"Vanhempasi ovat antaneet sinulle nimen..."

17.2 Oli se suuri päivä jolloin prinsessamme sai vihdoinkin nimen. Nimestä oli tosin hirveä taistelu. Meillä oli ensin lapselle nimi,mutta kun hän syntyi tajusin heti ettei se näytä kyllä nyt yhtään siltä ja minusta hän näytti toisen nimiseltä. Tähän nimeen mieheni tietenkään ei suostunut vaikka lähes kaikki tutut olivat vauvaa kutsuneet. Näin siis matkalla tapaamaan pappia 3 päivää ennen ristiäisiä vasta kirjoitimme nimet alle paperiin. Jos ne vielä vaikka muuttuisikin...

Sunnuntaina 17.2 Siis menimme Espoon tuomiokirkon toimituskappeliin. Teimme edellisenä iltana omenapiirakkaa ja mieheni halusi välttämättä tehdä voileipäkakun. Naurahdin. Eihän se osaa tehdä valmislasagneakaan? Eikun soittelemaan ohjeita. Mieheni ei kokkaa koskaan,eikä edes osaa joten olin erittäin otettu ett hän teki itse voileipä kakun. Minun ohjeillani tosin. Aamulla yritin vielä opettaa miestä tekemään kinkku ruusuja. Mies rullaili aikansa niitä kinkkuja kunnes tuli hiiltyneenä "et viittis sä tehdä niitä ruusuja siihen kun mun ruusut näyttää ihan v***lta?!" No,minä tein. Voileipäpikkellsi tuubi unohtui kauppaan ja minulla meinasi kriisi tulla. Mies pelasti tilanteen ja ruutasi täytteeseen hampurilaismajoneesia. Voileipä kakku meni heti.

"missäs janna on..?" 

Juhlapaikalla huomattiin ettö yksi sun toinen juttu puuttui . KAhvia lähdettiin ostamaan jälkijunassa ja sitten oli jo vahtimestarin avaimet hukassa ja pappi ei päässyt pukeutumaan. Homma saatiin kyllä hoitoon,mutta äidillä pulssi oli vähintään 500 ja stressikerroin vähintään tuhat. Osa vieraista oli hukassa,mutta löysivät perille. Sitten huomattiin että kasteen kun oli määrä alkaa siskoani ei näkynyt missään... Ja sillä on se kakku..

Lopulta aloitimme ilman siskoani ja hän sujahti paikalle perheensä kanssa muodikkaasti sekaan keskenkaiken. Juhlakalu oli todella rauhallinen ja nukkui aika pitkälti kumminsa sylissä. Tilaisuus kun alkoi hän alkoi raotella silmiään ja tuijottelemaan ympärilleen. "missähän mä oon?" Taisi siinä sitten pikkuhiljaa nälkäkin tulla.

Isommat sisarukset viihtyivät koko kasteen ajan todella kiltisti joko kummien tai mummun,mamman,tädin,vaarin,ukin tai millon kenekin kanssa. Mummu pelasi kovilla,sillä antoin tyttöjen pelata mummun kännykällä. Ja "peksu-vaari" antoi jonkun punaisen muovihärpäkkeen mikä oli tytöistä ehdottoman cool.

Sitten tuli vihdoin se hetki jota kaikki oli odottaneet. Oli laulettu,puhuttu ,rukoiltu ja nyt oli itse kasteen vuoro. "Vanhempasi ovat antaneet sinulle nimen...Isla Matilda Illusia" Lausui pappi ja tämän jälkeen minä vinkkasin äidilleni silmää. Tuli siitä Matilda vaikka mieheni ei siihen suostunutkaan.

Nimestä oli tapeltu monta kuukautta. Aluksi olimme valinneet Islan etunimeksi jo ennen syntymää mutta kun vauva syntyi minusta hän oli pyöreine poskineen ihan Matilda. Matilda tarkoittaa voimakasta taistelijaa ja se tämä neiti todellakin oli! Aivan nimensä veroinen. Mieheni oli tosin erimieltä joten ilmoitin että suostun mihin nimiin vain jos saan edes toiseksi nimeksi Matildan. Lopputulos on se että osa kutsuu vauvaa Tildaksi,osa Islaksi. Molemmat käy, kyllä se siitä aikanaan lutviutuu. :) Minua kutsuttiin josefiinaksi pitkään vaikka Juuli on oikea nimeni. Samaten miehen siskoa Tyttiä kutsuu edelleen tietyt ihmiset Ruusaksi :)

Juhlat kruunasivat ehdottomasti yllärilahjaksi ystäväni hankkima manduca sekä sisareni itse alusta asti valmistama kakku. (siskoni muuten tekee lohjalla tilauksesta kakkuja jos jotakuta kiinnostaa,voin antaa sähköposti osoitetta). Kiitos kaikille ehdottomasti jotka olivat paikalla viettämässä upeaa päivää kanssamme. :)