Kuukausi numero kaksi: kaikki alkaa asettumaan.

Hei taas kaikki lukijani. Vilpitön pahoitteluni ettäkirjoittelu on vähän jäänyt,mutta kolmessa alle neljävuotiaassa onkin yllättäen aika paljon tekemistä. 

Moni kysyy mitä meille nykyään kuuluu? Mitäs tähän vastaisi? Hyvää,loistavaa,kaikki ollaan oltu terveinä. Mitä nyt vauvalla oli korvatulehdus ihan alkuunsa jo ja koliikkiakin on,univelkaa enemmän kuin nukkumatin velkakirjat kestää ja syödä ehtii niin epäsäännöllisesti ,että välillä ihan ihmetyttää. Muuten ihan hyvin. 

Imetys tosin otti ja meni metsään jo alusta alkaen. Toivoin kovasti että imettäisin pitkään ,mutta meidän neiti oli selvästi erimieltä. Kun 5viikkoa oltiin taisteltu siitä että vauva oli tissillä kolme tuntia,nukkui siinä vartin pätkissä ja korkeintaan yöllä tissi suussa 1,5h pitäen välillä 15-30 minuutin taukoja tissistä,päädyttiin antamaan periksi. Siinä kohden oli pannullinen kahvia alkanut olemaan jo enemmänkin huono vitsi kuin toimiva ratkaisu siihen univelan määrään. Mies kun painoi 60 tunnin työviikkoja,(nyt onneksi "vain" 50 tunnin työviikkoa)eikä päikkäreille ollut mitään mahdollista useimmiten päästä,muodostui tuttipullo ja Tuuti korvike paremmaksi vaihtoehdoksi. Hetken se harmitti mutta parempi ratkaisu se oli kaikille. Pienelle prinsessalle tietysti ei kelpaa kuin yksi tietty tuttipullo ja ei mitään tuttia. 

Hymyjä on alkanut tulemaan atkuvasti ja nyt uutena ihana asiana on vauvan jokellus. Neiti on todella aurinkoinen ja hymyilevä ja höpöttelevä lapsi. Niin kauan kuin jaksaa pienelle hymyillä,hymyilee hän melkeinpä takaisin. Jollei huuda kitarisat sinisenä kun ärsyttää sitten muut asiat. Vaipassa jos on luiskallinen pissaa,se on ehdoton syy maailmanlopun huutoihin,samaten jos vaateet painaa,jalka on lipsahtanut potkuhousun lahkeesta tai on liian kuuma,tai liian kylmä. Auta armias jos erehdyt pitämään sylissä väärin niin huuto on taattu. Aviomiestä käy hieman sääliksi. Siinä se seisoo "peura ajovaloissa" ilme naamalla miettien miten sen vauvan sai sammutettua kun ressukka huutaa. Koliikkiin helpottanut hieman heijaukset,kovat taputtelut takapuolelle kun pitää pystyssä sylissä,baby björn sitteri joka ostettiin kun oli ainoa jonka sai "istuvaan" asentoon ergonomisesti ja kapalointi. Meistä molemmista on kehkeytynyt hyviä kapaloinnin mestareita jo,sillä vauva ei muuten viihdy yöunilla. 

Mitä on muuttunut kolmannen lapsen myötä`?

