikeuksiinsa. Nekin varmasti hyvästä herkuttelusta olivat saaneet muutaman sentin lisää ympärysmittaa. ;)

Koska kahvisalonki meni kiinni klo 15 jo lauantaisin,vaihdoimme istuskelemaan ja rupattelemaan vähän matkan päähän olevaan vanhahkoon cafe europaan (toivottavasti meni oikein). Paikka oli hiukasn tunkkainen hajultaan ja täynnä lauantaita viettäviä ihmisiä. Itselläni oli kokoajan vähän kiusaantunut olo kun ihmiset tuijottivat välillä naureskellenkin. Ihan mukava paikka silti rupatella. Annikan kanssa otettiin Masu battlet(Helin sanoin) ja kummasti ollaan molemmat vaan pyöristytty samaa tahtia.

Kahvilassa myös lähti hyvää vitsiä siitä mitä jouluvauvojen isot sisarukset on tehneet ja kommentoineet ,joita vanhemmat on sitten saaneet ehkä jo vähän häpeillä. Tämän jälkeen porukkaa alkoi jo erkaantumaan kohti juniaan ja osa jäi sitten vielä shoppailu kierrokselle. Käville ihailemassa koskikeskuksen liikkeissä ihan pieniä vauvan vaatteita ja rupattelimme niitä näitä. Lopulta tuli myös oma aikani lähteä kohti Pendolinoa joka lähti klo 17. Ihana päivä,ihana seura,hyvä ruoka. KIITOS kaikille paikalla olleille Joulumasuille ja erityiskiitokset Terhille,joka oli meille ihanat paikat suunnitelleet ja Jaanalle ,joka oli hankkinut minulle hyvät paikat junasta. Nyt haikein tunnelmin odotellen vain kun vauvat on syntyneet,missä saamme miitata ensi kerran sitten kun joukko on jakaantunut! Yksi asia on ainakin varma: tämä porukka solmii pysyviä ystävyyssuhteita varmasti! 

HUOM! Kaikki äidit ja masut ovat luonnossa vähintään 100 x kauniimpiä mitä valokuvat antaa edes ymmärtää. Kamerani ottaa jostain syystä aina rumia kuvia. ;) 

30+0 Can i do this?

Nämä ovat todennäköisesti ne viimeiset pyöreet viikot mitä tässä raskaudessa tulen saavuttamaan. OMITUISTA! Tuntuu että aika menee mielettömän nopeasti. Kun aika kuluu nopeasti alkaa taas vanha tuttu nousemaan uudelleen esiin. Nimittäis se pelko. Pelko siitä,mitä elämä on sitten kun on 3 lasta?

Elämä on nyt ihanan tasaista. Lapselle löytyy aina vapaa syli,missä saa vain olla. Joko tyhjä syli on isän tai äidin,mutta se on aina saatavilla. Kohta pitää lasten mahtua syliin kun siinä on joku toinenkin. Onko minulla voimia ja aikaa kaikille tasapuolisesti? Minulla on 2 täydellisen ihanaa ja kaunista tyttöä ,miten vauva voisi muka olla yhtä ihana kuin he? Onkohan normaalia ajatella näin?

Muistan kun odotin toista lastamme,mielessä pyörivät ihan samat asiat,kaikki ne oli kuitenkin turhaa ja toinen tyttö oli ihan yhtä ihana kun oli edellinenkin ollut. Silti tämä tuntuu olevan nyt taas TÄYSIN eri asia. Pilaammeko kaiken kun tulee kolmaskin perään? Mihin ihmeeseen olen joutunut? Miten näin edes pääsi taas käymään?! Ainiin joo,ehkäisyhän petti ja jos kelataan toukokuulle takaisin päin makasin itku kurkussa tyrmistyneenä tutkimuspöydällä kun lääkäri näyttää kuvaruudulta minulle vauvan. Tässähän sitä sitten taas ollaan.

Nyt on vauvan sukupuoli alkanut kovasti kiinnostaa,enkä osaa mielessäni yhtään kuvitella miltä vauva näyttää,saatika että meille tulee edes vauva. Olen asennoitunut vain täysin siihen ,että olen raskaana ja laskettu on joulukuussa. Ja sillä hyvä. Mutta että sieltä tulee oikeasti vauva? Kuinka typerää ihmetellä sitä vielä kolmannenkin kanssa. Ei se aiemmin ole tuntunut niin omituiselta. Vauvakutsutkin pitäisi järjestää jossain vaiheessa. Tai sitten ei.. Ehkä kuitenkin..