Noh... ensimmäisenä tulee mieleen ne kauppaan tai päiväkotiin lähdöt... Hiki valuu jo pukiessa lapsia. Ensin heitetään haalarit isommille lapsille ja sanotan että "pukekaa" hetken päästä katsot mitä vielä päältä puuttuu,vai ovatko riisuneet ne vähätkin ensin pois ja kirmailevat alasti peräkanaa ja bussi lähtee 10 minuutin kuluttua.... Jos kaikki on sujuneet hienosti,ovat 3 ja 2 vuotiaat hyvin todennäköisesti kiskoneet haalarit päälle ja kengät jalkaan,jossa vaiheessa minä olen ehtinyt kirkuvan vauvan pukea tumppuihin ja töppösiin,kypärämyssyyn ja pipoon. Nyt on aika täydentää isompien vaatetusta tumpuin ja myssyt ja vetskarit kiinni. 3vuotias käsketään istumaan eteisen penkille odottamaan(jossa hän ei kyllä todellakaan edes yritä pysyä) ja 2 vuotias köytetään vöillä kiinni rattaisiin ,jossa alkaa armoton kiukuttelu ja huuto "haluun kävellä!!". Koska yritän olla aikuinen en tietenkään kerro 2 vuotiaalle ,että äiti joutuu hullujen huoneelle jos kaikki kynnelle kykenevät kävelee,joten lahjon 2 vuotiaan hiljaiseksi keksillä. En todellakaan jaksa kuunnella kahden lapsen huutoa. Keksi lentää maahan ja tässä kohtaa alkaa 3 vuotiaskin hermostua kun on kuuma ja tylsää ja alkaa jatkuvasti kysellä "jos mä meen edellä`?" Nyt päät kiinni... pyörii mielessäni. Kun lopulta saan kaikki kolme puettua ja ulos,ovesta ulos astuen kaikki huutaa,mutta 5 metrin jälkeen enään ainoastaan 3 vuotias. "mä en halua äsmarkettiin mä haluan prismaan!" 

Kauppaan kun päästään 3 vuotias rahtaa vaikka ja mitä kauppakoriin ja minä tungen niitä salaa aina milloin minnekin hyllyjen väliin,en jaksa enään kääntyä takaisin taas ja palata puolikauppaa taaksepäin palauttamaan niitä.Toisinaan on myös karattu ja tulipunainen hikinen äiti juossut tuplavaunuilla perässä ja toivonut ettei rexona tällä kertaa petä.  "äiti sä tarviit tän" ilmoittaa 3vuotias kun tiputtaa suklaalevyn ostoskoriin. Jep. äiti todellakin tarvitsisi ämpärillisen karkkia,mutta perseen koko alkaa jo nelosella niin nyt loppuu herkuttelut tai painan kohta satakiloa... Karkit jää kauppaan. 3 vuotias murjottaa ja toteaa ettei syö äidin ruokaa vaan haluaa mummulle syömään. Kotiin kun päästään on riisuttava kaikki,koska oletettavasti viimeistään siinä kohtaa 2 ja 3 vuotiaat unohtavat miten ne vaatteet riisuttiin ja kiemurtelevat lattialla kuin kuolemaa tekevät kastemadot. Tähän kohtaan toten että kyllä perhe elämä on ihanaa. Imetys kuin loppui,ostin kaupasta tupakka askin. hermot oli riekaleina.

Kaupasta pitää nykyään raahata hirveä määrä korviketta,vaippoja ja puhdistuspyyhkeitä. Hiukan kuin vauva tuosta kasvaa pitää ostaa uusi ruokailuryhmä ja todennäköisesti isompi paketti jauhelihaa. Muuten elämä on palannut hyvin samoihin uomiinsa kuin mitä oli ennen vauvaa. Ulkoilla tosin ei enään niin paljon.koska se ulos lähtö on aika show ja vauva ei viihdy vaunuissa,jollei ne liiku. Mutta muuten olen tyytyväinen. 

Vaikka unta ei saa ja stressikerron menee yli asteikon,uhma ikäinen 3 vuotias tekee äidistä hermoraunion ja illalla vauva huutaa monta tuntia,en ole koskaan ajatellut,että olisi paremmin kaikki jos vauvaa ei koskaan olisi ollutkaan. Tämä on juuri hyvä. Ei ole yhtään liikaa,muttei liian vähääkään. Huumorilla pääsee pitkälle ja ei se ole niin nuukaa ne ruoka ajatkaan. Kerran ne vain pieniä ovat ja vaikka vauva huutaakin paljon,en malttaisi lakata tuijottamasta häntä. Niin kaunis,niin suloinen,ei enään niin pieni. Voi aika seisahdu ja anna pienen olla vielä pieni. Meidän perheessä on meteliä ja tilanteita,mutta mitään en vaihtaisi pois. 

Neuvolan lääkäriin kun pääsin huusin melkein ovelta että halusin 5 vuoden ehkäisykapselin...